Tammikuun paras puska

Kannatti olla taas nopea ja pakata kukkamaljakot ja muut, koska nyt sellaiselle olisi vielä käyttöä. Onneksi tiskikaapissa oli sattumalta vielä yksi säilytyspurkki, niin ei tarvinnut hukkaan heittää hienoa kimppua.

Kaupat on nyt tehty, monet paperit allekirjoitettu, avaimet vastaanotettu kuten myös monenmoista lahjusta ja lärpäkettä (joista suurimmasta osasta on tarjouksen voimassaolo jo umpeutunut, mutta mehän ei siitä välitetä) ja vieläpä kukkia.

Pikapyrähdys uudessa kodissa toki tehtiin hetimiten ja kyllähän se näytti aika hassulle ja epätodelliselta tyhjänä. Mutta kyllä siitä vielä oma koti saadaan tehtyä. Ei ehkä vielä tässä kuussa, mutta ensi kuun aikana. Kaiken kunniaksi käytiin vielä ulkoruokinnassa; syystä, että oli muka joku tämmöinen hyvä syy ja voihan olla, että se ulkoruokinta loppui tähän päivään. Todellisuus iskee kumminkin vielä jonakin aamuna päin naamaa. Katsotaan sitten, miten päin näppis laulaa.

Kamalasti vielä asioita, mitä pitää muistaa hoitaa. Ja tein lopulta työtä käskettyä; anoin sitä muuttovapaata. Periaatteessa se on myönnetty, mutta eihän sitä tiedä, mitä tapahtuu ylimmissä portaissa. Ehkä siinä päivän mittaan saan jotain aikaiseksi, koska mieskin otti ylityövapaana saman päivän.

Voi olla, että jos kovin ahkeraksi heittäydyn, en istu enää tällä tuolilla, mutta palaan kyllä paikanpäälle heti, kun mahdollista. Siihen asti - se on moro! Koittakaa nauttia pakkasista! Kohta niitä ei taas ole.

Paistaa se aurinko ikkunankin takaa

Laatikot loppuivat tältä päivältä, joten pakkaamisessa piti pitää pakollinen luova tauko. Sopii vallan mainiosti. Hyvä tekosyy istahtaa koneen ääreen ja pikakelata muutamatkin kuulumiset. Olin melkein unohtanut, että helmikuu tuo Ollin Pokkarin lisäksi myös Henki ja Elämä -kirjafestarit ja ainakin pari mielenkiintoista haastateltavaa siellä. Jos kaikki menee hyvin, niin siihen mennessä ollaan jo periaatteessa muutettu ja voinen kurvata paikanpäälle.

Keikkaakin pukkaa taas maaliskuussa, mutta tarkempi tutkailu säikäytti sen verran, että juuei. Iskelmäravintola ei oikein hotsita, vaikka sujuvasti yritänkin kuunnella töissä iskelmiä. Joku roti.

Mukavan kirpeät talvipäivät ovat menneet vähän hukkaan, kun olen pääasiassa ollut sisällä ja tyhjentänyt komeroita ja sulatin toisen pakastimen. Ajattelin, että hiljaa hyvä tulee ja kunto siinä samassa. Kädet on maitohapoilla näköjään niin pienestä, että pieni totuttelu ennen varsinaista muuttourakkaa on paikallaan. Ei millään malttaisi odottaa sitä hetkeä, kun saa avaimet käteen ja pääsisi piipahtamaan uudessa kotona. Vielä kun pääsisi viemään osan laatikoista pois, niin täällähän pääsisi jopa kulkemaan sujuvasti. Nyt tämä näyttää vähän joltain esteratapaikalta. Puolenviikon maissa on luvassa vesimittarienluku (ihan turha reissu tulla, mutta mikäs minä olen niitä kieltämään), mutta omalla vastuulla tulevat.

Kello lyö kohta kahdeksan. Se tietää sitä, että on aika ponnistaa sohvalle miehen ja Idolsien seuraan.

Täti taas vähän täpinöi

Keskity tässä nyt sitten olennaiseen, kun näytön takana on ihan omat seurapiirit. Väleissä tosin kannattaa olla, koska tarjolla oli glögiä.

Otin tapani mukaisesti tuossa alkuillasta pienet perjantaipäikkärit (iltaset) sohvalla, niin johan tässä taas jaksaa kupeksia ainakin sen verran, kunnes tulee uni.

