Polkaistaanpa vähän

Jos oma työmatka suuntautuisi johonkin muualle, kuin keskustaan, voisin jopa harkita pyöräilyä kesäkeleillä. Oikeasti harmittaa, että hyvät aamut menevät vähän hukkaan istuessa kuumassa linkkarissa "kuunnellen ja katsellen" kanssamatkustajien höpinöitä. Mutta koska armas työpaikkani ainakin vielä toistaiseksi sijaitsee kaupungin sykkeessä ja siellä pyöräily on tehty aivan liian hankalaksi ja riskialttiiksi itselle ja muille (en edelleenkään omista sitä kypärää), niin antaapa vain olla. Pyöräily toki onnistuu aika hyvin minun suunnasta Koskikeskukseen, mutta siitä eteenpäin taitaa olla paras etenemistyyli kävely.

Tulihan ne pyöräkaistat, juu, ja minusta ne on ihan hyvät. Tyhjää paremmat. Minä ainakin luotan, että pyöräilijät käyttävät niitä ja vielä jos osa heistäkin ymmärtäisi nuolien suunnat

-> ja <-

niin hyvinhän se menisi. Ei tarvitse enää pelätä, että mistä suunnasta suhahtaa ja kummaltako puolen, kun nyt tietää kaistan, jonka sisälle ei itse mene, niin pysyy alta pois. Yksinkertaista. Mutta sitten kun on niitä poikkeuksen poikkeuksia, jotka eivät välitä suuntamerkeistä tai eivät erota niitä toisistaan ja toikkaroivat kävelijät siihen lisäksi, niin pääkadun kaaos on valmis. Ahistaa. Jo pelkkä video, joka kuvastaa sitä arkea, mikä tuolla kadulla on. Nyt työviikkoina siihen törmää tahtomattaan joka helkutin päivä. Mitä hienompi sää, sen kamalampaa tuolla on liikkua, koska väkeä riittää.

Kaiken huippu on ne terassit ja standit, jotka vievät suurimman tilan koko jalkakäytävistä. Ilman niitä sinne kyllä sopisivat rinta rinnan sekä kävelijät että pyöräilijät, vaikka sitten puolittain merkatulla jalkakäytävällä, mutta nykyään tuo ratkaisu on aivan järjetön! Ihmiset kävelevät miten päin sattuvat, jäävät tollistelemaan milloin mitäkin ja seisovat tientukkona joka suuntaan. Hullunrohkeitako ne on, jotka tuonne pyörällä tulevat ja menevät?

Mahdoinko vähän ihmetellä!

Eilinen oli kaikinpuolin sätkypäivä.

Hienoa oli se, että kaikista Iskelmä-Finlandia -ehdokkaista se oli just Olli, joka vei voiton kotiin. Muita olisinkin kakistellut, jos toisin olisi käynyt. Alunperinkään en oikein tajunnut sitä ehdokasasettelua, kun kerta palkinnon nimenä on izkelmä. No, mutta; Lämpimät onnittelut! Ihan vaan siitä syystä, että nämä helteet taas kiusaa ja ahistaa ihmisiä, jotka ei niistä suuremmin välitä. Ja minun puolestani se jeesustelu siitä, miten ja mihin voittaja ne voittotonnit käyttää, saa olla. Hyväntekeväisyyttähän se sekin on, jos muistaa niillä rahoilla perhettään. Nih.

Toinen sätky tuli siitä, kun löysin yhden mukavan kommentin vanhasta kellarista. Ei mikä tahansa kommentti, keneltä tahansa. Tammikuussa 2006 ryvin nostalgia-aalloissa, kuten monesti muulloinkin, mutta silloin kirjoitin jotain ääneen kadonneista ihmisistä. Että missä mahtaa olla se-ja-se.

No, kuinka ollakaan. Ystävämme Kuukl oli paiskannut tämän kyseisen "kadonneen" soittajapojan (anteeksi, taitaa olla mies parhaassa iässä tätä nykyä) pahaa aavistamatta kellariin ja sinne hän oli jättänyt onneksi jälkensä. Kiitos vaan! Ihan parhaita tuollaiset sattumat. Kyä intternetti on kätsä.

