Haahis haahuili jälleen nurkan takana

Ensi säikähdyksestä päästyäni ajattelin sittenkin vastata haasteeseen, minkä Haahis heitti. Olen muistaakseni joskus vanhan kellarin ajoilta kirjannut samantapaisen faktajonon, joten piti vähän aikaa miettiä, että mahtaako minulla nyt enää olla mitään kertomista ja ketä ne oikein kiinnostaa. Hengästyttävä lauseenlurjake, mutta minkäs teen.

1. Uimataito. Se on heikko, ellei nykyään jo välttävä/hylätty. Käsipohjaa muistan menneeni oikein sukkelaan pikkulapsena, mutta muutoin se pinnalla pysyminen oli työn ja tuskan takana. Asiaa ei auttanut yhtään se, että olin ainakin erään kouluterveydenhoitajan mukaan "ylipainoon taipuvainen" (josta äiti veti vihkosta luettuaan herneen nenään. En hänen mielestään ollut. Enkä kyllä omasta mielestäni, vielä silloin.) Olin ja olen oiva esimerkki myös siitä, että keskonen ei jää minikokoiseksi lopunikäänsä.

Muistan myös päivän, jolloin äiti vei minut uimakouluun. Pyöräiltiin sinne rannalle, mutta annas olla - sain jonkun kohtauksen ja panin kunnolla hanttiin. En huutanut ja riekkunut, mutta mielestäni perustelin jänistämiseni aika hyvin ja tirautin muutaman kyyneleen. Äiti yritti houkutella jäämään, mutta heikoin tuloksin. Olen ollut pienestä asti jo vastarannan kiiski. Sinne jäivät rannalle uimakoulu ja -taito.

2. Eppu Normaali. Vaikka Suomirokista tykkäänkin yli kaiken, on muutama orkesteri, joita en ole nähnyt koskaan livenä. Eput on yksi niistä. Yksittäisiä hyviä kappaleita niillä kyllä on, mutta into keikalle on miinus nolla. Popedan olen tietääkseni nähnyt kerran, mutta en siitäkään muista oikeastaan mitään. Ikää ei ollut kovin paljon, viinalla ei ollut osaa eikä arpaa.

3. Huono selkäranka. Pitämään siis itseni kurissa syömisten suhteen. Voin hyvinkin olla viikko- ja kuukausitolkulla juomatta siideriä saati muita alan juomia, mutta herkuille (pullat, keksit, karkit, jäätelöt yms.) ja ylipäänsä ruualle on vaikea sanoa ei. Syytä olisi, mutta yrityksistä huolimatta en vaan kykene pitemmän päälle. Tiedän ja tunnen, että jotain pitäisi tehdä = vähentää syömistä (tai vastaavasti liikkua paljon enemmän!), mutta kun en vaan saa itsestäni sen vertaa irti. Ehkä viikko - kaksi menee, mutta sitten taas luovutan ja olen samassa pisteessä. Ahistaa.

4. Verenluovutus. Häpeäkseni on tunnustettava, etten ole vielä koskaan käynyt luovuttamassa verta. Kotikaupungissa aikoinaan se ei ollut mahdollista, ainakaan sen tiedon perusteella, mitä oli. Nykyään se on vuodesta toiseen ollut ajatusasteella, että vielä jonain päivänä. Se, että milloin, on hyvä kysymys. Toivottavasti siihen mennessä, ennen kuin täytän 40. Eh. En todellakaan tiedä, mikä kynnys siinä muka on. En edes pelkää pistämistä. Pitääkin ottaa se tehtävälistalle.

5. Ensiapukurssi. Toinen riippakiveni. En ole käynyt, enkä tiedä, koska menisin. Tampereella asuessa on jo käynyt vakavasti mielessä, että menisin, mutta tässäpä taas nähdään tämä minun jahkailuni. Vielä jonain päivänä. Siinä vasta onkin kynnys, mitä en ole saanut ylitettyä.

6. Rokkoja. Sairastin alle kouluiän tuhkarokon, vähän päälle parikymppisenä vesirokon. Ei muita sairauksia - tietääkseni. Toki, jos kunnolla tutkittaisiin tai antaisin tutkia, löytyisi varmasti diagnoosia, mutta minen anna! Pidän omat luuloni ja koitan selvitä niin pitkään, kuin mahdollista.

7. Kahvi. En ikinä koskaan keitä (ellei joku muu käske keittää) kahvia mitta per kahvikuppi -periaatteella. Ehkä sen huomaa mausta, jos on tottunut ärtsyyn makuun, mutta meillä toimii esimerkki 6 kuppia vettä, reilu 3 mitallista kahvia. Passaa sanoa kahvipöydässä, jos ei miellytä - voin jopa seuraavalla kerralla muistaa keittää myrkkyä.

Olisihan noita faktoja tullut tässä mieleen muitakin, mutta tuossa nyt ensimmäiset mieleen tulleet vaaditut seitsemän. Saapi tarttua syöttiin, jos tuntee halua olla totuudentorvena omalta kohdaltaan. Hihkaise vaikka kommenttilooraan.