Viime päivät ovat olleet sen verran haipakkata, ettei ole ehtinyt, kuin pikaisesti mennen tullen palatessa vilkuilemaan Suosikkiblogeja. Aina ei edes niitä. Kommentointi on aivan jumissa, muutamia hetkiä lukuunottamatta, mutta sellasta se on välillä. Muutaman tosi hyvän merkinnän olen onneksi ehtinyt lukea, jolloin en ole voinut muuta kuin nyökkäillä ja hymistellä. Heillä se on tuo sana hallussa paremmin kuin minulla.

Eilen löysin uuden talvitakin jos toisenkin. En osannut päättää, niin tein omanlaisen ratkaisun. Nopea päässälasku "tässä kuussa en ole ostanut oikeastaan mitään suurempaa -> kestänee ostaa nämä". Helmikuusta tulee tiukka, mutta onneksi se on lyhyt kuukausi.

Töissä ovat tyrkyttämässä muuttovapaata, mutta olen myös yrittänyt vängätä vastaan, etten tarvitse sitä enkä halua. Niin suurta tarvetta ei ole olla töistä pois, varsinkaan halua, että siirtäisin myös tekemättömät työt tuleville päiville. Sitähän se tarkoittaisi; ei niitä töitä kuitenkaan kukaan muu tekisi, joten vastassa olisivat varmaan jo ovella. Juuei. Helpommalla pääsen, kun käyn kiusallanikin töissä ja illat ja viikonloput muutetaan.

Sitä paitsi töissä on ollut sen verran mukavaa (jos vaan unohtaa ne kaikki ikävät asiat), että jo senkään takia ei huvittaisi jättää menemättä. Kyllä voi -85nenkin hämmentää, jos vaan tahtoo. Mokoma. Tai sitten minussa asuu edelleen se teini, joka häkeltyy niin pienestä. Mites se lukikaan sen yhden Idolsin taustajoukoissa olleen naisen rintapielessä; vähän pitempään elänyt teini..? En muista, mutta aika osuvasti se oli.

Luulin löytäneeni tässä päivänä eräänä uuden tukkaleikkaamon, mutta luulopa ei ole tiedon väärti. Nettisivustonsa (aikavaraus sitä kautta) näyttävät ihan joltain mallitoimiston kuvastolta, nuoria ja nättejä ihmisiä tolkuttomasti. Sillä nyt ei ole suurempaa merkitystä, koska ilman laseja tuskin kunnolla edes näen, minkä näköinen tai kokoinen ihminen tätäkin haturaa leikkaa. Maanpinnalle minut tiputti ne hinnat. Naisten hiustenleikkaus alkaen 4-kymppiä! Pitäkää paikkanne. Minä jatkan tutkailua.

Harmittaa muuten aika pahasti, että just K-demokraatit keksivät laittaa liikenteeseen ne hienot mustaoranssit Tiukkapipo-pipot. Paras pysyä omissa, tutuissa ja turvallisissa mustissa sekä lätsässä. Nekin kiristävät ihan tarpeeksi.

Vähemmän lohduttavaa

Yritän aina lohdutella kavereita (myös työ-) ja muita, että tekevälle sattuu - se, joka ei mitään tee, ei sille myöskään mitään tapahdu. Vaan miksi tuo toimii niin huonosti toisinpäin? Ei minua paljon lohduta, vaikka kuinka yritin ja yritän kääntää ja vääntää asiaa.

Kamala tunne, kun tulee ilmi, ettei joku homma olekaan hoidossa / korjaantuneena, vaikka omasta mielestä asian on jo kertaalleen hoitanut virheen huomattua. Siinä ei kunnian kukko laula, kun ei tiedä, kihiseekö sitä tietotekniikalle vai itselle. No, kihisin molemmille.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja monta minuuttia lisää plussatunteja, vaikka niistä yritänkin kovasti päästä eroon (toivotonta!). Virhe on kaikin puolin korjattu, en voinut lähteä kotiin, ennen kuin selvitin juurta jaksain, mutta silti se sieppaa, kun huomaa, että omista pikku kätösistä ja ajatuksenjuoksusta ja sen juoksemattomuudesta oli myös kyse. Muistutti hyvin myös siitä, että kaikkea ei pidä uskoa, mitä siinä tietokoneen näytöllä lukee.

