3.4.2010

Pujahdus vs. ujuttautuminen

Koin eilen hämmentävän hetken pukiessani päälle ulkoiluhousut. Siihen saakka ne oli pitänyt ujuttaa päälle, mutta eilen pujahdin niihin kuin olisin voilla voideltu. Jotain on siis oikeasti tapahtunut - ja hyvä niin. Alamäkeä en voi estää.

Olen huomannut kaventumisen myös yksien vanhojen farkkujen kohdalla, mutta olen pitänyt niitä edelleen, koska en nyt eka tilistä voinut koko vaatekertaa uusia. Kummasti tämä kuitenkin motivoi vaateostoksille, vaikken niistä muuten niin välitä. Kenkäkauppaankin pitäisi mennä ja tuulip... ulkoiluvaateostoksille.

Kävin eilen taas vaihteeksi pitkähköllä lenkillä ja oli kyllä niin kevyt askellus, ettei aikoihin. Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi ja oli lämmintä, joten meitä joutilaita riitti. Keli oli paikoin aika märkää vesilammikoista johtuen, mutta osansa oli myös risoilla lenkkareilla. Huomasin aika pian, että kengät vetävät vettä ja koiranpaskaa sisäänsä (näin ainakin mielikuvissani). Kotiin kun pääsin, en yllättynyt yhtään, että muutama kivi oli jo mennyt kengänpohjista läpi. Ensimmäistä kertaa olen siis kävellyt lenkkikengät loppuun. Saavutus sinänsä, joka kertoo ehkä jotain kuluneesta talvesta.

***

Palatakseni tähtirykelmään;

* Linja-autossa on "hauska" katsella ihmisten takaraivoja. Esimerkiksi osa naisista on niin viimisen päälle laittautuneita ja tukka hyvin, mutta kun istuvat penkkiin, on naurussa pitelemistä. Takatukka on jäänyt jotenkin laittamatta tyynyn jäljiltä. Joillakin se pehko on muuten vaan pystyssä, enkä nyt tarkoita "laitettua takutusta". Tiedän omasta päästäni, että tukka on pakko kastella joka aamu takaraivoa myöten, jos mielii lähteä ihmisten ilmoille ja vaikken lähtisi.

* Mymskä muistutti aiheesta, joka on pyörinyt muistilapulla pitkään. Rakennekynnet, tekokynnet, millä nimellä niitä nyt pitäisikään kutsua. Niitäkin kun näkee jos jonkinlaisia ja pituisia. Lyhyt ja ytimekäs mielipiteeni niille on, että ei kiitos! Paino sanalla ei. En voisi kuvitella itselleni tekokynsiä mistään hinnasta enkä pituudessa.

Hillitty Ranskalainen manikyyri omiin kynsiin (ei kuitenkaan minun omiin) on ok, edellyttäen, että kynnet ja kädet on "oikean malliset ja nätin näköiset", mutta niissäkin näkyy joskus niin yliampuvia luomuksia, että huh! Makuasioitahan nämäkin on, joten älköön nyt kukaan raapiko ja repikö kynsiään verille.

Minähän katselen miesten käsiä ja käsivarsia ihan tahtomattani, mutta yhtälailla on viime vuosina huomioni kiinnittynyt naisten kynsiin juurikin siitä syystä, että niitä alkaa olla jos jonkinnäköisiä ja mallisia kaikennäköisillä ja -tyylisillä naisilla. Monestakin toppakoparasta tulee viimeistään hääpäivänä muodikas saksikäsi. Sallikaa minun tarvittaessa pyörittää silmiäni.

* Omasta turhamaisuudestani on kuitenkin sanottava, että olen alkanut käyttää ripsiväriä. Joskus nuorempana käytin sitä ehkä kerran, kaksi vuodessa, mutta tänä vuonna olen sutinut ruskeaa väriä melkein päivittäin. Jopa eilen, vaikka tiesin lähteväni lenkille. Uusiin aamurutiineihin on tullut uusi tapa, mukava sellainen.

