20.3.2010

Lauantaitrikoissa

Päässä kihisee ja kuhisee. Sisäpuolella tosin, mutta sitäkin pahempaa. Ainoa lääke taitaa olla naputinaputi.

Kokeilin tänään vähän shoppailua. Totesin, ettei se vieläkään ole se omin laji. Hiki tulee kiertäessä eikä se hypistely tuota ainakaan mielihyvää. Paitsi löytöjen kohdalla. Työttömänä ollessa sitä on pitänyt päänsisäistä puutelistaa ja toista, varsinaista, pörssissä, että jahka tämä aikakausi tulee, sitä listaa pitää purkaa. On se lyhentynyt tällä vauhdilla. Järki on mukana, vaikka tuntuu, että vauhtisokeus yllätti. Alkuhuumaa, sanon.

Eka tili tuli taannoin ja olen nyt kiitettävästi tehnyt niitä hankintoja. Toki kaikki pakolliset ja laskut on etusijalla, kuten työttömänä, mutta kituuttelun aika on tällä erää ohi ja aion jatkossakin hankkia asioita, jopa tavaroita, joista tulee hyvä mieli itselle ja/tai muille. Palkan takiahan tässä töissä ollaan. Eh. Ai, ei vai?

Olin niin tohkeissani, että poikkesin tänään jopa eräänkin kauppakeskuksen H&M:llä ja Gina Tricotissa, jossa en ole aiemmin käynyt. Voi olla, etten toista kertaa menekään. Ei muuten, mutta kun ei ne vaatteet oikein ole sellaisia, joissa viihdyn tai mitkä tähän pätkään sopivat.

Enpä muuten ole ennen käynyt niin sekaisessa vaatekaupassa, kuin tuo Gt oli. Tämän ainoan kerran perusteella en voi sanoa, kuuluuko se asiaan, vai mistä se sekamelska johtui, mutta kerta riitti. Hyvä puoli oli se, että vaatteet olivat aika samoissa värisävyläjissä, joten omat värit oli helppo löytää sen lähes täysillä soineen taustamusiikin tahdissa. Mutta se liikkeen yleisilme! Paikkapaikoin näytti siltä, kuin sinne olisi vaatteet vain heitetty esille. Menköön vaikka minkä piikkiin, mutta pistipä silmään. Onko selitys sitten henkilökunnan vähyydessä vai välinpitämättömyydessä, vai innokkaissa asiakkaissa, jotka mylläävät vaatepinot ja -rekit, eikä niitä ole ehditty järjestellä. Luulisi, että muissakin (nuortenkin suosimissa) vaateliikkeissä käy samanlainen kuhina, mutta missään en ole nähnyt moista myllerrystä -eikä kyse ollut mistään ale-rekeistä. Mainittava tosin, että oli siellä siistejäkin läjiä ja nurkkauksia, mutta niinhän niitä kuuluukin olla. Miltä näyttäisi kenkäkauppa, jossa kengät on sikinsokin ja pitkin poikin?

Tähän samaan syssyyn varasin myös parturiajan. Taas!, sanoi mies, mutta se onkin hänen näkemys käyntikerroista. Nyt on taas mahdollisuus pitää suht lyhyt leikkoväli ja sekös on hyvä juttu! Jos on tukka hyvin, on moni muukin asia aika reilassa. Paitsi, että nyt tämä yhtälö ei ole oikein toiminut; hyvin menee, vaikka ei päästä uskoisi.

3 kommenttia:

sea kirjoitti...

Voi kumpa mäkin joskus löytäsin sen ammatin ja työn. Odotan kun kuuta nousevaa sitä päivää kun saa ekan tilin ja voi ostaa mitä haluaa! Ja kyllä, minusta töissä käydään osakseen ihan sen rahan takia. :)

Anu kirjoitti...

Kuule, meikäläinen on käynyt pari kertaa paikallisessa KiinaTrikoossa. Olen ihmetellyt siellä samoja ja muutamia muitakin asioita kuin sinä. Siellä on todellakin sellaisia omituisia isoja vaateröykkiöitä. Sitä sanotaan kai jonkinlaiseksi esillepanoksi nykyään..?!?
Olen myös ihmetellyt pöytien päällä istuvia mallinukkeja. Ne ovat TODELLA aidon näköisiä!!! Huomasitko? Ettet vaan luullut myyjiksi ja menit kysymään apua ja kirosit sitten itseksesi, kun et saanut vastausta vaan ylimielisen tuijotuksen..? Hih hih. ;D
Kolmas asia mitä ihmettelin siellä ovat itse vaatteet. Ainakin yläosat ovat niin omituisia ettei niistä kaikista edes tiedä miten ne puetaan päälle! Jotenkin omituisesti ne roikkuvat toisella olalla ja ovat pidempiä toiselta puolelta. Kaksikerroksisiakin pirulaiset ovat välillä jolloin ei tiedä mistä aukosta tunkisi pään ja mistä käden ulos!!!
Joooo.... Meitsi on liian vanha asioimaan nuorisoputiikeissa. Tiedetään, tiedetään,.. =)

Tinka kirjoitti...

Sea,
ei sulla auttane muu, ko jaksaa vaan kahlata ne opiskelut loppuun ja sitte katella paikkoja :) Rohkeasti vaan.

Ja määräaikaset, vaikka palkkatukityöt ens alkuun, niin onhan neki parempia, ko pelkät työelämävalmennukset = ilmaset työpanokset, joista ei saa kuin sen 9.-/pvä.

Palkka piristää, se on tosi, mutta kyllä siinä tekemässään työssäki kantsii olla joku juttu, mikä pitää mielenkiinnon ja vireen yllä :)

Tsemppiä!

Anu,
apua! Että se sekamelska oikein kuuluu sille liikkeelle.. :o
En ihan menny nukelta kysymään, mutta mulkasin sitä kyllä varovasti.

Ja totta, harvat niistä vaatteista edes oli semmosia, joita päälleni pukisin, jos ees osaisin.

Tässä kaupungissa on vielä muutama liike, joissa en ole käyny, ja voi olla, että parempi vaan, että pysynki poissa.