3.6.2007

Joskus on vaan pakko vinguttaa ja käyttää laastaria etukäteen

Tähän kevääseen saakka on mennyt, etten ole halunnut enkä hakenut luottokorttia. Tarvinnut ehkä olisin, mutta aina sitä on pärjännyt pelkällä pankkikortilla ja sillä, mitä on ollut, kun on ollut pakko. Työttöminä vuosina Visaa tuskin olisin edes saanut, vaikka kuinka olisin vinkunut ja mankunut.

Viime kuussa sitten tulin toisiin aatoksiin ja tein korttihakemuksen kaiken varalta, kun eihän sitä koskaan tiedä. Sarjassamme älä koskaan sano ei koskaan. Olin kyllä varautunut siihenkin, että kortin luottopuolta tuskin käyttäisin, ainakaan kovin helposti, kunhan nyt saisin uuden pankkikortin. Sain kuin sainkin. Ja onhan se nätti, kuin sika pienenä.

Tänään piti käyttää luottopuolta ensimmäistä kertaa. Tai piti ja piti, mutta kun kävin sisäisiä keskusteluja viksuminän kanssa, päätin, että kerran se kirpaisee. Oli saatava uudet kesäkengät ja siinä samalla yksi pusero ja hame (rasti seinään heti sinä päivänä, kun sen julkisesti päälleni laitan) ja jotain muuta. Eikä se siinä kassalla enää niin pahalta tuntunut. Katsotaan sitten, kun ensimmäinen lasku tulee.

Mutta ne on nämä pirulliset kesäpäivät! Ei oikein järki luista ja muutenkin syys- ja talvikamppeissa tulee vähän hiki. Sitäpaitsi, minun vaateostokset on sen verran harvinaista herkkua, että pakkohan sitä on välillä poiketa tavoistaan. Helteistä huolimatta uudet kengät sai kyllä kummasti mielen piristymään (ei sillä, että tässä mitään matalapainetta olisi ollut). Huominen työpäiväkään ei ahista niin paljon. Katsotaan sitten huomenna, mitä jalat tuumaavat uusista tossuista.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti uudet tossut on ihanat :D ja jalat tykkää.

Välillä sitä pitää hupsutella ja ostella.

Mulla on vähän samanmoinen suhde tuohon luottokorttiin, vielä en ole uskaltautunut edes hakemaan korttia. Visa Elektronilla olen selvinnyt tähän saakka, mutta kuten sanoit; koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

Ihanaa työviikkoa sinne.

Tinka kirjoitti...

Sukulaissielu,
tossuista tykkään, ihan minun väriset, mutta jalat on vähän rakoilla :D Nooh, sen nyt tiesi, vaikka kuinka yritin ennakoida.

Kamalan lämmin päivä tästä tuli! Jos tätä jatkuu koko työviikon, niin mie sanon, että huh huh :)

Mukavia työpäiviä sinne teänki Sirkukseen! Lomat lähenee...

vintti kirjoitti...

Sie oot niin järkevä- että pärjäät korttien kanssa. mIulle ei sais antaa kuin Kela kortin :-)

Ajokorttikin on vähän siinä ja siinä.

Uudet vaatteet piristää aina, ja pakko niitä on ostaa jskus. Koska viimeksi ostit? Mie oon sellanen humpsantuusa, että sorrun milloin mihinkin- katteeksi käy kaikki järkevät ihmiset.
Jaa oranssit kengät?? Siun väriset.
Kivaa helleviikkoa.

Tinka kirjoitti...

Vintti,
et se siekään pöllömpi oo, eh hehe. Tosin tuosta minun järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä, jos tuolta taustavoimalta asiaa kysyttäs. Järkevällä ei olis nyt jalat rakoilla...

Kela-kortista tulikin taas mieleeni, että täytyyköhän se vaihtaa, koska kotipaikka ei ole enää se, mikä siinä oli 90-luvulla. Hmm.. retorinen ajatelma.

Itse asiassa - en muista näin lonkalta, koska viimeksi olisin ostanu "kunnon" vaatteita. Että siinä mielessä, juu.
Jos ei olis niin hankalan kokonen ja muotonen kroppa :D niin varmasti ostaisin useammin ja enemmän.

Ei, vaan mustat, mutta niissä on oranssia ;)

Tämä helle ei oo (minusta) yhtään kiva, mutta "kiitos samoin" :]
Arvasinhan, että kyllä ne asiat teilläki järjestyy. Mulla on tämä hullun luotto, usko ja toivo.