Mokkulalla eetteriin

Päiväkahvit parvekkeella. Vielä aivan paras hetki, kun aurinko ei ole lämmittänyt tätä paahtavaksi helv.. hellekopiksi. Mukavaa toki auringonpalvojan kannalta, mutta olenko joskus kertonut olevani sellainen.

Piti liittämäni tähän omenapuunkukkia, joita sain kuvattua tässä päivänä eräänä. Taisi olla ensimmäinen, muttei toivottavasti viimeinen kerta, kun näin ne niin läheltä, kosketusetäisyydeltä. Mutta koska olen "väärällä" koneella ja kuvien siirtohässäkkä ei nyt innosta, teen sen joskus myöhemmin. Olen kyllä testannut kesälomaa varten, miten saisin hoidettua kuvablogin päivitystä myös mökkiolosuhteissa ja se toimi. Tarvittiin vain kortinlukija ja senhän hommasin aikoinaan jo diskettejä varten. Nähtäväksi jää, miten hyvin mokkula toimii ja pääsenkö nettiin. Muuten tekniikka on hallussa. Mitäpä ei nettiriippuvainen testaisi ja varmistaisi etukäteen.

Aktivoiduin männä viikolla taas työhakemusten teossa, vaikka aioin vasta loppukesästä. Iski vain sellainen ahistus ja veetutus, että jotain tässä pitäisi päästä tekemään, jotta saisi rahaa. RAHAA. Ikävä motivaattori, mutta silloin, kun sitä rahaa ei ole tarpeeksi, se kummasti potkii eteenpäin. Välillä menee ihan ok, toisinaan jopa paremmin, mutta sitten kun alkaa liikaa miettiä ja vallankin omaa "kohtaloa" raha-asioiden lisäksi, on tunnetila kaikkea muuta kuin iloisen leppoisa. Siinä voi äkkiä muutama tuskan- ja itsesäälin- ja -inhon kyynel vierähtää, mutta kun sen tekee ja nukkuu muutaman yön yli, niin johan helpottaa ja voi katsella vähemmän sumein silmin eteenpäin.

Tämä ylenmääräinen vapaa-aika ei tuota ongelmia. Voisin mieluusti kuvitella olevani vaikkapa eläkkeellä ja nauttia arjesta ja sen rutiineista, kuten nytkin, eikä silloin tarvitsisi pokkuroida työvoimatoimistonkaan tahtojen ja sääntöjen mukaan. Ainut, mikä tuottaa tuskaa on saada rahat riittämään. Aika ei todellakaan tule pitkäksi ja keksin edelleen kyllä tekemistä päivien kuluksi, jos niikseen tulee. Ihmiset kun yleensä jaksavat päivitellä, eikö minulla työttömänä tule aika pitkäksi. Asennekysymys.

Toki rahojen riittävyys tai riittämättömyyskin on asennekysymys. Onko pakko olla auto- ja asuntolainaa, muista (pienistä) veloista ja laskuista puhumattakaan. Meidän tapauksessa on. Asumiskulut on tällä hetkellä pienemmät, kuin mitä vuokralla asuessa ja muutenkin asumismukavuus on aivan toista luokkaa. Loppuajan kun muistaa, ken muistaa.

Illaksi on lotottu ja veikattu, joten niissä itää taas pieni toivonkipinä. Muutama hassu rivi, mutta onpa edes yritetty.