11.7.2007

Duranduran

Olipa harvinaisen mukava töihinpaluu! Yöllä näin tosin unta, että meninkin takaisin yhteen vanhoista työpaikoistani. Vähemmän mukavaa. Kun en muuhun kyennyt, aloin pestä kippikattiloita, jotka inhokkiköksä oli aamupuurolla polttanut. Kumma juttu, miten näen edelleen samoja unia, vaikken sitä työtä ole tehnyt enää vuosiin. Kai siitä paikasta ja ihmisistä jäi niin pahat traumat, etten irti pääse. Aina aika-ajoin ne muistuttaa jopa täällä päin Suomea.

Tämä eka työpäivä sujui vallan kivuttomasti. Hommia oli just sopivasti ja mikä parasta, työpöydällä odotti yllätys työkavereilta. Sen lisäksi, että oma työpöytäni ei ollutkaan täynnä tekemistä (ehti tosin päivän mittaan tulla). Ainoastaan yksi salasana oli hakusessa, mutta muuten mentiin samalla tyylillä tai tyylittömyydellä, kuin ennenkin. Tällaisina päivinä muistan, miksi tykkään olla siellä ja siitä hommasta.

Linja-autossa on tunnelmaa

Ainut, mikä palautti maanpinnalle, oli linja-automatkat. Kihisin kiukusta ja melkein jo raivosta kotiintullessa, kun viimeinkin pääsin autosta ulos. Hyvä, etten hypännyt heti kaupungin jälkeen pysäkille ja jäänyt odottamaan seuraavaa vuoroa. Samassa kyydissä tuli "herrasmies", joka piti koko helkutin puolen tunnin matkan sellasta rään sisällepäin vetämisääntä!
Inhoan sitä ylikaiken! Eikä se vielä mitään, että (yleensä) äijät krohisee kerran, kaksi, mutta tämä sankariaines piti sitä ihme ääntä koko matkan. Varmaan 5 sekuntia oli pisin aika, mitä se oli hiljaa. Koko muun ajan se krohisi ja räki, kupli ja pärski, pahemmin kuin pikkuporsas - ja kuunteli onnessaan musiikkia omissa korvissaan. Oli pitelemistä, etten huutanut tai muuten mottassut sitä räkänokkaa.

Tervetuloa vaan arkeen ja työmatkaliikenteeseen! Kyllä kävi mielessä, josko sittenkin rääkkään itseäni ja alan polkea pyörällä nuo matkat. Saisin olla hyvässä ja hiljaisessa seurassa. Eh.

Tahattomia ärräharjoituksia

Siinä kun piti keskittyä ihan muihin ajatuksiin, etten olisi räjähtänyt, tuli mieleen Duranduran. Onhan se yhtyekin, mutta minulla on iät ja ajat tehnyt vaikeuksia sanoa se nimi / sanat ääneen. Jos sanon sen ohimennen duran duran - ei ärrräää kuulu nimeksikään, mutta vasta se kuulostaa pöljältä, kun yritän sanoa sen ärrän sinne, minne se kuuluu. Kuulostaa aivan Durrran durrran. Minullako ärrrävika?


Ehkä minun täytyy kaivaa jostain kuulokkeet linja-automatkoille ja kuunnella vaikka sitä Ollin äänikirjaa. Yrittäisin vaan keskittyä siihen, mitä korvista tulee. Jättäisin ajatustyön iltapäivisin vähemmälle.

Huomenna on jo torrrstai!

6 kommenttia:

Rappiotäti kirjoitti...

Korvissa pauhaava radio helpotti ainakin minun työmatkojani kummasti keväällä ja talvella:-)

Aina välillä piti kyllä lisätä volyymit kaakkoon, kun joku tai jotkut karjui/karjuivat kännykkään lähipenkissä.

En voi kestää näitä työasioitaan huutavia ja mä-olen-bussissa-missä-sä-olet-elämöijiä vieläkään...

Tinka kirjoitti...

Rrrappis!
Ärrävaihde jäi päälle...

Alan ehkä enemmän ymmärtää niitä/teitä, jotka kulkee kaupungilla ja joka paikassa napit korvissa :/
Toisaalta - en tajua niitä, jotka vaarantaa ittensä ja muut kulkemalla napit korvissa. Niitäkin on. Pitäs silti pystyä keskittymään liikenteeseen, eikä toikkaroida, kuin porot.

Onni taitaa asua aika monessa yksityisautossa, vaikka kuinka joutuisi ruuhkiin.

Totta, ne työ- ja muita omia asioitaan pälpättäviä linkkareissa kyllä riittää. Esimerkkejä taas tältä iltapäivältä, mutta verenpainetta laskiessa - jätän yksityiskohdat.

Äänekästä kesää sulle :) Laulun muodossa.

Rappiotäti kirjoitti...

Napit korvissa kuljen vain julkisissa. Jalankulkija ja pyöräilijä (varsinkin pyöräilijä!) todellakin tarvitsee korviaan liikkuessaan asfalttiviidakossa.

Rrrattoisaa kesänjatkoa sinulle myös, Tinka!

Tinka kirjoitti...

Rappis,
mutta sie taidatki olla semmonen viksumpi kulkija ja musiikin kuuntelija :) Sen käsityksen olen saanu.

Kiitos! :)

Hallatar kirjoitti...

Hih!

Aattele Tinka, jos sillä räänvetäjällä on
odottamassa jossain vaimoparka!

Ollaanpas me muut naiset onnekkaita
häneen verrattuna! =D

Tinka kirjoitti...

Hallatar,
juu, aika hyvähermonen täytyy neidon olla, että sietää moista. Minen kattos, enkä kuuntelis varsinkaan päivääkään :D

Oli tosin aika nuori, joten ehkä hällä on vielä aikaa oppia tai joku laittaa sen ojennukseen.

Muistin kyllä monta kertaa sen matkan aikana, että ne pienet ärsytykset omassa miehessä on tod. pieniä :)