Intternettiä ei tarvittu siinä kohtaa, kun näin pitkästä aikaa suosikkilinkkarikuskinkin liikennevaloissa. Vaatteistaan päätellen toivoa on, että linjalle osutaan vielä joskus. Samalle päivälle osui myös se kerta, kun olin jo ookaamassa töistä kotiin ja näin vanhan kaverin pyöräilevän Hämeenkadulla (oikeaan suuntaan). Niin monen vuoden jälkeen - ja sitten tilanne oli, mikä oli. Hmph!

Niin, että mitenkä?

Elisa muisti tänään nettilaskulla ja tiedotteella, jossa on ohjeita ukkosen varalle. Liitteessä ei sinänsä ollut mitään uutta ja ihmeellistä, ollaan vahingosta viisastuttu edellisessä osoitteessa, mutta yhden pallukan kohdalla piti lukea uudestaan, enkä siltikään tajunnut.

• Jos sinulla on vierekkäin useita pistorasioita, merkitse esimerkiksi teipillä mikä pistotulppa kuuluu mihinkin rasiaan. Näin toimien saat laitteet ukkosen jälkeen toimimaan heti ilman huoltomiehen käyntiä.

Siis mitä?

Mitä väliä sillä on, jos on esim. varastaja ja on siitä irrottanut vaikka vierekkäiset lampun, tulostimen ja tietokoneen pistokkeet - ja ukkosen ohimentyä laittaa ne takaisin kiinni just toistensa rasioihin. Ihan samaa sähköä sieltä tulee, pistokepaikasta viis.

Mikä tässä nyt on se insinöörijuju, jota tavallinen käytännön merkonomi ei hoksaa?

Käsipäivää

Olen viime viikkoina törmännyt muutaman kerran uusiin ja/tai harvemmin tapaamiini ihmisiin, joten on ollut aika luonnollista kätellä. Käytännössä se on mennyt joidenkin kohdalla vatkaamiseksi. Sekös minua riepoo!

Eikö se riitä, että otetaan reilu kädenpuristus ja jos tahtoo vispata, niin vispaisi pari kertaa - mutta ei. Sitä vatkaamista jatkuu ja jatkuu, kun pitää jaaritella tai muistella käsi kädessä, milloin on viimeksi nähty tai onko nähty ollenkaan. Tulee vähän kiusallinen olo, kun itse yritän löysätä otetta, mutta toinen osapuoli vaan jatkaa sitä vatkaamistaan.

Joku kerta vielä nykäisen käteni irti otteesta ja vauhdilla. Jos toinen siitä horjahtaa, turha minua on syyttää.

Pieni parvekeviljelijä iskee jälleen

Siinä se nyt on. Tämän huushollin kaikkien aikojen ensimmäinen parvekemansikka, joka katosi eilen parempiin suihin. Maku ei ehkä ollut yhtä makea, kuin Stockmannin edestä ostetuilla, mutta kyllä tuostakin hyvä mieli tuli. Lisää on tulossa aika montakin ja siitä syystä innostuin kovin, että ensi vuonna on laitettava uusi satsi. Parvekelaatikko pääsi uusiokäyttöön ja muutama kukkapurkki. Kätevää ja helppoa.

Herneitä laitoin myös tällä koeviljelmällä. Ei mitään tietoa, missä aikataulussa niitä oikeasti pitäisi laittaa ja miten ne kehittyvät sellaisiksi herneenpaloiksi (-palko), mutta vihreätä on jo pitkät pätkät. Ja paprika on puskemassa mullan alta. Appelsiinista on vain muisto, että sen siemeniä istutin yhteen purkkiin.

