24.10.2008

Pitäisi helpottaa

Kiitos sinne yläkertaan, kun soitti ja piristi tätä iltapäivää. Mitä siitä, että makaroonilaatikko kiehuskeli uunissa omia aikojaan vähän yli ja nyt täällä on pieni kärtsä. Kukahan se huomenna pesee uunin? Se ahne, joka täytti vuan liian täyteen, vaikka silmät ja järki sanoi, ettei kannata. Tänään en kyllä jaksa enkä kykene taipumaan.

Oikeastaan mitään syytä matalapaineeseen ei ole ja silti poden pientä tuskaa. Happihyppelyillä olen käynyt tavallista useammin - senkin uhalla, että tuolla ulkona liikkuu kaikenmaailman hörhöjä, jotka pääsivät jo uutisiinkin. Pieni henkinen takapakki just nyt, kun olen saanut itseni liikekannalle. Ei hirveästi kannusta ulkoiluun muuta kuin kovalla asfaltilla ja sekös on pahin vaihtoehto. Täytyy vähän tuumailla. En nyt kuitenkaan täysin aio mökkihöperöityä tämän enempää.

Sain tällä viikolla tilaamani canvas-taulun. Tykkään kyllä. Mies totesi laivamatkan kuvia katsoessaan, että yhdestä otoksesta saisi hyvän taulun keittiön seinälle, joten siitäkös innostuin, kun tiesin tuon canvas-mahdollisuuden. Tulipa testattua sekin palvelu ja hyväksi todettua. Jos joskus olen raharikkaampi, niin teetän toisen, ehkä kolmannen. Vähän erilaisia tavallisiin valokuvakehyksiin verrattuna. Saa kai sitä vähän leikkiä harrastelijavalokuvaajaa.

Takana on myös yksi työhaastattelu. Siitä johtuen on takki aika tyhjä. Sinänsä oli aika lottovoitto, että edes sinne saakka pääsin, mutta katsotaan nyt, mikä on lopputulos. Vajaa parisataa oli hakijoita ja kymmenkuntaa jututettiin. Toinen haastattelu on vielä kolmella edessä. Jännäksi menee, mutta koska yritän päästä negatiivisista ajatuksista irti, väännän itselleni rautalankaa, ettei peliä ole vielä menetetty. Viikon päästä tähän aikaan voi olla ja silloin vasta saan luvan murehtia ja märehtiä enemmän, jos on syytä. Nyt kun vielä pystyisi olemaan ajattelematta koko asiaa ja tilannetta.

Natina romutti kuvitelmani minun taikasormista. Olen luullut, että minulla on hyväkin taito helpottaa ja jopa poistaa pääkipua (koekaniineina tosin tähän saakka itseni lisäksi mies) painamalla nenänvarresta napakasti etusormella ja peukalolla. Nyt luin hämmentyneenä jostain akupisteistä! Sitäkö se kaikki vaan olikin. Mikä pettymys! Positiiviseksi vääntäen pitää kai ajatella, että taito sekin, että ylipäänsä löytää ne pisteet. Tai edes yhden. Tästä syystä 10 pinnaa Natinalle.

BB on kuulunut aika hyvin päiväohjelmistoon tässä viime aikoina. Ja kyllä, sitä on tullut katsottua enemmän, kuin koosteena iltakymmeneltä. Siinä 24/7:ssa on puolensa, jota en jaksa kumminkaan puolustella saati selitellä niille, jotka eivät ymmärrä, mitä järkeä koko touhussa on. Eihän siinä olekaan, mutta tuskin sitä järjen takia katsotaan - eikä välttämättä kellon ympäri. Minua ei kiinnosta, mitä siellä talossa tapahtuu klo 24 - 9; kaikki aiheellinen tulee kyllä ilmi iltapäivälehdissä tai illan koosteessa. Nukkuminen on sitä paitsi parasta, mitä työtönkin voi tehdä.

Tämän päivän BB-annos on ihan miinuksella, mutta sen tiedän nettiuutisten perusteella, että Munya on poistunut talosta. Harmi sinänsä, koska tykkäsin siitä tyypistä ja sen tuomasta väristä (puujalka!) ja ilmapiiristä taloon. Oli mukavaa kuunnella sitä englannin puhumista ja helpottavaa huomata, että ymmärsin aika paljon, mitä siellä puhuttiin. Se oli samalla vähän niin kuin opetusohjelma, joka pyöri olohuoneessa samalla, kun touhusi kotiaskareita. Ei se kielipää olekaan niin ruosteessa, mitä olen pelännyt. En kyllä osallistunut keskusteluihin, muuta kuin omassa pienessä mielessä. Monet naurut ja liikutuksen kyyneleet sai kyllä tuta sen vajaan viikon aikana, mitä Munya talossa oli. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Vielä kun Kassu pysyisi talossa sunnuntainakin, niin mikäs hätä tässä. En kaipaa enää samanlaista uutista kuten tänä aamuna, kun selvisi, että Wellu putosi Idols-kisasta. No, kansa päätti.

Kuten kuntavaaleissa. Taitaa kyllä käydä nyt niin, että säästän ääneni seuraavaan kertaan, koska en löydä näistä täkäläisistä ehdokkaista ketään, kenelle ääneni antaisin. Ei vaan ole. Aina on joku juttu, jossa meillä menee ehdokkaan kanssa jalat ristiin tai sitten se/hän kannattaa niin korkealentoisia asioita, jotka eivät minua/meitä kosketa yhtään - ja ihan hepposin perustein en sinne koppiin lähde ihan vaan sen takia, että äänestää täytyy, jotta joku pääsee kunnanvaltuustoon istumaan. Palataan asiaan sitten, kun uskon ehdokkaaseen kympillä ja vielä vahvemmin niihin lupauksiin.

3 kommenttia:

natina kirjoitti...

Anteeksi että romutin!!!! :D

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut ja peukut on pystyssä täällä jotta tärppää!

-Sukulaissielu

Tinka kirjoitti...

Natina,
nou hätä! Tais olla korkea aika jo saada tietääki, mistä siinä on kyse :)

Sukulaissielu,
kiitos - mutta ohi meni :) Aina ei voi voittaa, ei ees eka kerralla.