20.6.2008

Kapinen kettu ja palanut kitalaki

Nyt on tämän juhannuksen pakollinen makkara paistettu ja syöty. Sateessa, mutta kumminkin. Ei ole ollut oikein vara valita ilmoja. Ukkosesta odotin kyllä pahempaa, mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä. Kunhan ei ensi viikon laivareissulle satu.

Aamulla kun mentiin torille, nähtiin valtatien varressa kettu. Siinä se seistä nökötti ja katseli vähäistä juhannusliikennettä. Tai haisteli jänisten jälkiä. Tai jotain. Kenties oli aamupalalla. Enpä ole ennen nähnyt kettua niin läheltä, enkä varsinkaan niin ruman näköistä. Muistikuva tuuheahäntäisestä ketusta koki kyllä kolauksen. Jäi vähän paha mieli. Muutama vuosi sitten näin edellisen asunnon takapihalla menevän polun varrella ketun ja sillä sentään oli tuuheaakin tuuheampi häntä.

Aamu alkoi kyllä muuten hyvin. Aamulehden liitteessä oli juttua Duudsoneista. Tässä päivänä eräänä löysin kaupasta myös 1. Tuotantokauden dvd:n. Näin se homma etenee. Myyjä hämmensi kysymällä, laitetaanko pakettiin ja muistutti, että dvd on sitten tarkoitettu yli 15 -vuotiaille. Juuei, ihan itelle se vaan tulee...

Olkoon ilmat mitä hyvänsä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että seuraavat kolme viikkoa olen lomalla. Suuria suunnitelmia ei ole, ellei lasketa mukaan niitä paria juttua, joista olen jo jauhanut muutaman kerran. Jos nyt kerrankin saisi ladattua akkuja ihan vaan lomailemalla ja olemalla, tekemällä niitä pieniä asioita, joista tulee itselle hyvä mieli. Ei siihen paljon tarvita, eikä varsinkaan suuria rahasummia. Sadepäiviä ja hyviä kirjoja, niin johan mieli tokenee ja työasiat unohtuu.

Joku voisi sanoa minua laiskaksi ja itsekkääksi, mutta taidan olla vähän mukavuudenhaluinen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saa olla laiska ja mukavuudenhaluinen, se on jopa ajoittainihan toivottavaa- eiköhän se lomakin ole ihan sitä varten niin kuin tarkoitettu???
Siulla on ihan järkevä resepti tuon loman viettoon.

Ehdittekö pompahtaa kahville tässä ennen? Olen jopa hieman käyttänyt raivaussahaa, ja kämppä on jotensakin avarampi.
Ja pakastimessa on jäätelöä- vaikkei Ainoa olekaan,mutta on jäätelöä !
Ja pesukoneeseen ei hajota varpiataan, kun menee kylppäriin.
On tuossa jo suuria asioita .-)

Lähden tänään sinne Poriin, ja palaan sieltä illalla- niin uskon. Mitään kummallista ei ole, fillaroin ensi vikolla Kehräsaareen ja takaisin, jätän auton tuohon parkkipaikalle,mutta aika kevyellä ohjelmalla menen.

Meillä Juniori rakastaa Duudsoneita ja pakko myöntää- että tytärkin katselee niitä ihan innoissaan. En voi tajuta..

Mie katselen vaan Pieni talo Preerialla ja nyyhhkin. Hassua, mutta ehkä tämä onse keski-ikäisyyden merkki???

Katsele kalenteriin ja tuumaile, joskos ehdittäis nähdä?

Juhannusta, mitä s e nyt sitten kenellekin merkitsee.
vintti

Tinka kirjoitti...

Huomenta Vintti!

Toki tullaan/tulen käymään tässä lomani aikana jossain välissä. Suunnitelmissa ollut pyörälenkki, mutta vielä se on toteuttamatta. Pyörä kyllä huollettu miehen toimesta, mutta tämä emäntä on vaan laiskotellu.

Oon ihmeissäni lukenu tuosta sinun pesukoneesta. Hyvinhän se olis siihen mahtunu ja menny :] -- mieluummin kuitenki, ko se härdelli pyykkituvan ja maksujen kans ;)
No, eiköhän siihenki totu ja opi, mie oon vaan niin mukavuudenhalussani tottunu omaan koneeseen ja pyykkien pesuun sillon, ko on aihetta ja aikaa. Tsemiä!
(Tuli muuten seki ilmi, että tässä talossa on aika halpa se pyykkimaksu, kun vertaa siihen teän -- ja silti muutama valitti tässä talossa, että "on niin kallista!" Huh huh.. tietäsivätpä.)

Pieni talo preerialla on ihan hyvää vastapainoa myös Duudsoneille :D
Näit sitte ihan livenä sitä hässäkkää. Oijoi! Vois tehä pahaa, kun jo telkkarista kattoen osa tuntuu hurjalta. Aika poikia!
Ja se murre!! :D

Alkava viikko voi olla vähän ohjelmaa jo täynnä, mutta kyllä tämä tästä. Hyvin ehitään nähä. Eikä siihen välttämättä Ainoa tarvita, heh.

Koita jaksaa sen selän kans!

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa lomaa!
T.tipi

Tinka kirjoitti...

Tipi,
kiitos!
Vesisateessahan tämä taitaa mennä, mutta menköön ;D Loma on loma on loma!
Ja älä huoli, pian se koittaa sulleki, se loma.