Epätoivon hetkiä

On se jännä, miten eri tavalla voi kuvitella ja visioida päässään (vilkas mielikuvitus kun on), miltä jokin asia pitäisi näyttää, mutta tekemisen hankaluus ja lopputulos onkin sitten pikkusen jotain muuta. Noh, pääasia, että tuli valmista.

Tarkoitan nyt tuota uusvanhaa "kukkapöytää". Luin joskus parturiin jonottaessani jostain lehdestä, en muista mistä, ohjeen tuon tapaiseen tekeleeseen. Jos olisin ollut viksu, olisin ottanut valokuvan ohjeesta, mutta ei, kun piti tavata ja päntätä ulko- ja näkömuistiin.

Kokemusta rikkaampana voinen todeta, että helpompaa olisi ollut ehkä tehdä tuokin oikeista mosaiikkipalasista, mutta koska kaikki tarvittava löytyi jo omasta takaa, niin mitä sitä suotta. Ainoastaan piti ostaa liima ja laasti.



Aloitin vanhan pinnan hionnalla ja maalaamisella. Ensimmäinen maali oli aivan väärä ostos, mutta senkin tajusin vasta siinä vaiheessa, kun olin ensimmäisen sutaisun vetänyt. Ensimmäinen epätoivon pilkahdus rintapieleen, näinkö tässä taas kävi! Amatööri asialla!

Uudelleen hionta ja vanhan maalikätkön hyödyntäminen (kiitos miehen, joka muisti, että eteisen kaapin perällä on jämäpurkki. Olkoonkin valkoista, mutta kerrankos sitä suunnitelmat menevät uusiksi.).

Seuraavaksi oli vuoro liimata pöydän pintaan entinen valokuvakehys. Ohjeessa puhuttiin listoista, mutta koska muutamaa päivää aiemmin olin tärvellyt ko. valokuvakehyksen ripustuslenkin, joten sitä ei voinut enää seinällä käyttää, se pääsi uusiokäyttöön ja mitä kätevimmin.

Sitten liimailin lasihelmet "paikoilleen". Edelleen epätoivo rinnassa, että näinköhän ne siinä pysyvät. Liimausvaiheen jälkeen oli aika hengähtää vuorokausi. Siinä ajassa ehti tehdä vaikka mitä muuta.

Seuraavana päivänä valmistauduin henkisesti laastin levitykseen. Kaikki tykötarpeet esille, tosin kuvasta puuttuu (kostea) luutu, joka toimikin kaikista parhaiten tuossa hommassa ja imuri. Hammasharjalla oli hyvä sekoittaa laasti, jonka levityksessä puolestaan toimi Veetin lasta. Vanupuikoilla oli tarkoitus puhdistaa kehyksen sottaisat reunat, mutta luutu korvasi lopulta senkin homman.

Laasti olisi ehkä kannattanut tehdä toisenlaiseen astiaan, mutta tyylilleni uskollisesti; olemassaolevilla tavaroilla etiäpäin! Tuossa kohtaa oli epätoivon syvin hetki, kun en oikein tiennyt, miten olisi järkevintä toimia, koska ne lasihelmet piiloutuivat ja peittyivät turhan vahvasti. Liikaa koloja, että olisin pysynyt tolpillani. Siinä kohtaa tuli mieleen, josko neliskanttiset palaset olisivatkin toimineet paremmin. No, myöhäistä siinä vaiheessa.

Laastin kuivuessa (muutampi tunti) oli taas aikaa lorvailla mm. naamakirjassa ja toivoa parasta. Viimeisenä olikin sitten luutun avulla helmien puhdistus ja jynssäys laastin alta. Imurilla oli myös oma tärkeä osansa tässä vaiheessa.

Lähempää tarkastelua pöytä ei kestä, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Toinen vaihtoehto kun olisi ollut se, että helmet ja laastit olisivat lentäneet pitkin kylpyhuonetta.

Tarvikkeita jäi vielä, joten voi olla, että jos joskus oikein intoudun, teen niistä vielä jotain. Vaikka mökille pihajakkaroita pölkyistä. Sellaisenkin ohjeen olen nähnyt joskus, joten enää puuttuu vain vapaa toteutus.