13.8.2008

Vaikea otsikko tähän hätään

Päätin tänään avata kellarin ovet ihan vaan tuulettaakseni, ellei muuta. Kynnys oli jo sen verran korkea, että meinasin kompuroida. Tuttu paikka, mutta silti. Päätin vaan töissä, että nyt tai ei koskaan enää. Eikähän minusta ole lopettamaan, kun ei ole syytä lopettaa. Jonninjoutavaa höpötystä kaikki tyynni, mutta kirjoitusinspiksen iskiessä tämähän on paras paikka.

Pikapyrähdyksiä intternetin ihmeellisessä maailmassa on tullut tehtyä, mutta kummasti aikaa on mennyt myös tuolla Facebookin puolella. Jännä huomata, miten pienet piirit on vähän joka suunnalla. Kavereiden kavereissa ja niiden kavereissa on tuttuja tai tutun tuttuja. Aina joku tuntee jonkun, joka on jotakin muuta kautta tuttu. Tai teen tutkivaa johtopäätöstyötä ja teen ahaa-elämyksiä ja löytöjä. Vähän niin kuin töissä. Palaset loksahtavat kohdilleen, kun aikansa tutkii ja hutkii. Plökilistalaisiakin siellä on tullut bongattua, mutta koska olen tällainen mökkihöperö, kellaripöllö, niin ei puhettakaan, että menisin vinkkaamaan, vaikka mieli tekisi ja tunnistusprosentti on sata. Jatkan siis edelleen hiljaista kyttäilyä, ihan hyvässä hengessä. Lepo!

Työmaalla on puhaltaneet aivan uudet tuulet. Myrsky on vielä edessä, mutta sitä odotellessa. Jos tätä vauhtia mennään, niin onko ihme, etten syksystä ehdi nauttia. Nyt jo tuntuu, että on taas kolmipäiväisiä viikkoja, kun kello kerkeää ja päivät hurahtavat vauhdilla ohi. Syystä, että työpöydälläni on nyt kahden ihmisen hommat. Tilanne on aika mahdoton, mutta hallinnassa ainakin toistaiseksi. Tarkemmin kun ajattelen, tilanne on ihan paras. Onpa ainakin töitä!

On taas sellainen kausi, että tykkään mennä ja olla ja käydä töissä, koska töitä on niin paljon, että tietää, mitä tekee ja miten päivänsä aloittaa ja kuluttaa. Kyllä varmaan lomakin teki tehtävänsä, ei ole hermo niin kireällä, kuin tässä taannoin. Ja muutenkin. Jotenkin siellä nyt vaan on ollut kiva olla. Toki pinnan alla on, mitä on, mutta kun joillekin asioille ei voi mitään, niin antaapa olla.

Nykyisestä tilanteesta johtuen olen saanut vallata työhuoneen ihan kokonaan - ainakin noin niin kuin henkisesti. Ja radio soittaa sitä, mitä sieltä annan kuulua. Viime aikoina kanava on pysynyt Radio Rockin taajuuksilla. Musiikistako johtuen tulee Minja mieleen aika useasti. Eh. Siellä soi monta kertaa päivässä muutamakin kappale, joka kuulostaa niiiin hyvälle, mutta kun en koskaan ehdi kuunnella tai saa selvää, kuka ja mikä se oli. Mutta olen varma, että joko Minja tai Haahis on ujuttaneet jonkun niistä videoistaan blogeihinsa. Tai sitten yhdistän muuten vaan ne toisiinsa.

Tämä hyvä kausi jatkukoon vähän pitempään. Ihan selvästi syksynmerkkejä jo ilmassa. Minä tykkään!

6 kommenttia:

Minja kirjoitti...

Heh, se on kyllä hassua, miten tuolla oikeassa elämässä saattaa tulla joistain asioista joku kanssabloggaaja mieleen yhtäkkiä. :)

Itse olen uskaltautunut facebookissa muutaman bloggaajan kanssa vallan kontaktoimaankin, joitain on aika helppo löytää ja jotkut ovat löytäneet minut.

Haahis kirjoitti...

Mulla on tuo Naamakirjailu hiukan jo jämähtänyt, uusia tuttavuuksia ei löydy (en ehkä niitä etsikään kovin aktiivisesti) ja lähinnä kurkkaan päivittäin vain mulle lähetetyt hassut videot. Jotain idiottihauskoja kyselyjä siellä tulee täyteltyä joskus. Yhden kanssabloggaajan olen kyllä ystäväkseni ottanut, sen toisen joka oikean henkilöllisyyteni tietää :)
Kyllähän moni asia päivittäin muistuttaa tietyistä Blogimaailman ystävistä, tietyt ihmiset tässä jo laskee melkein perheekseen vaikka ei koskaan ole naamatusten oltukaan :)

Tinka kirjoitti...

Minja,
the rock :)

..ja joistain vastaantulijoista saattaa ajatella, että "tuo vois olla se". Tai "olikohan tuo se".. ihan villiä ajatuskuviota monesti rankan työpäivän päätteeksi, heh.

Facebookki on kyllä omanlaisensa paikka. Mulla vaan tämä kynnys on vähän korkea. Siinä on aina omat riskinsä mennä ilmiantaan ittensä ja/tai muut :D

Tinka kirjoitti...

Haahis,
energiapakkaus :)

Mulle se FB on vielä suht uus paikka ja koska on utelias ja etsivä luonne, niin kyllähän siellä aikansa saa kulumaan.

Viestien vaihtoon se on mitä mainioin. Niistä ylimääräsistä höpötyksistä ja sivun täytteistä en niin perusta, videot -- no, okei, mutta se ihmisten bongailu on kivaa :)

Kuten sanottu, on kiva ja olis kiva löytää enemmänkin blogituttuja, mutta kun se taas vaatis omaaki aktiivisuutta, ollakseen reilupeli.

vintti kirjoitti...

Tinka
Sie alat oppia, ja kynnys madaltuu kaiken aikaa.
Hyvä sie !

Tuo fb on aika jees, mie en kanssa jaksa etsiä kamalasti ketään- tavallaan niiden ystävien määrä kun ei ole se ratkaisevina sia siellä.
Olemisen sietämätön keveys ehkä? Tai jotain.
Helppoa, näppärää ja aika tehokas keino saada oikeaa nimeä, tietoa ja kuvaa liikkeelle- minä ajattelen sen ihan informatiivisena kanavana.

Vkonloppua Juniori jähkääja pähkää ja juubaa.. Mie ainaskin pompsahdan jossain kohden ja juuri näin epämääräinen olen, kun en tiedä- joudunko lauantaina töihin.
Murr asiakkaita..

Tinka kirjoitti...

Vintti,
mie kyllä alussa etin FB:sta ihan tarkotuksella tiettyjä ihmisiä menneisyydestä ja kotiseudulta, mutta eihän ne siellä ole. Tiä sitte, onko se hyvä vaiko huono juttu.

Sulle se on aika hyvä paikka, juu. Nytki oon viihyttäny itteäni siellä :)

Oliskohan Juniori halukas vastaanottamaan pussillisen Lidlin tyhjiä pulloja..? Täällä on, jos se vaikka joskus innostuis. Me ei olla päästy vieläkään sinne asti.

Pompsahda milloin vaan, laita vaikka viestiä ennemmin, niin tietää olla kotona (ettei olla kaupoilla tm.) ja ottaa piirakat sulamaa :)
Mitään ihmeempiä suunnitelmia ei ole luvassa, samaa kuin viime vkl. Sain päähäni oman version Pätkiskakusta, jota pitää kokeilla.