14.4.2008

Nuukista nuukin

Olen niin nuuka, etten mene tällä viikolla edes töihin. Nukun pitkään ja laiskottelen ja teen vain niitä asioita, jotka minua liikuttavat, eivätkä kuluta niin kamalan paljon yhtään mitään. Seuraava akkujenlataus tapahtuu vasta toukokuussa, joten hätäkö tässä.

Oikeastaan olen odottanut tätä paussia taas viimeiset viikot, kuin kuuta nousevaa. Ei sillä, etteikö töissä olisi pärjännyt. On siellä, kun en valita. Siihenhän minä olen pyrkinyt viime kuukausina, etten olisi niin mahdottoman pessimisti ja löytäisi aina niitä huonoja puolia asioista. Senpä tähden on ollut aika hiljaista, kun mitään positiivista sanottavaa ei ole liiemmin ollut. Ja jos onkin, ne taas eivät kestä oikein päivänvaloa.

Muutenkin aika on taas kulunut kaikkea muuta, kuin koneella istuen. Olen aika pihalla monestakin asiasta, paitsi siitä, mitä naapurissa tapahtuu. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Oma huusholli koki ja kokee uusia tuulia pikkuhiljaa. Suunnitelmat ovat tosin niin väljiä, että ne ehtivät muuttua mennen tullen ja siinä välissä ehti tulla uusia huonekaluja, joten isompi remppa saa odotella aikoja parempia ja reippaampia tekijöitä. Vanhoista tavaroista pääsen kenties eroon aika kivuttomasti, koska taloyhtiössä suunnitellaan kierrätystapahtumaa. Ei ollenkaan huono idea eikä ajoitus.

Kesärenkaiden vaihto sattui taas vähän huonoon saumaan. Enkö ole sitä aina sanonut, että vapunpäivä on hyvä renkaanvaihtopäivä. Kukapa minua uskoo. Nyt meillä vaihdettiin perjantaina ja mitä siitä seurasi; valkoinen maa. No, eipä onneksi tarvitse lähteä pihasta mihinkään. Jalkautuminen toimii melkein yhtä hyvin.

Jotain muuta mainitsemisen arvoista jos keksin, niin teatterireissu on takana. Tykkäsin ja en. Vähän sekavat fiilikset jäi. Paljon sai nauraa ja paljon oli hyviä hetkiä, mutta päällimmäisenä ehkä ajatus, että ykkösosasta tykkäsin enemmän. Pettynyt olo? En ole aivan saletti.

Muista naurunaiheista mainittakoon vielä, että olen nähnyt elämäni ensimmäisen hauskan live-esiintymisen. Jatkoa on tulossa, jos se minusta on kiinni.

Kesästäkin näyttää muuten tulevan aika hyvä. Kesäloma ja Tammerfest osuu kerrankin yksiin, ohjelmasta puhumattakaan.

Mitä siitä, että vakiparturi häipyi kuin pieru saharaan, kun muuten on tukka hyvin ja mieli keveä. Kyllä se tästä taas mutruksi muuttuu, jahka viikko on lopuillaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi onnellista, taasko sinä olet lomalla!? Nauti ja nuukaile koko rahan edestä.
Täällä ei puhettakaan kesärenkaiden vaihdosta ennen vappua...
T. tipi

Tinka kirjoitti...

Tipi,
juu, näin on päässyt käymään :)
Kun aikasemmin olen nuukaillut lomien pidon kans, niin nyt näitä lomajaksoja tunkee ovista ja ikkunoista. Ihan hyvä vain - menee kevyesti tämä loppuaika.

Tänäki aamuna täällä sato luntaräntäävettä.