Hyvät puuskat tuosta tosin sain! Niin hyvät, että tiskasin tänään. Mainittavan arvoista se on siksi, että en edes muista, koska viimeksi olen tiskannut. Mies on hoitanut sen(kin) homman tässä viime aikoina. Hyvä se on hälläkin nauttia viimeisistä vaahtokäsistä. Olen nimittäin päättänyt, että uudessa kodissa käsitiski saa olla harvinaista herkkua, josta voin vapaaehtoisesti ehkä taas nauttia. Alan olla jotenkin kurkk.. ranteita myöten täynnä sitä hommaa.

Tiskikoneesta johtuen ostoslistalla on myös kosteusanturi. Vielä tässä nyt vesivahinkoa korjaamaan, jos sen voi jotenkin ennakoiden estää. Elämme toivossa ja tulvan pelossa.

Lamppu kainalossa

Menihän se tämäkin maanantai iltaan asti! Aamu alkoi kyllä uskomattoman tahmeasti, kun olin kaksi päivää saanut pötkötellä lämpimän peiton alla niin pitkään, kuin huvitti. Ja minuahan huvittaa näin vanhemmiten nukkua ainakin yhdeksään. Se, monetko päikkärit otin esimerkiksi eilen sunnuntaina, olkoon sivuseikka. Vaan kun nenän pistin ulos ja suunnistin pysäkille, mielikin piristyi alta aikayksikön. Ei edes pakkanen tuntunut missään. Tuleville öille on luvassa sellaset normaalit miinusasteet, joissa on ennen vanhaan menty kotikonnuilla päiväsaikaan.

Sain päähäni tänään lähteä töiden jälkeen takkiostoksille. Kuvittelin ostavani alesta uuden talvitakin, mutta just se, jota havittelin jo joulukuussa, oli hävöksissä. Myyty pois. No, enpä yllättynyt. Mitäs olen niin myöhään liikkeellä. Mielenkiintoista oli havaita, että tangoissa oli jo Kevät uutta. Näille pakkasille tosin ostaisin mieluummin vähän paksumman, jotta tarkeneekin vielä.

Vaikka takki jäikin tänään ostamatta, ei se ihan turha reissu ollut. Löysin tulevaan keittiöön uuden lampun. Aikani jahkailin, kannattaako tähän väliin sitä ostaa, mutta keskusteltuani itseni (ja lyhyesti miehen) kanssa, tulin siihen tulokseen, että totta kai! Muuten käy niin, että helmikuussa huomaan kaupan myyvän ei oota, jos olisin jättänyt valonlähteen hyllylle.

Kaupanhyllyille piti jättää toistaiseksi paljon muuta. Maltan tuskin odottaa, että pääsen taas mm. Kodin Ykkösen käytäville haahuilemaan ostos-/rästilistan kanssa. Silmissä siintää muutamatkin säilytyspurkit, joihin iskin silmäni ja jotka ainakin omissa mielikuvissani sopisivat sinne uuteen keittiöön, mutta mies on sitonut toistaiseksi käteni. Kuvainnollisesti. Tokihan minä ymmärrän, että ei kannata kamalasti ostaa lisää kannettavaa, kun sitä on jo ihan omasta takaa, mutta kun kyllähän sitä vanhaa roinaa on menossa jo kierrätykseenkin. Sitä päivää odotellessa, kun pääsen irti! Minua ei estä muu, kuin saldon käyttövara.

Mitä terveysuutisiin tulee, niin selkä kulkee edelleen mukana, kuumetta ei ole kahteen päivään ollut eikä yskitäkään enää niin kamalan paljon. Ehkä tästä vielä selviän.

Jk. Uusi vessaharja on jo ostettuna!

Pyjamabileet kellarissa

Mitä mainioin lauantaipäivä tuolla ulkona, aurinko paistaa ja pakkasta just sopivasti, mutta mitä teen minä. Päätin pysytellä sisällä koko hela päivän, tarvittaessa koko viikonlopun ja yritän saada pois tämän pöpön. Parina iltapäivänä kotiin tullessa on ollut jo vähän kuumeen puolella ja siitäkös olen saanut mieheltä noottia. Se koittaa palauttaa järkeä minun päähän ja muistuttaa, miten kävi muutama vuosi sitten, kun tilanne oli melkein sama ja loppujen lopuksi päädyin vieraisiin lakanoihin sairaalan petiin. Kaikille ei vaan ole niin helppoa jäädä töistä pois, vaikka kolmen päivän lupa sille periaatteessa onkin.

