25.5.2009

Merkillepantavaa

Kummasti sitä huomaa ja rekisteröi, jos kauppaan mennessä tai sieltä poistuessa on myyjä/t kuin myrkyn nielleitä eikä esimerkiksi sitä pientä tervehdyksentynkää edes tule - tai jos liikkeessä toimitaan täysin päinvastoin, kuten tänään.

Poikkesin paikallisessa vaateliikkeessä ja sain oloni tuntumaan vähintäänkin omituiseksi. Yleensä siihen kauppaan astuessani (jota tapahtuu keskimäärin kerran vuodenajassa ja olen ostanut sieltä tasan yhden vaatekappaleen joskus viime talvena) teen tuon ensimmäisen huomion, että hyvä, kun hein sanovat. Mitkähän asiakashuomaavaisuuden kampanjapäivät siellä nyt on menossa, koska vastassa oli heti tervehtivä myyjä, toinen ja kolmas heti nurkan takana, loput kenties takahuoneessa tarkkailemassa kontakteja. Ensin tervehtinyt tuli hetken päästä jopa kysymään, tarvitsenko apua. Olinko sen näköinen? Vai olivatko he valmiita opastamaan, että äitiysvaatteet on tuolla päin. Tai kenties he olivat uusia ja innokkaita kesätyöntekijöitä/myyjiä. Vai luulivatko he minua haamuostajaksi. En todellakaan tiedä.

Hämmennyin käytöksestään kuitenkin niin paljon, että häivyin säällisen ajan päästä kaupasta vähin äänin pois. Ei minulla ollut aikomustakaan sieltä mitään ostaa, melkein persaukisena, kunhan kiertelin ja katselin. Toki jos vastaan olisi tullut jotain aivan ehdotonta kesävaatetta, olisin ehkä voinut tehdä poikkeuksen, mutta liian palvelualttiit myyjät saivat epäilykseni heräämään, että nyt ei ole kaikki ihan normaalia. Joskus näinkin päin. Valittaen totean.

Siitä en valita, että Mintulta (anteeksi tuttavallisuuteni) on tulossa uusi kirja syksyllä.

Mutta mitä kuuluu Haahikselle? Lukisin ja tietäisin, jos voisin. Plääh!

On pitänyt myös monta monituista kertaa mainita tästä kissasta, joka on koukuttanut minut ihan täysin seuraamaan päiviään ja tapahtumiaan. Nytpä sen muistin. En ole kissaihminen alkuunkaan, mutta se unohtuu aina tuon blogin kohdalla.

Minulla on lomakuumetta tai ainakin maisemanvaihdostarvetta, vaikken sitä myönnä. Tajusin sen tänään, kun istuin parvekkeella lukemassa ja "kuuntelin" päiväkodin lasten kirkas- ja kovaäänistä huut..leikkimistä ja lähitienoon rakennustyömaan nakutusta ja räjäyttelyä. Väkisinkin tuli mieleen, että kunpa tästä pääsen järvenrannalle ja laiturille kuuntelemaan hiljaisuutta, niin eiköhän se tästä taas.

Muutamaa tuntia myöhemmin luin, että Inkinen on löytynyt.

5 kommenttia:

Una Reinman kirjoitti...

Voi Inkinen... =(

tia kirjoitti...

Kävin katsomassa kissan juttuja, hauska on, kiitos vinkistä.

Hyvä kun Inkinen löytyi, epävarmuus poistui.

Tinka kirjoitti...

Una,
niinpä.. muistu mieleen kaikennäköstä aiemmin tapahtunutta(kin) ja muutenki koko Inkisen juttu mietitytti ja mietityttää. Kamalan surullinen tapahtumasarja kaikkinensa, jotenki.

Tia,
eipä kestä. Ko. kissasta oli mukava juoruta :)

Nimenomaan, omaistenki kannalta olis ollu ihan hirveätä, jos löytyminen olis vaan siirtyny ja siirtyny.
Toisaalta sen "arvas"ja jollaki tapaa toivo, että ilmojen lämmittyä............

Surullista kuitenki.

Haahis kirjoitti...

Elossa ollaan, pakko mennä hetkeksi piiloon, sori :)
On sen verran kuviota nyt että ei ehdi säätämään tuota blogia lukukuntoon.
Syssymmällä ehkä, ellet sitten naamakirjailemaan uskaltadu? :)

tinka kirjoitti...

Haahis, pärkele! :)
Ihanaa kun ilmaannuit, meinasin jo laittaa spostia, että kopkop!

Naamaillaan toki, jos löydät minut :D