Ensi keväänä pitäisi muistaa olla ajoissa liikkeellä. Se on joka kesä tämä sama laulu. Sitten ensi keväänä... Tämä kesä on vasta toinen tällä lasitetulla parvekkeella, joten opettelua on muutenkin vielä vähän. Ja muistamista, että kukat tarvitsevat ihan eri tavalla vettä, kuin vanhassa osoitteessa.

Mansikoiden bongailun lisäksi olen käynyt taas töissä. Yllättävän helppoa oli mennä loman jälkeen, mukavuudesta en sano. Hiljainen heinäkuu tuottaa siinä mielessä tuskaa, että mikään asia ja tieto ei omassakaan työpisteessä oikein liiku, joten se tietää to del la rau hal lis ta työtahtia. Ja päivät menee turhan hi taas ti.

Työrintamalla muuten oli kyllä tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Välillä ei tiedä, itkeä vai nauraa. Omatkin suunnitelmat taitavat syksyn osalta mennä uusiksi. Toisaalta se tietää sitä, että voin ottaa vähän iisimmin sen uuden työn hakemisen. Tällä hetkellä. Huomenna kaikki voi olla taas toisin. Eivät taida pomot itsekään tietää, mitä ne meinaa.

Porskutellen

Kesä ehti melkein loppua, loma ainakin, ennen kuin sain viimeinkin pyöräilykauteni avattua. Kesä kesältä se näköjään lyhenee, mutta minkäs teen. Ei selityksiä. Laiskanpulskeita päiviä tykkään vietellä tässä lomallakin, joten ei sitä joka paikkaan ehdi saati tohdi. Mies paiskoo jo töitä täyttä häkää, mutta minun lomaa on vielä muutama päivä. Vähän meinaa työressi iskeä takavasemmalta, mutta en anna sen häiritä. Häiritköön sitten, kun on oikeasti aika.

Tuolla kesken pyöräilyn soi puhelin ja tavoistani poiketen vastasin. Nyt sitten istua tapitan kotona ja odotan pakettia tuotavaksi. Ei kyllä harmainta aavistusta, mikä se voisi olla, joten kahta kauheampi mielikuvitusralli on käynnissä. Mitään en ole tietääkseni tai muistaakseni tilannut, en ainakaan niin isoa, että kotiin saakka pitäisi. Jänskättää.

Eilen sain (vähän niin kuin onkimalla ja arvailemalla) tietooni uudesta kihlaparista. Yllätti - ja toisaalta ei yhtään. Sanoisinko, että kaikki merkit viittasivat siihen ja kun lopulta arvailuni osui oikeaan, en voinut muuta kuin onnitella pariskuntaa ja itseäni hyvästä johtopäätelmien teosta. Noitien sukua kun olen. On tämä hieno vuosi ja kesä.

Lisää juhlia on tiedossa pitkin loppuvuotta. Täysiä vuosia täyttävät ystävät aiheuttavat pientä päänvaivaa, mutta sain ajatuksen yhdestä lahjaideasta kun aikani pähkäilin. Jos olisi varaa, se voisi riistäytyä käsistä, mutta nyt on mentävä niillä pelimerkeillä, mitä on kasassa. Käärepaperi on jo hommattu - siitä se alkaa.

Lahjapaketteihin en kuitenkaan suosittele "uutta" Jordanin hammasharjaa. Ajattelin, että vaihtelu virkistää, mutta kyllä piti ostaa taas vanhat tutut medium professionaalit. Se on sentään käteen ja suuhun sopiva ja se harjaaminen tuntuu edes jossain. En nyt tarkoita, että välttämättä tarvitsee ikenet verille harjata, mutta tuolla uudella on vähän niin kuin vauvan harjalla harjaisi. Kyseinen uutuus tuntuu suussa, kuin laittaisi puoli vuotta vanhan harjan (en tosin ole kokeillut yli kolmen kuukauden harjaa; vaihdossa vanhat menevät siivousvälineiksi) ja yrittäisi pestä. En kiellä, etteikö se uusi pesisi; hampaat tuntuvat puhtailta, mutta kun se tuntuu ihan kamalalta suussa pehmeine harjoineen! Piste.