Eilen olisi töiden jälkeen ollut tiedossa illanvietto vähän isomman työporukan kanssa, mutta katsoin viisaammaksi liueta kotiin. Houkutti kummasti ajatus kuumasta mustaviinimarjamehusta, kuumemittarista, sohvalle rojahtamisesta ja teeveen tuijottelusta. Sen myös tein ja hyvä niin. Nukahtamisesta puhumattakaan.

Katsoin viimeinkin Kotiteollisuuden Rai Rai! -dokumentin, mutta pieleen oli mennyt senkin ajastus. Hynysen ruohonleikkuu jäi kesken. Prkl. Tiedä sitten, kuinka pitkä pätkä jäi näkemättä, mutta jäipä kumminkin. Ennen vanhaan videolle nauhoittaessa oppi laittamaan ylimääräisiä minuutteja loppupäähän, mutta Topin pika-ajastukseenkaan ei ole luottamista, kun ei ne ohjelma-ajat pidä nykyäänkään paikkansa. No, oma moka. Ensi kerralla viisaampi.

Tässä aamutuimaan oli miehen kanssa kädenvääntöä, onko kuinka huonot tai hyvät mahdollisuudet saada vakuusrahat takaisin, vaikka asunnosta kuinka löytyisi seinistä naulan-/ruuvinreikiä. Mies oli aika ehdoton, vaipui lähes epätoivoon noista muutamasta reiästä, jotka tänne jäävät. Minun mielipide taas on se, että ne kuuluu siihen normaalin elämisen piikkiin. Vai pitäisikö vuokra-asunnossa asua vuosikaudet seinät puhtaan valkoisina, ei reiän reikää eikä jälkiä jättäen?

Se on minusta aivan eri asia, jos täällä olisi sotkettu seiniä, rikottu listat, elukat olisivat raapineet paikkoja, lyöty nyrkillä ovien läpi tms., että isompi remontti olisi välttämätön. Tämä tämmöinen tilanne, että jäljelle jää muutama reikä/huone, ei minun mielestäni oikeuta pihtaamaan vakuusmaksun takaisinmaksua. Vuokrarästejäkään kun ei ole.

Vaan mitäpä tuota oikeastaan etukäteen murehtii, saati miettii, mitä silläkin 500 eurolla tekisi. Helmi-maaliskuussa ollaan taas viisaampia tämänkin asian suhteen.

Teetä ja allekirjoituksia

Aina näin potiessa jotain flunssantapaista tulee juotua teetä naama virsullaan. Kun se (tee) on vaan niin pahaa, kun kahviin (maidolla) on tottunut pienestä pitäen. Mutta kun Jotain kuumaa on juotava, jos meinaa, että kurkkuun eikä nieluun satu niin saatanasti. Helpottaa se hetken. Jos ei kahvia tai teetä, niin mustaviinimarjamehu toimii loistavasti. Töissäkään ei kehtaa snapsilasia pöydällä pitää, niin täytyy lääkitä tujummilla aineilla vasta kotona. Nukuttaakin pirskatin hyvin.

...ainakin aina siihen asti, kunnes ennen viittä aurauskalusto tulee huutamaan ja piipittämään ikkunan alle! Parina viime aamuna ovat tulleet just pahimmoilleen lumitöihin. Toisaalta ihan hyvä, onhan tuota lunta satanut ehkä sen pari senttiä, ja kun muistelee aikaisempia talviaamuja; hyvä, jos puoleenpäivään mennessä tälle pihalle ehtivät. Mutta menisivät Vintin ikkunan alle, hän kun on jo ennen viittä ylhäällä muutenkin (vilkuti-vilkuti vaan, kaikella ystävyydellä). Siinä edellispäivien lumentulossa ei ollut minusta mitään positiivista! Liukkaatkin tulivat - näkihän sen jo mm. tämän päivän Aamulehden etusivulta; kuvaaja oli ollut kytiksellä näpsimässä kaatuneita ihmispoloja.

Tänään oli allekirjoitusten harjoituspäivä pankissa. Tarpeeksi moneen paperiin kun nimensä laittoi, huomasi ajattelevansa mm., että eriparia kaikki tyynni ja, että onpa huono käsiala tähän aikaan päivästä. On kyllä muutenkin. Tai riippuu aina mielentilasta, kynästä, paperista ja asiasta, minkälaisella käsialalla tekstiä syntyy. Pääasia kuitenkin, että asuntolaina myönnettiin nyt vallan virallisesti ja yksi asia on sitä myöten selvä. Seuraavaksi tiedossa kaupantekoiltapäivä.

