Jos sanoo, että tekee

Pakkosyötän parhaillaan itseäni Absoluuttisella nollapisteellä, koska ostin sopivalla hinnalla Iiris -levyn. Edelleen se kuulostaa ei niin minun musiikilta, mutta huomattavasti paremmalta, kuin muistin silloin aikojen alussa.

Tein vissiin koko viime yön töitä, kun olin niin pökerryksissä herätessäni. Mies herätti kyllä jo aamuyöstä, kun olin kuulemma heilunut kyynärpää ojossa kolme kertaa ja neljättä kertaa ei enää aikonut ottaa vastaan. Siinä olisi voinut mennä silmäkulma. Kovia hommia nuo paperityötkin. Muutenkin unet on olleet niin tapahtumarikkaita viime aikoina ja täynnä ihmisiä, joita on tullut mietittyä ohimennen taas viime aikoina, että mitähän sillekin kuuluu. Virkeä kevät.

Kiloklubiin asettamani painotavoite (1. etappi) on saavutettu. Se tuli vähän niin kuin vahingossa, vaikken mitään suurempia ole tehnyt töiden alettua. Paitsi ollut syömättä ylenmäärin ja varsinkaan herkkuja. Aamut alkaa kaurapuurolla ja sillä jaksaa hyvin puoleenpäivään saakka.

Tyypillistä, että sitten kun vähentää "pakosta" liikkumista, paino tippuu ihan itsestään pari-kolme kiloa, mutta kun päättää tiputtaa ja alkaa rehkimisen, kilot junnaa paikoillaan tai ainakin tippuvat hitaasti. Mitä tästä opin? Seuraava etappi on toinen tasakymmen. Ei mitenkään helppo tavoite, mutta yritän. Kesään on vielä aikaa.

Töissä sujuu pelottavan hyvin. Kuulostan tylsimykseltä, kun vaan kehun aikoja ja tapoja, mutta tästä hyvästä kantista pitää nyt nauttia. Valitettavan hyvin on muistissa myös ne ajat, kun tuo työ tuntui tervanjuonnilta, eikä se niiden työtehtävien vika ollut.

Toki ei tämäkään aloitus ihan nappiin mennyt. Tai miten sen nyt ottaa. Aiheutin taas omalla jääräpäisyydelläni pientä kitkaa ja epäkohtien oikaisua. Minusta kuitenkin työntekijällä on oikeus vaatia tiettyjä asioita tapahtuvaksi, vallankin jos niistä on aikaisemmin keskusteltu ja luvattu tapahtuvan. Sitten kun töiden alettua todetaankin, että sori, ähäskutti, niin sisäinen ärrimurrini nosti päätään. Niin ei vaan tehdä. Olen vissiin kuitenkin niin ammattiylpeä ja tykkään niistä töistä, että haluan homman toimivan kaikin tavoin.

Muutaman viikon nielin asioiden huonon tolan ja joustin tavallani ja tein kuten työnantaja halusi, mutta kun alkoi kuulostaa ja näyttää siltä, että tulevatkin viikot menisi yhtä lailla sekavissa merkeissä, otin asian puheeksi - ja siitäkös se soppa syntyi. Tahtomattani olen aika hyvä hämmentäjä, mutta en jaksa enää olla joojoodiibadaaba ja sitten oven sulkeuduttua mutista selän takana. Asiat on nostettava esille, jos niissä joku vika on. Jotain joskus oppineena.

Sitä soppaa hämmennettiin muutama päivä, välillä se kiehui yli tai minä ainakin, mutta loppujen lopuksi alkoi homma avautua myös talon johdolle ja asia edetä, kuten piti. Nyt ollaan siinä pisteessä, että tolkku tulee ko. epäkohtaan ja työolot sellaisiksi, kuten luvattiin, senkin uhalla, että joku muu (jotkut muut) siitä kärsii. Sen vastuun mielestäni saa kantaa esimies. Asian olisi voinut tai se olisi pitänyt hoitaa jo aikaisemmin ja ihan toisella tavalla, loukkaamatta ketään.

Omasta puolestani vain tunsin, miten työmotivaatio kasvoi entisestään, koska nyt tulee joku roti tuohon hommaan. Työtehtävät vain lisääntyvät, niin vaadin myös, että voin tehdä niitä asianmukaisissa oloissa ja tiloissa. Muuten sekoaa ajatukset ja paperit - ja miten sitten suu pannaan?