Ero harjojen välillä voi olla tosi suuri - ja sen huomaa vasta siinä vaiheessa, kun on ottanut käpäläotteen ja pesee niitä hampahia. Eipä niiden pakkausten päältä voi kokeilla, minkälaisia ne on. No, mutta sainpa taas uusia siivousharjoja. Hampaani pesen tästedeskin ihan muilla jordaneilla. Mies oli muuten samaa mieltä. Kysyin yhtenä iltana, mitä tykkäsi uudesta harjasta. "Hyi, hellvetti", tuli vastaus, kuin tykin suusta.

...mutta hetki sitten minulta pääsi pikku itku. Postipoika kävi, toi paketin kummisedän perheeltä. Muistivat vihkimisemme tavallaan. Ihanalla Pentikin pehmeällä paketilla. Ihania ovat myös he. Eihän niitä ilmoitusluontoisia kortteja sitä varten maailmalle laitettu, että meitä lahjoa pitäisi. Mieluummin kuitenkin askartelin, kuin olisimme lehdessä ilmoittaneet kaikelle kansalle. Ei tehrä tästä ny numeroo sopii meihin, kuin sateenvarjot Suomen kesiin.

Illan pyrskäys

Mainostivat lehdessä, että

"Kokemäellä on Pitkäjärven urheilukentällä 5.7.2008
Wc-rullan pituusheiton SM-kisat.

Tehtaan tuotteita voi ostaa halvalla kisapaikalta."

Sinne siis kaikki sulovilenit klo 15, kun kerta halvalla saa.

Ha. Hyvää yötä!

Oma sänky kullan kallis - pönttö vielä kalliimpi

Kokeilenpa uudemman kerran, josko nyt onnistuisi paremmin naputella matkarapoa. Eilinen viritelmäni ei suostunut bloggerin kanssa ongelmitta yhteistyöhön, joten poistin koko höpinän. Ans kattoo tällä kertaa... Tympii vain kirjoittaa koko juttua uudestaan, joten taidankin oikoa maisemareittiä aikalailla.

Lomaa on vielä jäljellä, mutta näyttää vähän siltä, että kulutamme sen näissä tutuissa ympyröissä. Pori, Vaasa ja Porvoo saavat edelleen odottaa parempia aikoja ja vapaita hotellihuoneita. Taitaa olla niin tapahtumarikkainta aikaa, joten matkailijoita riittää vähän joka puolelle. Hyvä niin. Mikäs sen mukavampi tapa viettää kesälomaa, kuin kiertää Suomea. Toki se avartaa muutakin kuin maailmankatsomusta, kun ei se ihan halpaa lystiä ole, mutta silti! Suomessa on niin hienoja paikkoja ja maisemia, että ei sitä ihan heti uskoisi, ellei itse näe ja koe.

Heti alkuun on mainittava, miten ehdoton oli taas tälläkin reissulla navigaattori! Pieksämäen tienhaara olisi mennyt ja menikin ohi, kun minä kartanlukijana ihastelin vain maisemia, enkä tajunnut seurata liikennettä sillä silmällä. No, ei kyllä kuskikaan, joka "kuunteli" minun hihkumista milloin mistäkin. Ensimmäisen U-käännöksen jälkeen kaivettiin siis Tomppa laukusta ja laitettiin töihin. Siihen loppuivat ne harhaan ajot.

Ainakin melkein. Olin 020202 -palvelusta katsonut Joensuun hotellin osoitteen. Siinä nettiopas näyttää varsin selvästi, missä kohtaa kyseinen varaamamme hotelli muka sijaitsee. Ihmeteltiin vain, kun Tomppa käskee ajamaan päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä olin "tarkistanut". Vähän aikaa pyörittiin ympyrää ja etsittiin oikeaa talonnumeroa - ja todettiin, että olisi pitänyt uskoa heti navigaattorin neuvoja. Siinä meni viimeinenkin usko nollakakkoseen!