Vielä kun paranisi tästä köhästä, kuume pysyisi poissa ja menkat alkaisivat, niin kaikkihan olisi vallan hyvin, ellei loistavasti. Tämä liika miettiminen ja pieni ressaaminen aiheuttaa taas ihme panttaamista. Ei yhtään kiva. En osaa ajatella edes säästön kannalta.

Kellaripöpöjä liikkeellä

Pahaan saumaan iski yskitys ja muut kipeäksi olotilaksi luokiteltavat oireet. Perjantai-iltapäivänä jo alkoi tuntua siltä, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Sattuu liikaa tuolla jossain, kun yskii. Ei kiva. Kuumetta en ole tohtinut mittailla, mutta kuumaa olen yrittänyt juoda, senkin uhalla, että kurkku palaa ja otsalle tulee tuskanhiki. Itämisaika niillä pöpöillä on ollut aika sopiva; viimeiset viikot ympärillä on ollut pelkkiä yskiviä ja räkiviä ihmisiä, niin töissä kuin linja-autoissa. Joka iltainen lääkepaukku unohtui ottaa tässä kaiken kiireen keskellä, joten Se tuli, kun oli tullakseen myös omalle kohdalle. Prkl.

Eilen istuessani parturituolissa mietin, kerronko tulevasta muutosta tukankynijälle. Ettei sitten vallan ihmettele, jos päätänkin yhtäkkiä lopettaa hänen luonaan käynnin. Ihmeellisistä asioista sitä minäkin tunnen jo etukäteen huonoa mieltä, jos yhtäkkiä lakkaan käymästä. Kaikesta muusta kyllä juttua riitti, mutta en sitten muuttoa maininnut. En ehtinyt vielä päättää mielessäni, vaihdanko paikkaa vai mitä teen (sisäinen jahkailija nostaa taas päätään). Toisaalta - vaihtelu voisi tehdä hyvää, myös tuonne pörssipuolelle. Ei ainakaan vielä ko. paikka ollut tehnyt sitä hinnanalennusta.

Täällä sataa paraikaa jotain tuollaista valkoista höttöä taivaalta ja aika sakeasti sataakin! Taitaa tulla talvi taas tännekin. Tai sitten se kuuluu sarjaan sunnuntaina sataa aina. Ihan sama mitä.

Eksynyt oon iskelmäviidakkoon

Kylläpä voi pinnaa kiristää, kun on väsynyt ja muka hoppu toimittaa asia, eikä se hoidu yhtä sutjakkaasti (kuin ennen). Mikään muu kiirehän tässä ei ole, kuin etten vaan nukahda kesken kaiken. Piti nimittäin taas osallistumani Valokuvatorstaihin, mutta se kuvan liittämisen jälkeinen julkaisu kesti ja kesti. Noh, kaikella on aikansa - sanovat ja pitihän se taas paikkansa. Mutku ärsyttää se tiimalasi, kun mitään ei tapahdu.

Töissä sentään tapahtuu. Paljon ja ihan hauskoja ja kivojakin asioita. Oli aika pitkä viikko, syystä, että oli vuoroni nököttää tappiin asti. Viimeiset 15 minuuttiakin voi olla työtä ja tuskaa, jos sen niin ottaa, mutta olen aika hyvin asennoittanut itseni, joten no pain. Näinä "pitkinä päivinä" voisi jopa kuvitella kirjoittavansa kellarimerkintöjä, jos vaan tietokone olisi oikein- = väärinpäin. Nyt kiusaa omatunto ja joku muu ihmeellinen suojeluvaisto.

Eilinen ilta meni tunnemyrskyissä. Itkin ja nauroin. Eri aikaan illasta tosin. Kurkkuun sattui ja kaula oli märkänä kyynelistä, kun katsoin Koiralle koti -ohjelmaa. Illan huutonaurut sai puolestaan aikaan Idols ja sen Extra - lähinnä nyt se hassu Kataja. Mie tykkään! Helpotuksen huokaus pääsi kyllä siinä vaiheessa, kun tajusin, että ohjelma loppui, eikä onneksi vieläkään ketään tuttua yrittänyt estraadille. Hyvä te! Joku roti säilynyt edelleen.