Värini puolesta en tarvitsisi ja ripset on sen pituiset ja väriset, että ne kyllä näkyvät ilmankin, mutta mikä lie ikäkysymys tästäkin on tullut. Meikkaaminen ei ole ikinä ollut minun heiniä, mutta jotain poikkeuksia sitä näköjään suostuu tekemään, kun tarpeeksi vanhaksi tulee. Sitäpaitsi ripsiväri on meikeistä minulle helpoin. Huulipunista en suostu edes keskustelemaan. Ainut tökötti, mitä suostun suussa käyttämään, on huulirasva.

Seuraavaksi pitäisi varmaan alkaa nyppiä kulmat tai ainakin siistiä niitä, mutta siinä vaiheessa nostan kädet ilmaan.

11 kommenttia:

sea kirjoitti...

Heh, mä kanssa joskus ihmettelen eikö ihmiset, monesti keski-ikäset tädit, tajua, että hiuksia on takanakin! Vai luottako ne jotenkin ettei takahiukset voi olla sotkussa? :D

Maria kirjoitti...

Täytyy nyt täälläkin ihan varmuuden vuoksi tarkentaa, että minulla EI ole rakennekynsiä. Olen aina tyytynyt luomukynsiin, mutta en ole niitäkään jaksanut enää pitkään aikaan, kun en viitsi/jaksa/ehdi hoitaa. Hoitamattomat pitkät kynnet ovat NIIN hirveän näköiset, että siinä uskottavuus kyllä kärsii...

Ja se rispaantunut kynsilakka! Jumalauta, onko niitä kynsiä pakko lakata, jos ei viitsi huolehtia siitä, että lakkaus on edes suunnilleen siisti? Varsinkin joku kirkas punainen/musta/tumma kynsilakka vain muutamankin päivän ikäisenä näyttää jo tosi pahalta. Brrr.

Siinä mielessä rakennekynnet ovat helpot, kun niistä ei käsittääkseni lakat kulu yhtä pahasti kuin luomuista. Mutta ei siis henk. koht. kokemusta. Hyvin hoidetut pitkät kynnet on kyllä minusta ihan hienot, olen pikku likasta saakka ihaillut :)
Tiettyyn rajaan saakka, tietysti...

Anu kirjoitti...

Tiedän miten pujahtaminen ja kaventuminen piristävät mieltä.
Uurastuksesi on palkittu. Hyvä sinä! =)

-Anne- kirjoitti...

Heps! Kiitos että kävit huhuilemassa, herätit minut blogihibernaatiosta. Käsittämättömän pitkä aika on kulunut siitä kun olen kirjoittanut tai lukenut blogeja, mutta huomenna palaan ruotuun.
Onnea kaventumisen johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Sujahdus!
Hieno sana, hieno saavutus! Onnitteluni.

Minä aion kaivaa fillarin tälle keväälle- sanaa sujahdus olisi kiva toteen näyttää täälläkin :-)

Rakennekynnet olis makeet. Oikeasti. Niin hienot, mutta kun mie olen tällainen torspo- minusta ei ehkä ole siihen. Oma kynnen kasvu on onnetonta, työ kohtalaisen ei-kynsi-ystävällistä..
Mutta HIENOT ne olis.
Ehkä joskus, kun olen tasainen ja rauhallinen, eli ei koskaan.

Onneksi mie ajelen malla kyydilä, nii miun takatukkaani ei kukaan näe aamuisin :-)
Mutta yhtä kaikki, totta- jollei takatukkaa tyynyn äliltä nosta pystyyn, niin makaamaan se jää- eikä näky kovin komea ole.

Terkkuja keskemmältä Suomea. Tarjolla aamukahvia ja auton pakkausta, ja pian pitäisi sujutella liikenteeseenkin ja valua kotiin päin.

vintti

Anu kirjoitti...

Terve uudemman kerran! =)
Minä olen ollut erittäin rakennekynsivastainen ihminen. Olen naureskellut ja manannut kaikenlaisia kynsistudioita ja niissä istuskelevia naisia. Olen ollut sitä mieltä etten koskaan, ikinä hankkisi itselleni sellaisia typeryyksiä!
No tuota.. Tässä viimeisen kuukauden aikana olen lieventänyt mielipidettäni. Syynä on se, että olen nähnyt ihan livenä kauniita lyhyehköjä ja todella aidon näköisiä rakennekynsiä. Ne ovat olleet kauniita.
Hieman nolottaa tunnustaa, että olen kääntänyt kelkkani ja olisin valmis hankkimaan itsellenikin rakennekynnet mikäli minulla olisi ylimääräistä kukkaron pohjalla. Vaan ei ole ja siten tyydyn ihastelemaan muiden kynsiä - niitä lyhyitä!