Alkumatkalla Leppälahdessa pysähdyttiin lemmikkieläinpuistossa, joka tuli vähän niin kuin vahingossa vastaan. Vallan mukava tauko- ja jalottelupaikka, missä oli mm. possuja. Ihana luonnonhelmassa sijaitseva paikka.

Pieksämäki oli ensimmäinen etappi, jossa yövyttiin pienessä hotellissa. Kaupunki vaikutti ihan mukavalta ainakin sen perusteella, mitä kierrettiin. Käytiin syömässä Ravintola Castillossa (vaiko geellä?), jossa oli "ennakkotiedoista poiketen" hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu. Nekin tiedot tosin luin vasta myöhemmin.

Ruokaa odotellessa pisti silmään, että pieksämäkeläis-naisilla oli monella tukka hyvin, ellei loistavasti! Oli hyvät leikkaukset ja värit; joko koko pään tai sitten raitoina. Koko reissun säälittävin vaniljapehmis tosin saatiin samassa kaupungissa. Kuola valuen katselin ohikulkevia ihmisiä, joilla oli mielettömät tötteröt, mutta myöhemmin selvisi, että oltiin käyty vissiin vähän väärässä kioskissa. Hölmistyin niin sitä ohutta pruuttausta vaniljaa, etten naurultani ja pettymykseltä tajunnut edes kuvaa ottaa. Kaiken kruunasi tekovohveli. Yäk!

Aamupalan jälkeen jatkettiin Varkauteen ja minnes muualle, kuin torille aamutuimaan kahville. Muuta ei kaupungista oikein jäänyt mieleen, paitsi ne hienot maisemat ja Euromarket; puuttuuko sieltä vaatepuoli kokonaan, vai eikö me vain huomattu sitä? Menin niin tohkeissani muka alennusmyynteihin, mutta pieleen meni.

Joensuuhun kun päästiin, niin oltiinkin sitten heti pari päivää. Tykästyin siihen kaupunkiin jo aikaisempien Ilosaarirock -vuosien ajoilta. Nyt tosin oltiin vähän turhan ajoissa liikkeellä, koska kaikki rokit on vasta heinäkuun puolella.

No, sitä paremmin saatiin hotellihuone, joka alkuihastuksen jälkeen näytti todellisen luonteensa. Se näytti hienolta, sisustus ja muoto oli tosi nättiä, parvekekin löytyi, mutta seuraavana aamuna vähän puistatti, kun vessassa vilisi sokeritoukkia kun valot laittoi päälle. Ei montaa, mutta kolmekin on liikaa tällaiselle toukkakammoiselle. Kuinka monta niitä oli muualla huoneessa ja mitä muuta siellä vilisi yön aikana! Puistattaa ja kutittaa vieläkin ajatellessa. Ja mikä lie lutikka oli yön aikana purrut mahaani punaisen pienen läiskän. Kuvaisin sen, jos omaisin vähän pienemmän vatsanseudun, jota kehtaisi julkisesti edes esitellä.

Joensuusta mainittavia asioita tulee mieleen hauska, helposti tarttuva, vaikkakin vähän "nykivä" murre. Tai siis se sointi, sävy, mikä lie, on ihan omanlaisensa. Ymmärrän taas, miksi minua on joskus jonkun täkäläisen vaikea ymmärtää tai saada puheestani selvää, kun selitän tohkeissani jotain. Siihen päälle vielä murresanat, niin johan pomppasi!

Joensuulaiset taitavat tykätä myös oranssista väristä; ainakin sen värisiä paitoja oli paljon liikkeellä. Vai onko niitä jaettu siellä jossakin yhteydessä?

Joensuun tori on luku sinänsä, vaikka Kauppahalli olikin pieni pettymys. Luulin sitä ulkoapäin paljon isommaksi, mutta sehän loppui ihan kesken. Torin ympärillä oli myös yllättävän paljon pyörätelineitä, mistä ansaitsisivat erityiskiitokset. Muutenkin se torin ympäristö on mahdottoman viihtyisän näköinen, ainakin näin kesälomamatkailijan silmin. Ei mahda mitään, että niitä vertailuja tuli tehtyä.

