20.11.2006

Ällipitoinen valinta

Kiitosta täytyy antaa Vuodatuksen Tuomakselle myös siitä, miten meitä höppänöitä pidetään ajantasalla mm. Hallintasivuston kautta. Tapahtuneista ja tulevista tiedetään paremmin, kuin lentomatkustajat konsanaan. Ainut, mitä meiltä odotetaan, on kärsivällisyys. Ja samaan hengenvetoon voisin tuumata, että taisi tämä blogspottiin meno olla ylireagointia, vaan mistäpä sitä tulevaisuutta tietää.

Kiertelin tänään taas/edelleen niitä kenkähyllyjä, mutta ihan yhtä tyhjän kanssa. Nyt pitäisi muka myös löytää jotkut pikkukengät, mutta etusijalla siis uudet talvipopot. En luovuta vielä, koska ei se talvikaan vielä alkanut. Syystamineissa tuolla tarkenee. Sain lisäaikaa aika sopivasti, kun on se kaulahuivikin vielä vähän keskissä. Lisää pituutta tulee huomaamatta, kun en muista, miten päätän / lopetan sen kutomisen. Pitää joskus penkoa sitä Käspaikkaa, josko sieltä löytyisi selvät sävelet.

Kengät jäi ostamatta, mutta löysin Aarikan kaulakorun ja korvakorut. Mikä omituinen päähänpisto ostaa jotain uutta. Höh. Taitaa olla tulossa taas Ne Ajat. Kaulakorut, joita käytän jatkuvasti, on vuodesta toiseen olleet samat. Myönnän olevani ketjuihin kangistunut, mutta kun ne on mieleiset ja ovat kestäneet menossa mukana, niin mitä niitä vaihtaa. Mieheltä on turha edes odottaa uusia koruja; vihjannut olen kyllä.

Nyt ajattelin leikkiä aikuista ja laittaa pikkujouluihin jotain muuta. Ahisti vaan, kun korvissa killui ja heilui, kun tavallisesti kaikki renkaat vaan on, mutta lupaan totutella. Vielä kun ne vaatteet löytäisin, niin voisin laittaa rastin seinään. Korkokengät siellä jo on - ja pysyy.

9 kommenttia:

vintti kirjoitti...

hah- ne pikkujoulut. MIkä se lopullinen asuvalinta nyt on???

Anonyymi kirjoitti...

Tinka muru löysinpä sut. Pitää miettiä itsekin kuinka tuon vuodatuksen kanssa käy. Tuomas on kyllä niin hipi, että kyllä se sen korjaa. Kärsivällisyyttä vaan tarvitaan.

Koruja tarvitaan aina :) ja kuten sanoin. Kengät ja housut voi ostaa sitten alennusmyynnistä paaaaaljon halvemmalla.

Sä meet tietty pikkumustassa?

Tinka kirjoitti...

Voi mahoton teitä kahta
Vintti ja Sukulaissielu ;D

Lopullista asuvalintaa ei oo vielä syntyny, mutta se on varma, että mikään pikkumusta se ei o. Musta varmaan kyllä muuten :D Täytyyhän se olla kotonen olo edes jossain!

Juu, eiköhän Tuomas korjaa vielä kaiken, pitäs vaan malttaa ootella.
Kellarissa oli vaan levinny seinät, etten kestäny kattella niitä.

Alet on turhan myöhään, kun tarvin joitaki juttuja jo tämän vuen puolella. Minäkö hätänen..?

Vaan kivaa, kun teki piipahitta.

Nimeton kirjoitti...

Haa!
Tinkanenkin on täällä! =)
Miekin päätin piipahtaa...

Tinka kirjoitti...

Hallatar :)

Hahaa ittelles - jotenki tulin siihen johtopäätökseen, että eihän se vara venettä kaada, eh..

Ja pysyypä vire (mielessä, vaikkei se ulospäin näkyiskään), kun opettelee uusia juttuja. On tämä metka paikka, tämäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos sulla on hyvät korut,tarviiko sitä muuta?
Tissit paljaina ne muotikkaatki menöö ;D

Tinka kirjoitti...

Siru,
kyä tarvii, kun on näin estosesta ja epämuodikkaasta ihmisestä kyse, ku minusta :)

Jollain muulla tuo voi toimia ;)
Sitä paitti ne korut on liian pienet viedäkseen huomion.

Anonyymi kirjoitti...

On joo, ihan erilaista kirjootella muihin sivustoihin,
kun on tottunut Tuomaksen vuodatus-sivustoon...=)
Mutta tee kuin mie:
pidä molemmat blogit. =)

Toiseenhan voi laittaa vakavia ja
toiseen hupsuja juttuja.
Tai mulla nyt taida ollakaan kuin hupsuja... =)

Mutta siulla on ihan järkeviä. =)

Tinka kirjoitti...

Hallatar,
juu, näin tehhään, että pidetään molemmat blogit. Jotenki tähänki jo on niin kiintyny, ettei viittis deletoida.

Just taisin laittaa sitä höpöhöpöä sinne toiseen, etten tarvi laittaa sähköpostilla eteenpäin vaikkapa sulle ;)