6.4.2009

Onnia ja offia, Milonoffia

Piti tehdä tutkivaa selvitystyötä ja penkoa, mikä on miehiään Juho Milonoff. Mies kun tuntui yhdessä vaiheessa tulevan joka kanavalla vastaan. Selvisi vaikka mitä, kuten se, että hänellä onkin kaksoisveli, joka puolestaan menee ympäri ämpäri maailmaa. Ilmankos! Sehän selittikin jo oikeastaan koko jutun. On olemassa kaksi eri tyyppiä. Loppujen lopuksi ovathan he eri näköisiäkin, nyt kun tietää, että heitä on kaksi. Ja vielä toiset kaksi, joista yhteen on törmännyt viime kuukausina eri elokuvissa. Jollekulle tämä on ehkä selvää kauraa, mutta pitipä tuokin nyt itselle selvittää. Voi taas jatkaa elokuvien ja tv-sarjojen katsomista ilman pähkäilyä kuka kukin on.

Tähän väliin on mainittava, että tykkään vähän liikaa Harmajan levyn viimeisen Varjoina -kappaleen pianosta. Voisin kuunnella sitä (alku-)soittoa vaikka kuinka pitkään. Mollivoittoisen klassisenkin musiikin ystävänä olen aivan myyty. Sitä äkkiä vajoaa musiikin ja itsensä ulkopuolelle ja vain kuuntelee. Vaarallista.

Käytiin tänään kääntymässä Ylöjärven Elossa. Parkkipaikan näkeminen riitti - ehkä palajamme joskus myöhemmin. Mies vaan sai päähänsä ajella sinne asti, kun kerta liikkeellä olimme. Tekee kuulemma autolle hyvää päästä välillä vähän kauemmas katselemaan maisemia. Juu, sairausloma jatkuu edelleen.

Taidetaan asua aika syrjässä ja pelottavassa talossa, koska ei täällä eilenkään yhtään noitaa käynyt. Sama oli viime vuonna ja niin kuin oikein toivoin, että olisivat tulleet käymään. Olisin kyllä oven avannut ja minisuklaamunan palkaksi antanut, mutta ei, niin ei. Ilman risuja jäin taas.

Mutta jos haluaa nähdä ihania valokuvia, kannattaa klikata tuonne. Käyttäisin sanaa upeita, jos siis se sana sanavarastooni kuuluisi. Nehän on parempia kuin monessa postikortissa! Ai, että!

6 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Minä peruutan tv-lupani, jos vielä törmään yhteenkään milonoffiin. Olen niin kurkkuani myöten täynnä sitä turpaa. Ihan ketä tahansa niistä, kun tulevat joka stanan nurkan takaa vastaan.

Tinka kirjoitti...

Mymskä,
ai, sieki oot pannu merkille :D :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos linkistä, hienoja kuvia.
Upeita :-)

vintti

Tinka kirjoitti...

Vintti,
olepa hyvä! Enkös mie sanonu, että aivan mahtavia ovatten!

-Anne- kirjoitti...

Kiitos kaunis kehumisesta =).

Nuo Milonoffit ovat ikään kuin Suomen Baldwin-veljekset - sekasin menevät ainakin minun päässäni.

Kiitti muuten Harmaja-vinkistä. Kävin Spotifyssä kuuntelemassa, ja tykkäsin. Multa on tuo bändi jäänyt ihan huomaamatta.

Tinka kirjoitti...

Anne,
ei mitään, aiheesta hihkuin :) En ollu sulla aikasemmin vissiin nähnykään ihan kaikkia kuvia. Jemmannu nuin hienoja :)

Harmaja on kyllä hyvä. Se levy paranee joka kuuntelulla.
Ja kiittäminen meillä on Haahista, joka tais eka kerran poppoosta mainita. Tai ite ainaki tutustuin siihen just Haahiksen kautta. Terkkuja vaan!