Tulipa muuten käytyä eka kertaa Subwayssakin! Palvelu oli kyllä aivan parasta! Ystävällistä ja kärsivällistä. Tyttö väänsi meille rautalankaa, että miten siellä toimitaan ja antoi rauhassa miettiä ja valita, mitä otetaan. Vähän summittain valittiin, mutta se pätkä oli niin hyvää, että pitää käydä täälläkin jonain päivänä. Ihan vaikka kertausharjoituksen vuoksi.

Teimme mutkan myös yhdelle hautausmaalle, joka sijaitsi jossain Heinävaaran ja Kiihtelysvaaran välillä. En päässyt selvyyteen nimestä, mutta hieno paikka se oli. En ole ikinä ollut niin kauniilla ja luonnontilassa olevalla hautuumaalla, kuin se. Kuvat ei anna oikeata kuvaa, mutta ehkä jotain.

Joensuusta matkamme jatkui etelämmäs ja Villalan kautta Savonlinnaan. Villala on maittava siksi, että pysähdyimme siellä huoltoasemalla, jossa oli vielä sitä vanhanajan reipasta ja hyvää palvelua; kauppias tuli ja tankkasi auton. Ainoa, mikä pisti silmiin, oli pari kirvestä, jotka olivat myytävinä siinä oven suussa tiskin vieressä. Rohkea luottamuksenosoitus asiakkaille.

Savonlinnasta en taida tietää muuta, kuin Olavinlinnan ja sinnehän me päädyimme puolittain tarkoituksella. Löysimme itsemme opastetulta kierrokselta, jossa oli puolensa ja puolensa. Kokemus sinänsä, mutta mitä jäi mieleen? Vähän niin kuin luokkaretkellä; mielenkiinto menee omaa vauhtia ja katse kiertää nähtävää omassa tahdissa. Mutta päästiinpä torniin, joka muuten olisi kuulemma ollut kielletty paikka ilman opasta. No, talossa talon tavalla. Huomasin aika pian, että rappusia oli menty edestakaisin, koska jalat olivat loppumetreillä aika hervottomat. Vieläkin sattuu reisiin, kun istuu alas.

Saatiin kuulomaistiasia myös oopperasta, kun
harjoittelivat katosten suojissa.

Savonlinna näytti sen verran hienolta ja isolta kaupungilta, että sinne on mentävä joskus uudestaan ja pidemmäksi aikaa. Vähän harmitti, että seuraava määränpää, Mikkeli, odotti jo varattuine hotellihuoneineen. Kiitos mokkulan; se kun mahdollisti kaikenlaisen käytännön asioiden hoidon matkalla. Hyvä ostos kaikin puolin ja on toiminut vielä kotioloissakin.

Juvalla oli ihan pakko pysähtyä, kun kerta sinne asti päästiin. Käytiin syömässä hyvässä paikassa, joka taisi olla myös virkasiskojen suosima lounasruokala. Matkan jatkuessa bongasin Hotelli Juvan, jossa pian taas tapahtuu.

Koko reissun parhaat unet saatiin kuitenkin Mikkelissä! Eikä todellakaan johtunut siitä, että oltaisiin oltu pelkästään väsyneitä. Hotelli ja huone ylipäänsä osoittautui tämän reissun parhaiksi, missä ollaan koskaan oltu. Ja entäs se haju, kun avasi huoneen oven. Ei siellä haissut mikään, paitsi raikkaus. Jo sen viihtyisän huoneen takia olisin voinut jäädä Mikkeliin toiseksikin päiväksi, mutta ehkä joskus toiste palataan.

Itä-Suomessa huomasin pitkästä aikaa monelta pihalta lumipallopensaan, tai oletin siinä vauhdissa, että se oli se. Toiselta nimeltä lumipalloheisi. Ollapa oma piha, niin sinne istuttaisin heti sellaisen, olkoonkin ötökkäaltis.