Pohtija kirjoitti...

Täältäkin onnittelut kaventumisen johdosta. Fiilis varmaan mahtava :)

Takatukka ilmiöön olen minäkin kiinnittänyt huomioni. On niin just sängystä nousseen oloista. Jännä fiilis katella. Ihan kuin niskatukka tekis jäynää omistajalleen. On niin kuin salaa siel niskassa sotkussa...Vaik omistajahan se vaan on jättänyt viimeistelyn puolitiehen.

Ja sit rakennekynnet. Mä olen pitänyt yhtä rakennekynsien kanssa neljä vuotta. Ilman en osaisi enää olla. Rakennekynnet ovat just niin hyvän/huonon näköiset kuin miten ne on tehty ja miten käyttäjä niitä hoitaa huoltovälin aikana. Akryylikynnet on luonnottoman näköiset. Geelillä saadaan kynsistä eniten oikean näköiset. Liian pitkä huoltoväli tekee kynsistä karsean näköiset. Eikä kaikki rakennekynnet ole pitkiä. Niistä saa ihan luonnollisen pituiset ja oloiset. Sellaisia mä käytän :)
Niin et, älkää lynkatko rakennekynsiä ihan automaattisesti. Kauniitakin kynsiä on oikeasti olemassa :)

Anu kirjoitti...

Terve TAAS!
Pakko oli tulla sanomaan, että juuri Pohtija sai minut vakuuttuneeksi siitä, että rakennekynnet voi olla hienot ja ihan käytännöllisetkin.

Tinka kirjoitti...

Sea,
osuit asian ytimeen. Juurikin keski-ikäisissä naisissa tuppaa olemaan tuota "huolimattomuutta" :D Nuoriso tälläytyy nykyään entistä nuorempana, ja vanhat rouvat on jo luku sinänsä; hattuineen kaikkineen. Noh, osa pipoineen.

Mutta ehkä se on sitäki, että mitä ei näe, sitä ei ole olemassa - ja siks se takatukka jää unholaan. Mutta kun tunnustellessakin sen huomaa, varsinkin lyhyessä tukassa, että lättänässä on, ellei jotain tee...

Mymskä,
hyvä, kun tarkensit :) Mie kyllä ens hättään luin ovelan merkintäsi, että sie olet laittanu kynnet, mutta toinen tavaus + kommentit avasi, ettei näin ole.

Rispaantunu kynsilakka - tuoki on hyvä aihe puuttua, heh.
Nuista samoista syistä en ite tykkää käyttää mitään vahvoja kirkuvia värejä, koska olen niin laiska hoitamaan ja lakkaamaan niitä tarpeeksi usein. Enkä kyllä muutenkaan koe mitään punaista tm. omaksi väriksi.

Anu,
tattis! Kalliiksi tämä kaventuminen vaan tulee, jos niikseen menee...

Anne!
Kivaa kuulla sinusta! :) Mie jo huolestuin, ko aikaa vaan meni ja meni, ja mitään elonmerkkiä ei tullu. Mutta hyvä näin. Uusia merkintöjä ja kuulumisia odotellessa.

Vintti,
kiitti. Mutta olihan se jo aikaki sujahtaa edes yksiin housuihin, ko tässä on tätä yritystä ollu jo pitemmän aikaa :)

Tääläki odotellaan pyöräilykauden avausta. Enkä piä yhtään pöllömpänä ajatusta, että polettas tuo väli jonain päivänä, puolin taikka toisin. Pohjakunto kuitenki on tulevaksi kesäksi vähän toista, ko ennen.

Hih, toisaalta voisin kuvitella sulle rakennekynnet - mutta taas toisaalta, tuomonen tekeväinen kun oot, niin en todellakaan :D :D
Tiellähän ne olis ja katkipoikki ainaki joka toinen.

Kiva, että pääsittä käymään kotopuolessa!

