Osa II

Se niistä kuivista silmistä. Kotiin tultua luin Tuulin kommentit ja se oli siinä. Tässäkin tapauksessa... ulkopuolisen on niin helppo huudella sieltä nimimerkin takaa (hymiön paikka ja aika), mutta kun tällä kertaa se asia oli niin asiaa ja osuvaa, että silmät sumeana luin. Moneen kertaan. Kiitos!

Mietin ja pureksin kommenttejansa vielä pitkään, niin paljon tärkeitä ja hyviä pointteja hän nosti esiin. Tottahan hän toisaalta kirjoittaa, vaikkakaan en itse koe sitä/tätä tilannetta työpaikkakiusaamisena. Vai olenko liian sokea asialle? Missä menee se kiusaamisen raja? Välillä tuntuu, että se olen minä, joka kiusaan arvoisaa työyhteisöä olemalla se hankala tyyppi, joka kyseenalaistaa vuosikausien tavat ja tyylit, joka puree hammasta ja ottaa työnteon liian vakavasti ja kiukuttelee, kun työrauha on lähes nolla. Mutta kun muistan sen päivän, jolloin pomo soitti ja tarjosi työpaikkaa. Luulin, että menen sinne tekemään töitä (kuten nyt olen ainakin omasta mielestä kuukausikaupalla tehnyt), enkä esim. puhumaan paskaa ihmisistä niiden selän takana.

Helpottaisi omaa ja lukijan oloa, jos voisin kirjoittaa kaiken kaikesta, niin kuin asiat ovat, mutta kun en voi. Siltikään en voi väheksyä sitä, miten helpottavaa on, että kotona on mies ja tämä blogi ja sen tuomat hyvät puolet. Tuki ja tsemppaus ja muu järjen ääni. Jos joutuisin pitämään tämänkin kaiken vain sisälläni, olisin oikeasti sairausloman jo saanut, pyytämättä.

Nyt olen sitä mieltä - voin olla aivan hakoteilläkin, että sairausloma tekisi vain hallaa koko tilanteelle. Puistattaa edes kuvitella, mikä olisi tunnelma ja tilanne, kun menisin sairausloman jälkeen töihin. Se olisi tavallaan taas yksi erävoitto työkavereille, yhtälailla, jos nyt irtisanoutuisin. Onneksi en sitä tehnyt. Ei se olisi ollut sen arvoista. Karenssi - edes sen uhka - ei ole mikään mukava asia, vaikka mies muuta lohduttikin. Muutoin kyllä ehdotus sairauslomasta ei ole paha, ja sivusta seuranneena se voisi olla aika helposti vieläpä saatavilla; ainakin vakituiselle porukalle näyttää irtoavan. Tiedä sitten meistä pätkäläisistä... Me ollaan muutenkin niin eriarvoisessa asemassa.

Tuuli kirjoitti, että jospa minulla olisi työuupumus. Mietin tuotakin, mutta kun ajattelen, että mikä hyvä puoli tuosta työstä ja sen määrästä on ollut, niin en ihan heti myönnä olevani loppuun palanut. Päinvastoin - ilman sitä työtä tuolla ei kestäisi pirukaan. Mitä enemmän hommia, sen parempi. Päivät humpsahtavat paljon nopeammin ohitse. Nyt on kuitenkin aina jotain työn alla - ja kuten olen monta kertaa sanonut, se on sellaista työtä, mistä pidän. Sehän se tässä harmittaakin, että puitteet muuten olisivat aika hienot, puuttuu vain muutama asia, että se tilanne olisi unelmahomma. Ja ne puuttuvat palat on just niitä, joihin en voi itse vaikuttaa.

Mutta mitä tulee tähän kakkos-osaan, niin...

Se seurasi tänään. Pintapyyhkäisy tosin, mutta riepoteltiin edes vähän. Ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin unohtanut työpaikkailmoitukset ja muun haku päällä -olon. Se jyllää edelleen alitajunnassa, ja ihan pakosti, jos meinaan selvitä etiäpäin.

