13.10.2008

Sukkahousukelejä odotellessa

Ei uskoisi, miten monta hommaa jää tekemättä, kun liima loppuu kesken. Kipitin jo lähikauppaan, mutta sielläkin oli liimahylly tyhjillään. Joku muukin liimailee valokuvia ja tekee decoja, kenties. Valokuvien liimailu tuli pakolliseksi, kun ostin vääränlaisen albumin. Keskiviikkona on tilipäivä (se viimeinen tällä haavaa), joten se tietää ainakin reissua jopa kaupungille. On asioita hoidettavana ja siinä samalla voisi täydentää myös liimavarastoja.

Viime viikko meni aika lennossa. Syystä, että mieskin lomaili. Tilanne, jolla on puolensa ja puolensa. Oli lähellä, etteikö oltaisi lähdetty kotikotona käymään, mutta luontainen laiskuuteni vei voiton. Kieltämättä täällä kotona ja "kylässä" oli myös sen verran ohjelmaa ja tekemistä, että aika kului hyvin näissäkin maisemissa. Hyvin olen saanut aikani kulumaan myös tietokoneen ja television ääressä. Tiedän aika hyvin Facebookinkin avulla, mitä kavereilla tapahtuu, ketkä ovat Idols-suosikkini tässä vaiheessa ja olen turhan hyvin perillä, mitä tapahtuu BB-talossa. Eilinen häätö oli taas enemmän kuin toivottu, oli sen verran tapahtumarikas loppuviikko.

Tähtäilen tilipäivään myös sen takia, että olen jossain välissä taas ajatellut (!) vakavasti (!!) hommaavani kävelysauvat. Voi olla, että se ajatus menee ohi, mutta nyt näin kotona ollessa se on tuntunut vallan hyvältä vaihtoehdolta. Mittakin on jo tiedossa, 110. Maastoja en ainakaan voi syyttää, etteikö täällä voisi sauvojen kanssa haahuilla. Tekniikasta en mene sanomaan. Pitäisi harjoitella, mutta sitä ennen tarvitsen ne kepit. Hiihtämisestäkin on turhan pitkä aika. Seuraavaksi varmaan pyydän vanhempiani laittamaan sukset Matkahuollon kautta tänne.

Mieluummin kyllä menisin taas välillä jonnekin töihin, että loppuisi tämä turha hapatus.

Ei kommentteja: