Ylireagointiako?

Minut on taas suututettu. Tai taas on vähän liioittelua ja suuttumus aika lievä ilmaisu. Toki olen tässä viime hetket yrittänyt rauhoittua ja katsoa asiaa myös toisesta näkövinkkelistä sieltä pullonpohjalta, mutta ei auta. Tarpeeksi ärsytettynä voin ja halutessani osaan olla kovinkin vtumainen. Ärjähtelen, kuten Leijonan kuuluu ja tarvittaessa olen pitkämuistinen.

Minuthan on vallan helppo suututtaa lupauksilla, joita ei pidetä. Tarkoitan sellaista aietta, lupausta jostakin tapahtuvasta, joka ei sitten tapahdukaan, mutta josta ei ilmoiteta, että luvattu asia peruuntuu. Kuten nyt esimerkkinä sovittu tapaaminen ja toinen tekee oharit. Hei, kaverit, älkää kokeilko sitä minun kanssani! Tämä kaikki kuuluisi vuodattaa ihan jossain muualla internetin syövereissä, mutta koska minulla on oma kellari, teen sen täällä.

Vaikka olen työtön, niin ei se tarkoita sitä, että minulla on 24/7 luppoaikaa ja mielenkiintoa järjestellä köyhäkin päivä- tai viikko-ohjelma vain sen takia, että jotain sovitaan, mikä ei sitten toisen osapuolen kohdalla pidä kutiaan. Ja vaikka minua pidetään kilttinä, on turha kuvitella, että suhtaudun pelkällä hymyllä moisiin tempauksiin. Joku roti!

Okei, ensimmäisen kerran vaivauduttiin ilmoittamaan, että tuli este, ei onnistu. No problem. On hyvä ilmoittaa, jos tulee muuta. Sovittiin uusi päivä, kaikki piti olla ok. Eipä vain ollut. Asia tosin ilmeni vasta reilusti myöhemmin, kun itse otin yhteyttä, että mikä nyt maksaa. Ei tässä voi koko päivää odotella ja päivystää.

Omat hälytyskelloni yrittivät kilkattaa jo ensimmäisen peruuntumisen aikana, mutta vaiensin ne; eihän nyt sellaisia ajatuksia sovi toisesta ajatella. Tämän päiväinen vetikin sitten pohjan kaikelta ja saatoin taas todeta, miten oikeassa olin, vaikka en olisi halunnut olla. Savolainenkin on luotettavampi, kuin entinen holisti. Miten niin entinen, tuumaan nyt. Kesän aikana on ollut kaikenlaisia merkkejä ilmassa ja minä olen tunnettu siitä, eh, että luen myös rivien välistä. Joskus ne johtopäätökset menevät pieleen, mutta valitettavan usein osun oikeaan. Sitä vain tässä mietin, että saisin varmaan edelleen odotella ja ihmetellä, ellen olisi itse kysynyt. Argh! Mitä energian tuhlausta!

Nyt voi mennä tovi jos toinenkin, että uutta tapaamista virittelen. Luottamus tärähti nyt sen verran, että olen varuillani.

***
Anu sai kuitenkin aamun maistumaan mansikalta. Linkkauksella kiitän ja niiata niksautan, koska en ole tähänkään mennessä merkkejä kellarin seinille ripustanut, enkä taida sitä tehdä jatkossakaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö välittäisi ja tykkäisi hyvää moisista muistamisista. Eteenpäinlaitto on vain niin hankalaa; kaikki lukemani bloggaajat ansaitsevat kunniamerkkejä.