20.1.2007

Pyjamabileet kellarissa

Mitä mainioin lauantaipäivä tuolla ulkona, aurinko paistaa ja pakkasta just sopivasti, mutta mitä teen minä. Päätin pysytellä sisällä koko hela päivän, tarvittaessa koko viikonlopun ja yritän saada pois tämän pöpön. Parina iltapäivänä kotiin tullessa on ollut jo vähän kuumeen puolella ja siitäkös olen saanut mieheltä noottia. Se koittaa palauttaa järkeä minun päähän ja muistuttaa, miten kävi muutama vuosi sitten, kun tilanne oli melkein sama ja loppujen lopuksi päädyin vieraisiin lakanoihin sairaalan petiin. Kaikille ei vaan ole niin helppoa jäädä töistä pois, vaikka kolmen päivän lupa sille periaatteessa onkin.

Eilen olisi töiden jälkeen ollut tiedossa illanvietto vähän isomman työporukan kanssa, mutta katsoin viisaammaksi liueta kotiin. Houkutti kummasti ajatus kuumasta mustaviinimarjamehusta, kuumemittarista, sohvalle rojahtamisesta ja teeveen tuijottelusta. Sen myös tein ja hyvä niin. Nukahtamisesta puhumattakaan.

Katsoin viimeinkin Kotiteollisuuden Rai Rai! -dokumentin, mutta pieleen oli mennyt senkin ajastus. Hynysen ruohonleikkuu jäi kesken. Prkl. Tiedä sitten, kuinka pitkä pätkä jäi näkemättä, mutta jäipä kumminkin. Ennen vanhaan videolle nauhoittaessa oppi laittamaan ylimääräisiä minuutteja loppupäähän, mutta Topin pika-ajastukseenkaan ei ole luottamista, kun ei ne ohjelma-ajat pidä nykyäänkään paikkansa. No, oma moka. Ensi kerralla viisaampi.

Tässä aamutuimaan oli miehen kanssa kädenvääntöä, onko kuinka huonot tai hyvät mahdollisuudet saada vakuusrahat takaisin, vaikka asunnosta kuinka löytyisi seinistä naulan-/ruuvinreikiä. Mies oli aika ehdoton, vaipui lähes epätoivoon noista muutamasta reiästä, jotka tänne jäävät. Minun mielipide taas on se, että ne kuuluu siihen normaalin elämisen piikkiin. Vai pitäisikö vuokra-asunnossa asua vuosikaudet seinät puhtaan valkoisina, ei reiän reikää eikä jälkiä jättäen?

Se on minusta aivan eri asia,
jos täällä olisi sotkettu seiniä, rikottu listat, elukat olisivat raapineet paikkoja, lyöty nyrkillä ovien läpi tms., että isompi remontti olisi välttämätön. Tämä tämmöinen tilanne, että jäljelle jää muutama reikä/huone, ei minun mielestäni oikeuta pihtaamaan vakuusmaksun takaisinmaksua. Vuokrarästejäkään kun ei ole.

Vaan mitäpä tuota oikeastaan etukäteen murehtii, saati miettii, mitä silläkin 500 eurolla tekisi. Helmi-maaliskuussa ollaan taas viisaampia tämänkin asian suhteen.

16 kommenttia:

Rappiotäti kirjoitti...

Toki naulanreikiä saa olla! Ei ainakaan minulle olla koskaan naputettu naulanre'istä tai edes pikku naarmuista parketissa.

siru kirjoitti...

ÄrSYTtävän upee keli! Ja just ku mun piti vaan löhötä sisällä nauttimassa ensimmäisestä vapaasta viikonlopustani herra ties moneenko kuukauteen...

Silloin asuntoa etsiessäni,tarjolla oli kaks vaihtoehtoo. Toinen olis ollu sopivamman kokoinen ja hitainen ku tää. Mut sen KUNTO!!
Viereisessä talossa,tähän nähden ja samaan aikaan peruskorjattu tään kans. Se oli ku jostai ameriikan slummist. Kylppärist puuttu suihkuseinä ja -allas,patteri oli rikottu. Makkarin ovest oli joskus menty läpi ja se oli "korjattu" ruskeella lastulevyllä,siis valkone ovi. Kaikki seinät lattiasta 1 1/2m korkeuteen täynnä piirustuksia ja ruokajälkiä. Olohuoneen katossa oli PASKAA!

Torstaina sain vuokranantajalta sydämenpysäytyskirjeen. Siinä ilmoitettiin,että määräaikainen vuokrasopimus päättyy 31.1.07. Maksamattomien vuokrarästien vuoksi,emme jatka sopimusta.
:O :O !!!!!
Siis TÄH! Mitä rästejä? Ei mult mitään oo karhuttukaan? Olen tehnyt suoraveloitussopimuksen. MITÄ MITÄ!
10 päivää aikaa etsii asunto ja muuttaa! Vai?