Heinolan ja Padasjoen kautta tultiin kotiin. Jahkailtiin vielä Mikkelissä, olisiko joku paikka, missä voisi käydä, mutta tuumattiin, että toisella kertaa. Vielä on kustannettava eloa ja oloa pitkä pätkä, ennen seuraavaa tiliä.

Nyt on otettava ilo irti näistä omista toreista ja varottava liikenteessä. Monta vaaraa voipi olla edessä ja takana.

Tulee maantielle mittaa

Piti kirjoittamani tähän matkarapoa, mutta nyt täällä sekoillaan paremmin kuin hyvin, bloggerissa meinaan.

Uusi yritys joskus, taikka sitten ei. Ei tässä pääse liittämään kuvia uudestaan, saati linkittämään. Pah.

Olkoon!

Aavan meren molemmin puolin

Laivamatka Ruotsiin noin 20 vuoden välein on ehkä turhan harvoin. Toki vaihtamalla näillä kerroilla laivaa ja seuran ollessa tyystin eri (luokkakaverit / mies), on kaikki ihan uutta ja erilaista.

Tämän viimeisimmän matkan perusteella voisin kuitenkin tuumata, että kaikki meni niin hyvin, että ehkä se kolmaskin kerta tulee - ja aika varmasti samalla laivalla, mutta ei ihan heti. Välillä voisi käydä Tallinnan puolella. Sen verran kuitenkin pitkä ja puuduttava matka on mennen tullen TKU-Tukholma ja varsinkin selvinpäin. Mutta kuten sanottu; eipä tuolla reissulla vastaan tullut yhtäkään känniääliötä tai muitakaan häiriköitä.

Ensimmäinen jännä kohta tuli siinä vaiheessa, kun piti varata netin kautta laiva- ja junamatkat. Että onko se todellakin niin helppoa ja kätevää, kuten tuli huomattua ja mikä jännittävintä; toimivatko ne A4-tulosteet ihan oikeasti. Juu. Konduktööri tutkaili sähköpostitulostetta aikansa, naputteli suhteettoman isokokoista lipuntulostuspäätettä (vai mikä lie oli se laite) ja tulosti meille pätkän VR:n lipputulostetta, josta näkyivät mm. samat paikka- ym. tiedot, kuin omassani. Sen tarkastuksen jälkeen saatoin taas hengittää ja rentoutua pikkasen paremmin. Nyt uskallan varata junaliput seuraavankin kerran netistä. Helpottaa huomattavasti, sekä henkisesti, että matkantekoa.

Ehkä näin alkuun oli kuitenkin parempi valita sellainen laivamatka, jossa sai pysytellä Tukholman päässä laivassa. Olisi tullut liian extreme-reissu, jos meidät olisi jalkautettu kahdestaan Ruotsin maalle. Kerran olen Tukholmassa käynyt, eikä se tehnyt siihen aikaan sellaista vaikutusta, että olisi pakko päästä uudelleen. Voi olla, että näin vanhemmiten voisi käydä toisin. Tai sitten ei.

Mitäpä laivamatkasta. Väkeä oli paljon, tai ainakin minun mittapuun mukaan. Laivalla ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ihan niin kuin muistin edelliskerrasta. Karkkihyllyt notkuivat kaikenlaisia herkkuja viinoista puhumattakaan, mutta meidän tuomiset painottuivat nameihin.

Eespäin, eespäin...
Siellä siintää suunta kohti Ruotsia.
Vielä tässä vaiheessa en tuntenut matkapahoinvointia,
mitä nyt pieniä perhosia kirmaili.

Menomatkalla laitoin kotiin viestiä; tein tikusta asiaa ja kerroin tangofinalistin kuulostavan paremmalta, mitä telkkarissa. Myöhemmin siinä tekstaillessa äiti tuli kysyneeksi, että ollaanko me häämatkalla. Mitäpä siihen vastaisi. Ilmoitusluontoista korttia eivät olleet vielä saaneet, joten olin puolittain pakon edessä, puolittain helpotuksesta siinä tilanteessa, että soitin ja kerroin, mitä oli tapahtunut.

