31.7.2007

Maa tärisi jalkojen alla

Parhaita on (melkein) ex-tempore lähdöt. Sitä oli eilinen keikka. Kyä kannatti ottaa kutsu ja potku peeseeseen vastaan. Kiitos.

Pitkästä aikaa tuttuja naamoja, tuttuja veisuja ja vetoja. Jaksaisin valittaa aina nykyään biisivalinnoistaan, vaikka mitäpä se hyödyttää. Pitkä odotus ennen keikkaa ei vaan tunnu enää samalta, kuin vaikkapa vuonna -85. Ei enää perhoset lennä ja viserrä.


Mutta hienoa nähdä iloinen virnunaama rumpujen takana. Näki, että tykkää siitä, mitä tekee ja osaa tehdä sen hienosti. On tehnyt jo monta vuotta. Siitä on vuosia, kun viimeksi on nähty. Eri keikoilla. Hassua.

Entäs sitten basisti. Nii-ih. Mielipiteeni on muuttunut mennen tullen tavatessa, mutta eilisen perusteella ollaan jälleen plussan puolella. Tulevalta levyltä olen tainnut löytää jo suosikkiraidankin.

Kuvista... paljon olisi tullut hyviä tai ainakin vähän parempia lähikuvia sun muita, mutta pirulauta, kun pituutta ei ole tarpeeksi ja väki harvemmin seisoo paikoillaan keikoilla. Lattia tärisi siiihen malliin, että aika monta kuvaa meni surutta roskakoriin.

Hieno oli ilta, jota passaa taas muistella ainakin marraskuuhun asti.

2 kommenttia:

vintti kirjoitti...

Heis vaan niin. Eikö jäynytkin tuon valotuksen ja savun kanssa, kuten puhelin? Sivu on paha, suoraan vastaiseen pitäisi päästä vetämään- pikselit rikkeentyy ja menee jätkien naama tohjoksi.

Kun jaksan ja saan aikaan, niin skarppaan muutaman Toikan, ja laitan tuon oman gmailini kautta- niin sen ei pitäisi pakata kuvia pieniksi, vaan niissä piisaa kokoa vaikka ihankuva-kuvaksi asti. On se hyvä, että orkesterissa on jotain katseltavaa.

Juki on reipastunut ja ilakoitunut todella paljon tuon Toikan mukaantulon jälkeen, kaikki kunnia miehelle- ja niin, se osaa soittaa :-)

Se maa todellakin järisi, tai liikkui tai heilui ainakin- tai jotain.

Millaisen kaljakorin otan perjantaina itselleni? Ihmetyttää vaan, ja hassusti se oli ja on järjestetty se apina-aitaus, jossa olisi mahdollisuus edes kuvata. Melkein mahdoton, tulee aidan takaa tuopista päähän hyvin nopeasti.
Murr.

Aika paljon sitä kritisoitiinkin , tuota lavaa...

MUn pitäis mennä nukkumaan, mutta kun ei nukuta. Ensin csi ja sitten kaikki muuta ja ei kai kukaan nuku yötään hyvin loman loppuessa?
Nimimerkillä tämä ei tiedä hyvää :-)

Unikuvia sinne kuitenkin.

Tinka kirjoitti...

Vintti,
eka päivästä selvinneenä?!

Pahempana mie olen aina pitäny keikkakuvauksessa niitä ympärillä hyppijöitä ja muita heilujia; kun se kamera ei pysy tärähtämättä millään siinä (muiden) vauhdissa mukana.
Väreillä ja valoilla on muuten kyllä kiva leikkiä, vallankin ilman semmosta vastavalosuojaa.
(Höpötin sulle jotain myös jostain zoomista, kun tarkotin objektiivia. No, putki ko putki, mutta ihan eri putki, mitä sulla oli. Komee!)

Laita perstaina korkkarit jalkaan, niin johan tulee lisämittaa :)

Vielä on kesän keikkoja jäljellä ja kuvia toivottavasti tulossa näkyville, joten niihin kuviin ja tunnelmiin. Jatketaan.

Huomenna on taas torstai - mihin nämä päivät katoaa...