Äkkiä nettipankkiin. Kyllä! Joka kuukausi on vuokra tililtä lähtenyt. Ja olisin kai mää näillä tuloilla huomannu,jos tililläni olis ollu 500€ liikaa rahaa.
Tulostin koko prkln puolen vuoden tiliotteet ja aloin odottaa ajankulua... Ei oikein keksinyt illalla muuta tekemist,ku tupakin polton. Keuhkot muuten aika tukos..

Kaikkea siinä mietti. Olinko maksanut väärälle tilille? Mut eiks heil oo mitään maksumuistutussysteemiä?
Mietin menenkö sinne raamit kaulassa vai karvalakki kädessä?

Menin.. Juu tää on ihan kunnossa,sanoi täti?!
Siis täh!
No kas, kun toinen täti oli tsekannu,ei tammikuun vuokra ollut viel päivittyny heen tilille.
Nii mut eihän maksupäivä ees ollu viä silloin :O (Jos itse maksaisin,eräpäivä olis 2. Mut suoraveloitukseen ilmoittivat toiset päivät. Milloin 11.milloin 16.) Tsekkaus tehty5.pvä ja mun maksupäivä 14. !!!

Vähänkö vaahtosin,ettei ihmisille voi näin tehdä! Annatte eräpäivän ja väitätte,et mulla on rästejä kun en oo viikkoo etukäteen maksanu laskuani? Ja uhkaatte vielä vuokrasopimuksen päättymisellä!

Nyt mun paluumuuttajani kuuntelee täysillä kääriäistä,kesä jonka kerran elää sain... :O
Siis hoppari!?
Ilmassa pientä lämmönikävää ;)

Parnehan pian!

vintti kirjoitti...

Minä näin nopeasti vain, kiire... SYÖMÄÄN- kamala nälkä.

Naulanjälkiä saa olla, sano ny sille miehelles, että kysyy meiltä naisilta vaan.
Nurkkiin ei saa olla kustu, eikä vasralla hakattu seiniä. Ovien pitää pysyä saranoillaan, eikä lattiamattoja viillelty.
Nih, ja sillä siisti.

Kyllä takuut takaisin tippu. Normaaleja asumisen jälkiä saa olla näkyvissä.


Ruoka kuin ruoka kelpaa, ei mitään mikä on ollut meressä- kiitos. Vastaukseksi yhteen avonaisista kysymyksistä. ;-)

Toivu!

Lisbetti kirjoitti...

Kyllähän sitä elämisen jälkiä saa kämpässä näkyä. Meiltä ei ainakaan ole missään kämpässä evätty takuuvuokraa muutaman reiän tai naarmun takia..
Parantelehan itseäsi! Mulla alkaa tauti vihdoin hellittää,pari viikkoa se kesti..

sea kirjoitti...

siru: Eihän ketään 10 päivässä ulos voi potkia! Pitäähän sitä olla irtisanomisaika, eikös se ole vähintään kuukausi?

Tinka kirjoitti...

Nonnih, naiset - kiitos vahvistuksista tässäkin asiassa :)
Näytin mustaa valkoisella miehelle, niin totesi "Jaajaa, noh, katotaan.." tai jotain...

Siru,
mikä/kuka teillä oikein on vuokranantaja, joka tuomosia lappusia lähettelee ja sekoilee nuin paljon??
Ja just tuo, mitä Seakin kysyy - irtisanomisaikaa pitäs olla reilusti enemmän, kuin kk, jos va potkii pihalle.

Ihan ihme touhua, mutta onneks se selvis. Tällä kertaa.

Hienoa, poitsu näköjään "ehjänä" perillä. Toiko sulle kenkiä?

Vintti,
ruokapuoli siis periaatteessa selvä. Käytäntö koetellaan sitte jossain välissä. :)

Lisbetti,
auts - ja niinko mie toivoin, että se menis tämän viikonlopun aikana ohi. Pahalta näyttää, ryittää ja räittää ja eilisestä saakka on ollu ikävä kipu alaselässä. Mikä lie seki.
Onnenbambunteho taitaa olla lopussa.

vintti kirjoitti...

Muista virtsiksen mahdollisuus, ja ole tarkkana- muutoin olo kohta kammottava...

siru kirjoitti...

Kas nykyään lakeja voi kiertää monella tapaa.
Kirjoitetaan määräaikainen sopimus. Jos sinä aikana ongelmia,sopimusta ei vaan jatketa. Se vaan päättyy,niin kuin asukkaan allekirjoittamassa paperissa lukee. Silloin ei tarvita mitään häätömenettelyitä eikä varoitteluita.

Huoneenvuokralaki on vaan hassu paperi,jolle vuokranantajat voi nauraa.

