Ahtaaksi käy

Klikkaa isoksi.

Laiska lauantai osa XX.

Meinasin tänään lähteä käymään Tohlopissa, Kakkosen Putiikin lopetusmyynnissä, mutta niin vain jämähdin taas kotiin muka pyykin ja leipomisen varjolla. Pyykit on pesty, tortut ja omenapiirakka edelleen tekemättä. Mies valitti aamulla kurkkukipua, joten senkään takia ei hötkyilty. Ei sillä, että tässä valmiustilassa oltaisiin, mutta mitä sitä suotta puolikuntoisena lähtee yhtään mihinkään.

Kotona on (aika) hyvä olla. Jätän tästä välistä sanomatta, miten tekisi mieli laittaa naapurille heippa-lappu (arkki a-nelosta), jossa vinkkaisin mm. siitä, että yörauha on tässäkin talossa klo 22 - 7, alle kolmivuotiaat kannattaisi varmaankin nukuttaa klo 20 mennessä, eikä antaa niiden kitistä ja melskata 23 molemmin puolin vanhempien osallistuessa samaan sirkukseen; tässä rapussa on työssäkäyviä ihmisiä - ja onko pakko huutaa vittusaatanaperkelettä koko ajan. Se ei kuulosta tänne naapuriin yhtään kivalta, mutta luulenpa, että lapsensa ehtisivät oppimaan kirosanat vähän vanhempinakin. Onni onnettomuudessa on, että itse en ole kirjailija tms., joka tekisi töitään kotona. On katsottu elokuva ja tyhjennetty kovalevyä ja syöty kevyesti. Illemmalla voisi nauttia omatekoista Irish Coffeeta, kun sen makuun pääsin taannoin yhdellä viikonloppureissulla.

Ylläolevan sarjiksen jemmasin tässä taannoin lehdestä, koska tiesin sen osuvan nappiin ennemmin tai myöhemmin. Haaveilla on tapana lentää ohi - ainakin minun.

Niinhän siinä työpaikan saannissa sitten kävi, että en napannut sitäkään. Ei sitä tosin ole kait vielä napannut kukaan muukaan, koska sain päälliköltä vastauksen (kysyttyäni, kun aikani odotin), johon tahdon uskoa, että suunnitelmat ko. talossa menivät yllättäin vähän uusiksi. Samoin myös työntekijävalinta. Eipä siinä minullakaan sitten ollut paljon sanomista, vaan tyydyin kiltisti kohtalooni.

Nyt olen sitten vähän niin kuin tyhjän päällä, mutta olenpa ainakin suht rauhallisin mielin. En ressaa enää puhelimesta enkä aamuista - olen vapaa taas tekemään mitä haluan tai olla tekemättä. Ihan omasta tahdosta, pitkähkön harkinnan ja muutaman hyvin nukutun yön jälkeen. Kokeilin, mutta koin näiden kuukausien aikana, että ei se sovi minun päälle. Kroppa ehkä kestää, mutta mieli ei. Sitä oli pakosti koko ajan pienen paineen alla, niin hej! hallelujaa. Tinka oli entistä kireämpi ja säikympi.

Nyt just tällä hetkellä ei ahista y h t ä ä n. Antakaas kun nautin!