Grillikauden avauksen jälkeen

Meinasi olla vähän käynnistymisvaikeuksia taas arkeen, mutta jos ei tämä puuskutus ja pätkiminen haittaa, niin ei minuakaan. Viime päivinä olen viettänyt kaiken "vapaa-ajan" yhteisen hyvän merkeissä ja remontoinut sen mitä olen osannut. Oppinut taas monenlaista, mutta mikä tuntuvinta; kroppa sai vähän liikuntaa. Eh. Oikeastaan hommat siellä kohteessa vielä jatkuu, mutta tuumailin keskenäni, että oman osuuteni olen tehnyt, voin jatkaa lusmuilua hyvällä omallatunnolla. Kevään ensimmäiset grillimakkaratkin on syöty, kulutuksesta en ole ihan varma.

Tuosta urakasta johtuen olen ollut vähän tavallista uuvahtaneempi. Olen kyllä notkunut koneella aina välillä, mutta tekemisen into on rajoittunut kuvablogini ja naamakirjan puolelle. Ah! mitä elämää. Olen koittanut pitää kiinni siitä, että kuva päivässä, vaikka vain se räpsäys, toimisi, vaikken muuta järjellisempää saisikaan aikaan. Kirjoitan, kun sille tuntuu. En edelleenkään suostu ottamaan tästä paineita.

Naamakirja taas - se vetää puoleensa monestakin syystä, paremmin kuin tarrapaperi kukkakärpäsiä (joita Musta Multa toi taas. Olisikin pitänyt ottaa päivän kuva siitä armeijasta, joka lenteli pussin päällä ja ympärillä, kun kukkien kanssa touhusin. Mummi oli aikoinaan oikeassa, enkä sitä varotusta muistanut.). On niin helppoa pitää itsensä ja muut ajantasalla, missä mennään ja mitä tehdään tai ollaan tekemättä. En suostu potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että hylkäsin kylmän rauhallisesti eräänkin sukulaisen (ei olla oikeastaan missään tekemisissä muutenkaan) kaveripyynnön, mutta ilostuin ja yllätyin kovasti, kun vanha tuttavuus vuosien takaa otti yhteyttä ja varmisti, olenko vaiko enkö ole se sama, joka silloin olin. Että on siinä puolensa ja puolensa, kun viettää tovin jos toisenkin netin äärellä ja vanhoja muistellen. Siinä tosin on omat vaaransa.