Tahmanäppis

Menin sitten ja torkahdin kesken telkkariohjelman, että varmaan meni alkuillan yöunet. Huomasin myös, että mies oli soittanut pari puhelua, mutta ei kukaan tullut sinne uniin kertomaan, että herää pölvästi ja vastaa (vielä vähemmän kukaan lauloi sullon jäänyt liian monta unta näkemättä. Olen meinaan toistanut ko. videota pari kertaa. On se vaan niin hyvä. Kiitos kuvaajalle. Toivottavasti levyversio on yhtä hyvä, ellei parempi.). No, eipä ollut hällä hätä. Kunhan muuten vain oli soittanut. On taas reissussa, mutta kotiutunee jo huomenna. Lyhyeksi jää taas tämä orpopiruilu.

Näistä säistä olisi paljonkin sanottavaa, mutta tulee hiki jo pelkästä ajatuksesta, joten antaapi olla. Sen vaan sanon, että on vähemmän mukavaa töissä naputella hikistä näppistä ja sama meno jatkuu näköjään kotioloissa. Tulee kummia aaltoja aina välillä sormenpäihin ja kämmeniin.

Pääsin tänään taas parturiin asti. Oli vähän tukalat oltavat siinä hikisessä penkissä, mutta onneksi nyt oli vaan leikkausaika. En olisi kestänyt sitä tuoliin liimautumista puolta tuntia pitempään. Irtokarvat naamassa lähdin hopusti kotiin ja hieno kampaus tökötteineen meni sen siliän tien suihkusta alas. Niin käy aika monesti.

Kukaan koskaan ei saa niitä irtohiuksia niin hyvin pois, että ne ei jotenkin jossakin pistä ja kutita. En ymmärrä, miten jotkut voivat käydä esim. ruokatunnilla kampaajalla tai ylipäänsä mennä johonkin (muualle kuin kotiin) suoraan leikkaamosta! Toki se riippuu, mitä siellä tukalle tehdään. Tiedän, että oma tukkani on aika Tapaus, mutta silti. Siitä saavat parturit aina jutunjuurta ja keskusteluyhteyden auki, jos ei muuten meinaa juttu luistaa. Pehmentävät sanojaan kyllä sillä, kun sanovat, että olisin tyytyväinen, että sitä tukkaa on ja paljon. Joo joo...

Olenhan minä. Hyvinä päivinä. Mutta kun se kasvaa yli, minulla keittää yli. Nyt menee taas loistavasti muutama viikko.

Voisin oikeastaan ottaa vielä vähän myötätuntojätskiä, ennen unille menoa.