Uni, itku ja Burana

Siinä kolme lääkettä, joita ilman en tästä hurlumheistä olisi selvinnyt. Kyllähän se puhuminenkin auttoi, mutta se taas vaati vähän voimia ja sopivan hetken, että sain suuni auki oikeassa paikassa oikeitten, asianosaisten ihmisten kanssa. Mitä siitä, että leuka väpätti välillä kuin ladon ovet, enkä kyennyt säästelemään kirosanoja.

Mitä edelliseen merkintään tulee, niin tilanne ei ole enää yhtä hankala. Setviminen vei oman aikansa, mutta tulipa ainakin oiottua pomolle sen luulot tiedoiksi. Mitäänhän se ei myöntänyt, kielsi tarkoittaneensa sanojaan niin, miten minä ja muutama muu ne otti. Aivan sama, korviin se kalskahti kumminkin, ja tuli tunne, ettei tehtyä työtä arvosta. Miten voi arvostaa, kun ei oikeasti tiedä sitä työmäärää. Helppo tehdä olettamuksia ja sanoa tietävänsä, mutta kun ääneen sanotut asiat muuta väittää, niin pussiin puhuu. Kyllähän se jurppii, kun vähätellään, vaikka itse tiedän, miten päiväni kulutan. Ammattiylpeyskö se siellä yrittää puskea esiin värisevän äänen alla. Niin kai sitten.

Mutta nyt se on loppu. Ei työt, mutta kaikki ylimääräisen tekeminen. Päätin tänään, että koska tilanne on, mikä on ja tulee olemaan tietynlainen tuossa talossa, niin mikä pakko minunkaan on venyä ja joustaa loputtomiin. Joskus se kuminauhakin napsahtaa poikki, kun tarpeeksi singuttaa. Nyt napsahti. Muutenkin on hyvä totuttaa väki pikkuhiljaa siihen, että jonkun muun ne minunkin työt on kohta tehtävä. Puhumattakaan siitä, että minä hoitaisin enää kahden ihmisen työt, jos se toinen on paikalla. Hoitakoon oman tonttinsa.

On jotenkin helppo -tai ainakin helpompi olla, kun tietää, että työviikkoja ei ole enää monta. Tajusin vaan tuon tänään, kun iltapäivällä konetta sammutin. Loma-anomus on hyväksytty, joten sekään ei voi enää mennä pieleen. Edes se, että jatkosta työrintamalla ihan jossain muualla ei ole mitään tietoa, ei minua tällä hetkellä ahista. Sekin aika varmasti tulee, mutta en nyt jaksa montaa ahistusta kerralla. Syksy ja kaikki! Pitäisi olla ihmisen parasta aikaa. Pihlajat ja vaahterat komistuu päivä päivältä ja sitä rataa. Joitakin työpaikkailmoituksia olen katsellut sillä silmällä, mutta en ole vielä siinä vireessä, että saisin mitään järjellistä aikaiseksi. Ensi viikolla...

Onneksi saan huomenna muuta ajateltavaa. Olen elämäni ensimmäistä kertaa (uskoo, ken tahtoo) vähän niin kuin "lapsenvahtina" jos sitä sanaa voi tässä kohden edes käyttää. No, iso pieni poika se jo on, mutta uusi tilanne. Meille kaikille.

Hyvää viikonloppua toivotan teille ja meille. Aurinkoa ainakin on luvattu.