4.5.2009

Potkua viikkoon

Otin aamupäivällä riskin ja lähdin polkemaan tutun autotien vierusvartta lähikunnan puolelle. Riskin siitä teki se, että oli luvattu sadetta ja pyöräilykuntoni on vielä pohjalukemissa. Kartta ja kamerat polttivat laukussa, mutta aika vähälle käytölle ne pääsivät, koska vettä alkoi ripotella siihen tahtiin, että päätin palata mutkien kautta kotiin. Oheinen kuva on sieltä mutkan varrelta.

Lenkki otti sen verran koville, että kävin kaupan kautta tarkistamassa, olisiko siellä niitä uusia Pätkiksiä. Ei ollut, mutta löysin (kun pengoin) uuden Kotiuunin DuoMunkkipussin. Vappu meni jo, mutta munkit maistuvat harvakseltaan pitkin vuotta. Niin, vaikka minun piti rajoittaa, mitä suuhuni lapan.

Eilinen ja tämä päivä on mennyt myös puhelinatktukena, vaikka tällä kertaa vähän heikoin tuloksin. Hankalaa nämä välimatkat, kun ei voi mennä paikanpäälle ja tehdä itse, ts. napsutella, kuten omaa konetta. Aina se jotenkin on lähtenyt toimimaan, jos on takkuillut. Koulussa jo opin niiden koneiden kanssa, että tarpeeksi kun napsutteli ja katkoi virtoja ja käynnisti uudelleen, niin heti helpotti. Nettiyhteyskatkoihinkin olen löytänyt keinot, jotka tähän asti on tepsineet.

Käytiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Haraldissa syömässä. Hyvä oli ruoka ja kaikki toimi muutenkin moitteetta. En tosin vessaa testannut. Laskin kierosti, että nyt jos koskaan oli mentävä, koska vappuna ei huvittanut mennä sinne ryysikseen (ylipäänsä kaupunkiin) ja ensi viikonloppuna on ruokapaikoissa äitienpäivähärdellit. Mies on muuten vaan ollut tulisilla hiilillä, kun edessään on yksi "tulikoe". Väitän, että siitä myös johtuu huonohkosti nukutut yöt, eikä tästä uudesta huonejärjestelystä. Hmph!

Tuleva viikonloppu menee lennossa, kun on pihatalkoot. Intopiukkaista porukkaa, kun ei yksi päivä riitä. No, kieltämättä tekemistä riittää. Sopii toivoa, että nämä sateet tuli nyt eikä loppuviikoksi.

3 kommenttia:

Una Reinman kirjoitti...

Heips!


Miulla ois jotakin siulle blogissani. =)


T: Hallatar

tia kirjoitti...

Lähetähän niitä sateita meille päin, olisi tarvetta.
Kannatti tehdä mutka hienon kuvan sait.

Tinka kirjoitti...

Hallatar,
kiitos - tätäkin kautta :)

Tia,
eikö teillä vielä sada :) Noo, ootas jonku aikaa, niin kyllä ropisee.
Täällon taas vähän kolea aamu, mutta ei haittaa. Tekiessä tarkenee.