Illan otsikko juontaa juurensa siihen tosiasiaan, että meillä työhuoneessa soi Iskelmäradio. Välillä sieltä kuului ihan joku muu kanava, jolta tuli jopa rokintapaista, mutta arvatenkin se kanava ei pysynyt millään ilveellä kohdillaan. Sitä särinää ja puhinaa ei kestänyt kuunnella edes parhaana päivänä, joten ihan suosiolla hyväksyin nykyisen kanavan. Ahistaa ehkä vaan pikkusen, kun huomaa hyräilevänsä käytävillä mitä sattuu milloinkin päässä pyörimään. Eipä sillä, että siellä muutkaan aina niin viksusti ja vilmaattisesti käyttäytyisivät.

Mutta hiphei! Nyt on edessä viikonloppu, ääni on vähän hävöksissä, mutta huomenna on taas tukka hyvin. Mitäs tässä turhaa valitan. Se on morjens!

Yhtä tyhjän kanssa

Tänään oli postipoika kiikuttanut hartaasti odottamani verokortin, mutta hukkaan menivät nekin hartaushetket. Veroprosentti oli naurettavan (itkisin, jos olisin yhtään huonommalla päällä) alhainen, kaikki summat miten sattuu nykyisyyteen verrattuna. Niin, no, mistäs ne sitä tietäisivät, että tilanne on muuttunut, mutta joku roti sille, mitä tarjoavat ruudukkoon.

Ei auttanut muu, kuin hiustenrepimisen lisäksi mennä Veron sivuille ja värkätä suurinpiirtein todellisuutta vastaavat lukemat ja toivoa, että uusi kortti tulisi mahdollisimman pian. Mieluummin olisin ehkä mennyt paikanpäälle, mutta ovat sen verran pahasti avoinna, ettei millään ehdi. Muka. Ja puhelimessa on viheliäistä selitellä yhtään mitään. Heidän laskurin mukaan uusi vero% on edelleen liian pieni, kyllä sen lukeman minun mielestä täytyy alkaa kakkosella! Vaan aika näyttää, miten tässä taas käy. Kai sitä prosenttia voi vieläkin kynällä korjata?

Liukuvasta työajasta piti joskus sanomani muutampi kommentti ja Herkkulassa sivuttiin aihetta jo sopivasti. Se nyt tuskin on enää mikään uutinen, että minä menisin työpaikalle oikein mielelläni vaikka joka arkiaamu heti seitsemän jälkeen - pääsisin pois hyvän sään aikana ja olisi edessä pitkä ilta. Olen entisessä elämässäni tehnyt vuorotöitä (lukuunottamatta öitä), eikä ne aikaiset aamut tuottaneet mitään ongelmia.

Tuolla nykyisessä paikassa oikein mainostivat ja mainostavat edelleen, että heillä on liukuva työaika. Olin alussa aivan onnesta mutkalla, kun ajattelin, että jes, voin mennä aikaisin, jos siltä tuntuu ja lähteä heti kolmen jälkeen pois.

HAH! Turha luulo. Eihän se ole käytännössä toiminut.

Toki se joskus onnistuu ja olen tehnyt niitä aikaisia vuoroja ja aion tehdä jatkossakin tarvittaessa. Mutta hyväntahtoista kitinää on jo kuulunut, että ei se oikein käy. Ei suoraan noilla sanoilla, mutta olen hyvä lukemaan rivien välistä ja silmien asennosta. Minen vaan tajua, että miksi ei. Jos menen aikaisemmin, kuin muut, teen hommani ihan yhtä lailla, kuin kello kahdeksalta tai jopa jälkeen 8. Mikä estää minua lähtemästä kolmen jälkeen?

Jos olisin ilkeä, väittäisin, että tuossa taitaa piillä kateus. Kun kaikki eivät pääse sängystä ylös ajoissa, niin eiväthän he ehdi töihinkään seitsemäksi. Niitä aikaisia aamuja ja aikaisempia poislähtöjä ei sitten suvaita muillekaan. Ihan niin kuin se olisi keneltäkään toiselta pois, omat hommani hoidan kumminkin - viimeistään taas seuraavana aamuna.

Miksi siitä saa "kärsiä" aamuvirkut? Kysyn vaan. Työpaikalla pitäisi olla kiinteä työvuoro, eikä kikkailla ja kehuskella liukumilla, kun ne eivät käytännössä toimi. Tai toimivat, mutta minun mielestä vähän omituisesti. Turha minua syyttää, että plussatunteja kertyy yli omantarpeen.