Helsingin seudulla on nykyään käytäntö,että vaaditaan allekirjoittamaan vuoden sopimus. Eli sitoudut asumaan asunnossa vähintään vuoden. Jos saat työpaikan sinä aikana toisesta kaupungista tai peräti haluaisit muuttaa ulkomaille,et vaan voi. Tai sit maksat vuokraa kahteen paikkaan. Se on ota tai jätä sopimus. Sellaista vuokranantajalla ei ole lain mukaan lupa vaatia, mutta vuokralaisen kanssa "yhdessä" on lupa sopia. Ja sehän on sopimista,jos haluat asunnon niin haluat sopia :)

Ei multakaan kysytty haluanko määräaikaisen sopimuksen ;)
Tää on tätä päivää...

Ei tuonu kenkiä mulle,onneks.
Mut sain kamerakännykän :O
Sain Afrikan-tuliaiseks luurin!?
Ei tätäkään olis uskonut ;D
Joululahjaks tietokone ja nyt...
Mihin tää maailma menee?
Saan varmaan seuraavaks auton.

tinka kirjoitti...

Vintti,
sekin voi olla, mutta liian vähän oireita siihen. Joskus vuosia sitten oli ja tiiän kyllä, miltä se taas tuntuu.

Tarkemmin kun oon asiaa pohtinu, niin joko se on Tosi Paha Asia tai sitten vaan taitaa olla lähinnä yhteissumma lorvikatarrista, taukojumpasta töissä ja muuttolaatikoiden pakkaamisesta huonossa asennossa. Siihen vielä huonot selkälihakset, niin son siinä.
En vielä juokse lääkäriin pää kainalossa.

Siru,
puistattaa moiset sopimukset. En kyllä allekirjottas, ko pakon edessä :|

Kiva tommonen Afrikan-tuliainen :)

siru kirjoitti...

NII IH.
Aika moni vaan on pakon edessä.
Vars Hasas..

Juu,luuri on kiva :D
En olis uskonu,et leikin kokoajan sen kans ko piän laps. Olen näkööjään päässy leikki-ikään...

Ei se lääkäri niin paha paikka oo.
Jossain kohtaa kannattaa hakee troppia apteekistakin.

siru kirjoitti...

Ai kato,tää taas on puhunu kiinaa ;)
Hesas varsinkin piti sanomani.

tinka kirjoitti...

Siru,
sullon iha oma kieli, mutta ihan ymmärrettävä.

Sitä vaan en tajua, miten kahden sisälläolo päivän jälkeen tarkenen lähteä tuonne -15 pakkaseen! Haluan jäädä täkin alle piiloon ja herätä uudessa osoitteessa.

Ny ei kyä huvita mikään.

Siru kirjoitti...

OUTS!
Kylmää oli.
Auto sammu 5n metrin jälkeen aamul ja aloin jo vaahtoon Runnerille,että hänen syy! Kävi kaverinsa kanssa ajelulla eilen ja bensamittari alatapissa. En koskaan aja tankkiani noin kuivaksi. Luulin,että bensa loppui.
No syy olikin päinvastoin. Haukkas liikaa bensaa ryypyst johtuen.
Ja sit muistin,et olin itse unohtanut tankata.
Mut on se NIIN kivaa,ku ny on joku ketä syyttää ;D

Et kai sä vaan menny "tyhymä" töihin?!!!

Tinka kirjoitti...

Siru,
kylmältä varmaan tuntuki siellä autossa, mutta eihän tuolla nyt muuten ollut kylmä :)

Ryyppyautot on ihan kamalia :) Kaverilla oli joskus aikoinaan ja mulle jäi kuva, että se on taitolaji tulla semmosen kans toimeen. Siks mie välttelen semmosia :) Automaattiryyppääjä sen olla häätyy.

Tyhymähän mie olisin ollu, jos olisin kottiin jääny :) Ei kuumetta, eikä mitään muutakaan Oikeata syytä jäädä pois.

Toiset siellä suunnittelee ulkomaanmatkoja, mutta minä hymistelen ittekseni, että on se hyvä, että aikoinaan pääsin Tänne, niin minun ei tartte ulkomaan eteliin lähteä. Mulla on hyvä olla täällä.

Anonyymi kirjoitti...

No joo..
Auto kylmä,minä kuuma ;) Ja vähän kiiruskin... Ei sit kunnon riitaa kuites saatu,ku tajusin aika nopeesti olevani ihan ite syypää :)

Virranjakaja oli antanu niin kelpoiset toimintaohjeet mahd. tällaisen tilanteen varalle,jotta rauhoituttuani muistin,toimin ja toimi :D

siru kirjoitti...

No kummaa:O
Taas lähti viesti viimeistelyä vaille ;) Vaikkei siihen lisättävää,paitti elämän verran ;)
Siis anonyymi mä.
(Sähän oot jo tottunut mun mutaatioihin ja kieliini ;))