Päivä alkoi periaatteessa hyvin, kunnes tajusin, että mikään ei ole hyvin. Painostava tunnelma oli räjähtää käsiin. Ei ollut vaikea huomata, miten työkaverit ilmeilivät ja pitivät omaa kivaa, vaikka muka päällisin puolin esittivät, että kaikki oli ok - siitäkös minun oli helppo vetää omat johtopäätökset. Siinä tuli viimeinen niitti ja varmistus, että älä luota edes lähimpään työkaveriin. Olipa kiva keskittyä pitämään naama peruslukemilla, kun v*tutti ja ahisti se koko tilanne. No, toisaalta, minulle on aivan sama, vaikka totuus valkenisi koko talolle. Uusi vuosi, uudet kujeet, tottukaa siihen. Hah.

Jossain vaiheessa olin niin kypsä koko tilanteelle, että otin asian puheeksi yhden toisen työkaverin kanssa. Että minen jaksa enää tätä. Sille olisi tultava loppu, tavalla taikka toisella. Puhuttiin pitkät pätkät, ihan hyvässä hengessä (vai oliko sekin pelkkää kusetusta, mene ja tiedä), setvittiin asioita ja oiottiin käsityksiä, milloin oikeita, milloin vääriä. Tulipa selväksi myös se, mitä olin jo epäillytkin, että lähin työkaverini puhuu seurasta riippuen mitä sattuu. Petyin ihan helvetisti, mutta olin tyytyväinen, että minun selän takana tilanteesta setviminen tuli minullekin ilmi. Tiedänpä ainakin, missä mennään - ja tästä lähtien olen entistä varovaisempi sanomisissani, mitkä eivät koske työasioita.

Loppujen lopuksi tultiin siihen tulokseen, että meidän kaikkien pitäisi vaan puida asioita läpi. Niin pian kuin mahdollista. Tietyin rajoituksin, koska sen tietää, että tuolla porukalla täysin rehellinen läpikäynti ja suoraan puhuminen ei vaan toimi. Piste. Siitä on heillä aikaisempia kokemuksia. Surullista, mutta totta. Ja ihan lapsellista, jos niikseen menee.

Niinpä me muka sitten käytiin asioita läpi ja puhuttiin niistä. Tultiin lopputulokseenkin, mutta minä ainakin omassa mielessäni jaksan epäillä. Minun luottamus niitä kohtaan on mennyt, joten en mahda sille mitään, että epäilyksen siemen jäi. Se, miten se keskustelu vaikuttaa, on eri asia. Oma tunnelmani on, että ehkä se vähän puhdisti ilmaa, mutta koska vieläkään ei menty loppuun asti, niin totta kai se jää kytemään. Ja mistäs minä tiedän, mitä he oikeasti ajattelevat? En niin mistään.

Jotkut antoivat ymmärtää, että oli väärin mennä päällikön juttusille (liekö sitten oma pelko peeseessä vai mistä moinen kommentti), mutta minä olen sitä mieltä, että esimies on esimies. Hänellä on oikeus ja velvollisuus tietää, missä mennään ja ottaa se tieto vastaan. Tai niin ainakin olen kuvitellut. Eri asia on, miten esimies siihen aikaa myöten suhtautuu. Puhuuko/puhuiko vain lämpimikseen ja onkin samanlainen selkään puukottaja, kuin alaisensa - se jää nähtäväksi. Mutta kenelle tuolla muutenkaan "juoruaa epäkohdista", ellei esimiehelle? Kysyn vaan. Lehtiinkö tässä pitäisi kirjoittaa, että saa purkaa pahaa oloa? Onneksi on blogi.

Tilanne nyt?

Väsynyt ja aika tyhjä. Odottava ja jännittynyt. Huomenna vasta torstai ja lomaankin on vielä aikaa. Sitä ennen tuskin ehdin saada muutakaan työtä, joten kohta voinen laittaa loma-anomuksen eteenpäin. Nyt on päästävä unten maille ja nollattava ajatukset. Huomenna on taas paremmin, jotenkin nukutun yön jälkeen.