Anu,
pitkästä aikaa! :)
Eihän kelkankäännössä mitään hävettävää ole, varsinkaan jos on hyvä syy ja on hyvät perustelut, heh.

Minen ole vielä livenä nähny yksiäkään omat kriteerini täyttäviä tekokynsiä :P joten oma käsitykseni niistä on siksi näin jyrkähkö. Ehkä on ollu vaan huonoa tuuria matkassa ja liian hienoja leidejä matkan varrella.

Kattelen tätä maalimaa turhan käytännön kannalta ja miten mitään "töitä" voi tehdä, jos on parin sentin pituiset timantein koristellut kynnet. Elämäntapa- ja asennekysymyksiä kaikki tyynni. Tiiän! :D

Enkä mie kiellä, etteikö niitä nättejä ja luonnollisen näköisiä kynsiä vois ollaki olemassa, mutta mie olen livenä vaan nähny niitä terävälaitaisia ja ylipitkiä koristeltuja luomuksia.

Pohtija,
hahaa! Mie odotinkin vähän, että kumpa avaisit sanaisen arkkusi kynsiasiaan, koska jälkeenpäin näin, että sulla on!! :D
Ja mulla kun ei ole tarkempaa tietoa, että mistä materiaalista niitä tehdään.

Stalkkailin vähän lisää ja täytyy todeta, että eihän ne sinun kynnet ole ollenkaan pahimmasta päästä :D Ja ota tuo tökerö kommentti ihan vaan hyvällä!! Aika käytännöllisen pituiset ne näytti olevan, vaikka omaan makuuni onki turhan hienot ;D (näin niitä eri näköisinä).

Anu,
no, ilmankos sinut on saatu vakuuttuneeksi, kun oli niin nätit esimerkkinä :)
Siinäpä oiva säästökohde ja palkittet ittes joskus - ja laitat sitte kuvaa kehiin :)

Mutta kuten sanottu, en ihan vielä ite lämpene ja marssi kynsistudioon.

Omat käet on niin pienet, että niissä raksut vois näyttää aika irvokkailta. Ja toisaalta kynsipinta-ala on luonnostaan niin pientä, että vaikeaa niihin olis kai mitään ylimääräistä saadakaan kiinnitettyä.

Minusta täyden kympin kädet on semmoset, jos on pitkät, mutta sopusuhtaset sormet ja kynnet "luonnostaan" pitkät ja kaposet. Ehkä tiedätte, minkä mallisia tarkoitan. Niissä vielä siisti hillitty lakka, niin avot! Niitäkin näkee joillakin. Ai, ai.

Tämmönen lapsikätinen voi vaan ihastella ja kadehtia.

Minja kirjoitti...

Mun kynnet ois sulle varmaan ihan kauhistus. Mulla ei tosin oo rakenne- eikä muitakaan tekokynsiä. Sellaiset ns. normipituiset omat kynnet vaan, mutta tykkään käyttää tummia violetteja, sinisiä ja vihertäviä kynsilakkoja. Lakkaan kynteni kerran viikossa, eli viikonloppuna, ja työviikon ajan ne saa olla ihan oman onnensa nojassa. Eli rispaantuvat lakat.. :D
Rispaantuu jo työnkin puolesta, kun käsillä teen töitä. Ja sen takia ei kynnet ikinä pääse kasvamaankaan kovin pitkiksi, katkeilevat aina ihan omia aikojaan.
Mutta kun en muutenkaan ole niin tip top laitettu koskaan, kun oon vähän tällanen.. niin ei ne kynnetkään niin haittaa. :D

Tinka kirjoitti...

Minja,
höpö höpö :)
Ja sanotaan nyt kertaalleen, että eihän niissä värillisissä lakoissa mitään vikaa ole, mutta ite en ossaa käyttää niitä, kun en ole totutellu.

Olis niin kuvaan sopivaa lakata mustalla, mutta kun ei. Mahollisimman huomaamatonta, niin saa vaikka vähän rispaantuaki.

Omat kynnet on sen verran pienet, lyhyyden lisäksi, että 1-2 sudin vetasulla melkeinpä lakkaa kaks kättä. Säästöä ainaki syntyy, eh hehe.