Vastaanotto oli yllättävän hyvä ja helppo. Ehkä sitä helpotusta oli molemmin puolin. Ei minkäänlaista kysymystä tai epäilystä - tai sitten he osasivat peitellä reaktionsa. En kyllä sitäkään ihmettele, että mistä äiti muka arvasi. Meillä on molemmilla vaistomme.

Jossain päin merta

Seuraavana päivänä alkoi sadella tekstiviestejä kavereilta ja sukulaisilta, jotka kortin olivat saaneet. Lievää ihmetystä ja yllättyneisyyttä. No, sitä nyt osasin odottaakin. Myöhemmin ollaan kuultu, vaikkakin kiertoteitse äitiltä, että sukulaisista ainakin osa on asian ottanut ihan hyvin, ilman mitään hyppelyä esim. siitä, miksi ei tullut kutsua.

Pientä pähkäilyä on ollut ilmassa, että mikä on nyt sukunimi, onko tulossa jälkikasvua, kumpiko meistä ei kuulu kirkkoon ja eikö vanhemmat todellakaan tästä tienneet. Isi kuulosti sivusta puhelimessa melkeinpä pettyneeltä, kun sukunimi ei vaihtunutkaan. Taisi pitää sitä kuviota itsestään selvyytenä ja koska nyt kaikki on tapahtunut vähän mutkia oikomalla, niin ihmekös tuo, että on vähän puulla päähän lyöty. Mutta hoksasivat myös sen, että kaikki pääsivät tällä tavoin helpoimmalla (ja halvimmalla, vaikkei tässä raha niin suurta osaa esittänytkään. ).

Ruotsalaista draamaa
näkyy klikkaamalla.
Kuvattu hytin ikkunasta.


Menomatkalla en tiennyt näistä aavan meren maisemista mitään,
koska nukuin, vaikkakin pätkissä,
mutta tulomatkalla näin ja tunsin.
Syönnin päälle alkoi kummasti velloa...


..mutta ei kuitenkaan niin pahasti,
ettenkö olisi voinut haahuilla "ulkona" ja nauttia näkemästäni.


Aina välillä meitä vastaan tuli toinen paatti,
purje- ja moottoriveneitä, rahtilaivoja, saaria,
hienoja mökkejä ja laitureita,
mitä nyt saaristossa on.

Jännä huomio oli sekin, että matkalla nähdyt purjeveneet purjeilla olivat lipuista päätellen kaikki ulkolaisia (tunnistin ainakin Saksan ja Tanskan liput, eh), mutta suomalaiset putkuttelivat moottorin voimalla.

Paluumatkalla valoisan aikaan alkoi saaristomaisemat jo vähän maistua puulta, liika on liikaa, mutta ei auttanut kitistä. Laiva kulki hyvää vauhtia ja kuitenkin kotiin päin. Ja olihan siitä saaristosta se hyöty, ettei ainakaan laiva keinunut niin pahasti, kuin siellä aavalla.

Miten ihmeessä ne laivalla työskentelevät jaksavat mennä sitä väliä edestakaisin? Toki väki vaihtuu vuorollaan ja osa heistä on asiakaspalvelussa, joka jo tuonee vaihtelua, mutta ne, jotka tuijottavat siellä lasikopissaan ja pitävät laivan menosuunnassa. Ei ole joka jannusta ja tiinusta siihenkään hommaan.

Turvallisia laivamatkoja kaikille, jotka tuotakin väliä seilaavat päivät pääskytysten! Meidänkin tullessa takaisin Turun satamaan, oli jo uusi porukka odottamassa omaa laivareissuaan. Minen ihan heti uudestaan lähde, vaikka hyvä reissu olikin. Matkustan näköjään mieluummin maanteitse.