Pätkiä

On elokuvia - ja sitten on elokuvia, joita voisi katsoa uudelleen ja uudelleen. Viimeksi katsomiani dvdeitä on ollut mm. Erottamattomat ja Päätalo. Molemmista tykkäsin, mutta ehkä enemmän jälkimmäisestä.

Viimeisin tällainen useamman katselukerran kestävä pätkä on Suden vuosi, jonka katsoin vasta tänään ja vieläpä tallennettuna kovalevylle. Tänä iltana se tulee TV-1:llä uusintana ja voi olla, että jos unetonna olen (jota kyllä epäilen), katson sen uudestaan. DVD-hankintalistalle se nyt ainakin päätyi ja taidanpa joskus tilanteen osuessa kohdalle hommata sen myös kirjana.

Samainen elokuva oli jotenkin liikuttava (kyllä, muutama itkukohtauskin siellä oli ja sehän on aina hyvän elokuvan merkki - ainakin minun mittapuun mukaan. Elokuvan täytyy jotenkin koskettaa tai laittaa tuumailemaan.) ja kaunis, en nyt muillakaan sanoilla osaa sitä kuvailla. Liian tuoreena mielessä, kun aamutuimaan sen katsoin.

Tykkäsin tarinasta tosi paljon, enkä kyllä vähiten Kari Heiskasen ansiosta. Se mies kun paranee vanhetessaan. Harvalle käy niin, mutta tässä tapauksessa kyllä. Nuorempana "tykkäsin" enemmän veljestään Ilkasta näyttelijänä, mutta nyt on vanhemmiten (omakin ikä huomioon ottaen) mieli muuttunut. Vaiko miehet rooleissaan. Tiedäpä tuota sanoa, mikä vaikuttaa.

Yllätyin myös siitä, että illan elokuvan oli ohjannut Olli Saarela. Hienoa jälkeä! Eikä Krista Kosonenkaan huono ollut. Päinvastoin! Suomi on pullollaan hyviä näyttelijöitä ja elokuvia. Minä tykkään!

Seuraavaa odotellessa!