Pujahdus vs. ujuttautuminen

Koin eilen hämmentävän hetken pukiessani päälle ulkoiluhousut. Siihen saakka ne oli pitänyt ujuttaa päälle, mutta eilen pujahdin niihin kuin olisin voilla voideltu. Jotain on siis oikeasti tapahtunut - ja hyvä niin. Alamäkeä en voi estää.

Olen huomannut kaventumisen myös yksien vanhojen farkkujen kohdalla, mutta olen pitänyt niitä edelleen, koska en nyt eka tilistä voinut koko vaatekertaa uusia. Kummasti tämä kuitenkin motivoi vaateostoksille, vaikken niistä muuten niin välitä. Kenkäkauppaankin pitäisi mennä ja tuulip... ulkoiluvaateostoksille.

Kävin eilen taas vaihteeksi pitkähköllä lenkillä ja oli kyllä niin kevyt askellus, ettei aikoihin. Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi ja oli lämmintä, joten meitä joutilaita riitti. Keli oli paikoin aika märkää vesilammikoista johtuen, mutta osansa oli myös risoilla lenkkareilla. Huomasin aika pian, että kengät vetävät vettä ja koiranpaskaa sisäänsä (näin ainakin mielikuvissani). Kotiin kun pääsin, en yllättynyt yhtään, että muutama kivi oli jo mennyt kengänpohjista läpi. Ensimmäistä kertaa olen siis kävellyt lenkkikengät loppuun. Saavutus sinänsä, joka kertoo ehkä jotain kuluneesta talvesta.

***

Palatakseni tähtirykelmään;

* Linja-autossa on "hauska" katsella ihmisten takaraivoja. Esimerkiksi osa naisista on niin viimisen päälle laittautuneita ja tukka hyvin, mutta kun istuvat penkkiin, on naurussa pitelemistä. Takatukka on jäänyt jotenkin laittamatta tyynyn jäljiltä. Joillakin se pehko on muuten vaan pystyssä, enkä nyt tarkoita "laitettua takutusta". Tiedän omasta päästäni, että tukka on pakko kastella joka aamu takaraivoa myöten, jos mielii lähteä ihmisten ilmoille ja vaikken lähtisi.

* Mymskä muistutti aiheesta, joka on pyörinyt muistilapulla pitkään. Rakennekynnet, tekokynnet, millä nimellä niitä nyt pitäisikään kutsua. Niitäkin kun näkee jos jonkinlaisia ja pituisia. Lyhyt ja ytimekäs mielipiteeni niille on, että ei kiitos! Paino sanalla ei. En voisi kuvitella itselleni tekokynsiä mistään hinnasta enkä pituudessa.

Hillitty Ranskalainen manikyyri omiin kynsiin (ei kuitenkaan minun omiin) on ok, edellyttäen, että kynnet ja kädet on "oikean malliset ja nätin näköiset", mutta niissäkin näkyy joskus niin yliampuvia luomuksia, että huh! Makuasioitahan nämäkin on, joten älköön nyt kukaan raapiko ja repikö kynsiään verille.

Minähän katselen miesten käsiä ja käsivarsia ihan tahtomattani, mutta yhtälailla on viime vuosina huomioni kiinnittynyt naisten kynsiin juurikin siitä syystä, että niitä alkaa olla jos jonkinnäköisiä ja mallisia kaikennäköisillä ja -tyylisillä naisilla. Monestakin toppakoparasta tulee viimeistään hääpäivänä muodikas saksikäsi. Sallikaa minun tarvittaessa pyörittää silmiäni.

* Omasta turhamaisuudestani on kuitenkin sanottava, että olen alkanut käyttää ripsiväriä. Joskus nuorempana käytin sitä ehkä kerran, kaksi vuodessa, mutta tänä vuonna olen sutinut ruskeaa väriä melkein päivittäin. Jopa eilen, vaikka tiesin lähteväni lenkille. Uusiin aamurutiineihin on tullut uusi tapa, mukava sellainen.

Värini puolesta en tarvitsisi ja ripset on sen pituiset ja väriset, että ne kyllä näkyvät ilmankin, mutta mikä lie ikäkysymys tästäkin on tullut. Meikkaaminen ei ole ikinä ollut minun heiniä, mutta jotain poikkeuksia sitä näköjään suostuu tekemään, kun tarpeeksi vanhaksi tulee. Sitäpaitsi ripsiväri on meikeistä minulle helpoin. Huulipunista en suostu edes keskustelemaan. Ainut tökötti, mitä suostun suussa käyttämään, on huulirasva.

Seuraavaksi pitäisi varmaan alkaa nyppiä kulmat tai ainakin siistiä niitä, mutta siinä vaiheessa nostan kädet ilmaan.