Toukokuu tuli vähän puskista

Lienee aika korkata toukokuu auki, koska vappu meni ohi vallan sujuvasti ja lähinnä nukkuen. En osallistunut tänäkään vuonna mihinkään yleiseen härdelliin enkä kantanut korttani kekoon roskaamismielessä. Ne viksummat ihmiset hoiti sen taas meidän antijuhlijoiden puolesta vallan kiitettävästi. Sietäisivät hävetä.

Eilinen valkeni tosi vihreänä ja virkeänä. Vihreänä siitä syystä, että huomasin ensimmäistä kertaa pihakoivuissa vähän väriä tälle keväälle. Siitä, miten lämmintä ja aurinkoista, lähes ahistavia ilmoja on ollut nämä muutamat päivät, en pahemmin virka. Syystä, että tämähän on vasta alkua. Ne tukalat ajat on vasta edessä päin. Ei tosin aivan vielä, koska vapun kunniaksi tai paremminkin ilmojen lämmittyä heitin sukkahousut nurkkaan ja sehän tietää heti viileitä säitä.

On aika hankalaa yrittää pitää sitä lupausta (itselle), etten kirjoittaisi ääneen niin kamalan paljon negatiivisia asioita ja tuntemuksia. Viime viikot on menneet taas vähän takapakkia työssä viihtymisen suhteen. Siitä osittain johtui myös tämä hiljaiselo. Vaikea hihkua niitä hyviä hetkiäkään, kun päällimmäisenä on väsy ja vitutus.

Työkkärin sivuja ja muita työpaikkailmoituksia tulee katsottua taas entistä tarkemmalla silmällä. Jotainhan on pakko tulla tilalle. Ei sillä, ettenkö voisi olla taas hetken aikaa työttömänä. Kyllä vain - hengähdystauko on paikallaan tämän jälkeen, mutta siinä on se vaara, että ne pari - kolme työtöntä kuukautta hujahtaa puoleen vuoteen jne. Sitten olen pian samassa jamassa, kuin viimeksi. Ja toisaalta - nyt jos koskaan olisi hyvä sauma saada uusi pesti jostain aivan muualta. Mielellään mahdollisimman pian, jopa vähän ennen, kuin tämä nykyinen homma päättyy. Minun lojaalisuuteni tuota työpaikkaa kohtaan alkaa olla aika finito. Säikähdin tosin ajatusta, että minulla voi tulla pikkuinen ikävä ihmistä, joka työskentelee toisella puolella taloa. Ei se siis läpeensä paha talo ole, on siellä mukaviakin ihmisiä.

Näillä fiiliksillä olisi tosi hankala mennä työpaikkahaastatteluun, jos ja kun tavoite on, ettei edellistä työpaikkaa saisi morkata ainakaan kovin pahasti. Mutta entäs jos rehellisyyden nimissä vähän lipsahtaa? Eikähän se paha olo ole ollenkaan siitä työpaikasta saati työstä yksistään kiinni, vaan työkavereista ja siitä ilmapiiristä.

Eräs ystävä on käynyt vasta läpi haastattelurumbaa ja häneltä sain, kun otin hyviä vinkkejä kysymyksistä, mitä niissä nykyään kysytään (kai aikaisemminkin jo, mutta itse olen päässyt aika helpolla ja vähillä tulituksilla omissa haastatteluissa. Lähinnä se on ollut sellaista "leppoista" jutustelua.). Niitä kun mietin omalle kohdalleni, niin jopa veti vakavaksi. Mitä niihin nyt vastaisi, ilman sitä kamalaa tunneryöppyä, mikä nyt tulisi, jos pääsisin vauhtiin ja voisin purkaa, mikä tuolla mättää (mikä siellä ei mättäisi). Pitänee harjoitella vastauksia. Eh.

Sitä ennen kumminkin pitäisi löytää se - mieluummin useampi - sopiva työpaikka ja/tai -ilmoitus ja verestää muistia, miten niitä hakemuksia kannattikaan tehdä. Ahistaa. Hiki tulee pelkästä ajattelusta. Yöni kyllä nukun aina rauhassa, mutta painajaiset tahtoo velloa valveilla ollessa.