Köyhä taas kitisee ja valittaa

Tykkään television uusinnoista, koska ne mahdollistavat katsoa ohjelman jonain toisena päivänä, jos varsinainen lähetysajankohta sattuu unohtumaan tai ei muuten satu kohdalle. Ei ole ensimmäinen kerta, että olen aikeistani huolimatta myös unohtanut tallentaa ohjelmaa, joten uusinta pelastaa. Nykyään myös Yle Areena. Viimeksi katsoin netistä Inhimillisen tekijän jakson Temosen pariskunnasta ja voi, että miten hassulta se tuntui. Ei se ohjelma, vaan se, miten elämä vie. Liikuttavaa. Onnea Tuukka!

Kävin tänään messuilemassa. Toisaalta harmittaa, että ne ovat nyt kolmipäiväiset, toisaalta helpotti, koska pääsinhän nyt käymään arkipäivänä, joten ei siellä mitään henkeäsalpaavaa tungostakaan ollut.

Se, mikä ahistaa näissä messutapahtumissa täällä Tampereella on se, että ne maksavat työttömällekin niin pahuksen paljon! Minusta 12 euroa pelkästä sisäänpääsystä on paljon. Piste. Toki niitä lippuvaihtoehtoja on; jos ostaa esimerkiksi kolmelle päivälle rannekkeen, se on vain 16 e, mutta kun en halua ravata Pirkkahallissa kolmena päivänä. Ei se matkantekokaan ilmaista huvia ole. Huvia ainakaan. Oma vika, niin.

Opiskelijat ja eläkeläiset on kyllä muistettu, pääsivät taas kympillä (joka sekin on minusta paljon!) sisään, muista kepulikonsteista puhumattakaan. Olisinko aikoinaan maksanut pääsylipusta yli 7-kymppiä? En todellakaan! Onni on sellaiset messut, joihin pääsee sisälle ennakkoilmoituksella/-rekisteröinnillä = ilmaiseksi, harvemmin tosin tässä kaupungissa. Ja turha tulla sanomaan, että pääseehän tuolla 12 eurolla kolmeen tapahtumaan. Ei se sitä summaa siltikään pienennä, vallankaan, kun Raksamessut ei tällä kertaa kiinnostaneet eikä kunto antanut periksi kierrellä tavarapaljoudenkaan keskellä.

Tampere-talo on tietääkseni melkeinpä ainut paikka, joka joskus huomioi lippuhinnoissaan myös työttömät. Huomasin sen viimeksi, kun olin menossa konserttiin; lippuja olisi saanut vielä samana päivänä muistaakseni puoleen hintaan, jos otti sen riskin, että jättää lipun hankinnan viime tippaan. Minen sitä tehnyt, koska käyn siellä niin harvoin ja täsmäiskuin. Yöstä voinkin maksaa.

Nytkin tuolla kirjamessuilla olisi ollut joka päivälle joku mielenkiintoinen, jonka olisin halunnut nähdä. Eve Hietamies lauantaina, kuten myös Herra Ylppö, sunnuntaina Minttu Hapuli ja onhan näitä. Valintoja oli kuitenkin tehtävä ja tällä kertaa minut veti paikalle Hynynen. Hah.

Olen ollut täysin uutispimennossa Jouni Hynysen ja Tommi Liimatan yhteisteoksesta, joten se oli vähän niin kuin kaupanpäällinen puskista tässä tapauksessa. Hynynen totesi "muka" yllättyneenä, miten kallis kirja, kun näki hintalapun. Niinpä. Ei riitä, että ostoksissa on messuhinnat, mutta kun siihen päälle pitää vielä maksaa itsensä kipeäksi, että pääsee sisälle niitä hypistelemään ja tekemään heräteostoja, kuten myös tarkkaan harkittuja.

Mikään pakkohan tuollaisiin tapahtumiin ei ole mennä, jos ei kerta olisi varaa, mutta kun joskus vaan on kiva käydä yleissivistämässä itseä ja nähdä vähän muutakin maailmaa ja muunlaisia ihmisiä, kuin mitä omassa arjessa pyörii. Sitäpaitsi lukeminen on yksi parhaita vapaa-ajan viettotapoja. Harvat ja onnekkaat voivat elää elämänsä kirjoittamalla.

Kirjekamut, Tommi ja Jouni

En ole Absoluuttiseen Nollapisteeseen perehtynyt oikeastaan ikinä. Sain jotenkin kammon aikoinaan 90-luvulla, kun kuulin ehkä joitain satunnaisia kappaleita, joita en ymmärtänyt alkuunkaan ja toinen syy, minkä takia karsastin yhtyettä, oli Rovaniemi. Rovaniemeltä ei vaan voinut tulla mitään hyvää; poikkeusta lukuunottamatta, mutta se on taas toinen tarina eikä musiikkia ollenkaan.

Tänään olikin aikamoinen yllätys, miten hauska ja sanavalmis Liimatta oli. Se taas ei häntä seuranneille varmaankaan ole mikään uutinen ja uusi asia, mutta minulla aina vähän kestää nämä hoksaamiset.

Tiedän mitä teen tulevina aikoina. Otan vähän selvää.