Tukeva ote

Koin eilen taas ahaa!-elämyksen, jonka seurauksena huokasin helpotuksesta sen verran raskaasti, että kiristynyt vannekin löystyi, vaan ei tippunut. Johan minun pitäisi tähän ikään ehtineenä jo tietää, mistä milloinkin kiikastaa ja että niitä ankeita aikoja tulee ja menee elon tappiin saakka. Aika vaan menee niin kovaa vauhtia, ettei millään voinut muistaa, eikä tietää, että oli taas se aika kuukaudesta. Kun on tuulellakäypä, sitä on ja ailahtelee milloin mihinkin suuntaan.

Eilisestä piristyneenä päätin ottaa tänään tiukan niska-peese-otteen ja lähteä kaupungille. Ahisti kyllä pikkusen ajatus linja-automatkailusta (ei se ajelu, vaan se tunnelma), mutta koska vaihtoehtona oli kotipäivä jatai nämä samat maisemat ja kalliimmat hinnat, päätin ottaa riskin ja matkustaa. Vielä viime hetkellä jahkailin ja jumitin vaan naamakirjassa, mutta onneksi pääsin irti ja liikkeelle.

Ja kappas - jäin henkiin, vaikka rahaa menikin, kun latasin vielä sitä linkkarikorttiakin. Tällä viikolla pitää vielä mennä hammaslääkäriinkin. Vanha viisasteleva vaiva uudessa paikassa ts. hampaassa. Toivottavasti ottavat koko kiusankappaleen pois.

Aikalailla pakollisten käyntien jälkeen suuntasin nokkani takaisin kotiinpäin. Pieninä annoksina keskusta menee, mutta vain pieninä. Varsinkin näin arkipäivinä.

Hauskaa(ko) oli lähtiessä huomata, miten rannekello pyörii ranteessa ja farkkujen vyötä sai kiriä yhtä reikää pienemmälle. Vaikka ajat on olleet ankeat, sama "kuureilu" (vai miksi tätä nyt sanoisi) on jatkunut. Turha lapsus sattui tosin viikonloppuna, kun tarjolla (luetaan: tyrkyllä kiusaksi asti) oli irtokarkkeja ja mussutin ne naamaani kuin pieni possu. En ollut reiluun kuukauteen syönyt karkkia, niin oliko pakko syödä nytkään? Oli. Ja vähänkö sen jälkeen ällötti ja morkkistelin.

Puntari on silti näyttänyt hyviä lukemia, ainakin kun vertaan niitä joulunaikaiseen. Siihenhän se onkin hyvä verrata, niin johan motivoi jatkamaan.

Kuten huomaa, elämä voitti jälleen. Kjäh kjäh...