Ylityksiä

Päätin tänään madaltaa kynnystä ja kävin sittenkin vanhalla työpaikalla. En antanut itselleni kahta sekuntia kauempaa, vaan lampsin sisälle, ennen kuin tulisin katumapäälle. Ajattelin niin, että vähemmällä pääsen, kun menen nyt tai jos siirrän edelleen. Joskushan sinne on kuitenkin mentävä tai ennemmin ja myöhemmin törmään niihin ihmisiin muualla. Ja loppujen lopuksi se visiitti sujui ihan hyvin. Kannatti taas etukäteen märehtiä.

Vähän ristiriitaisissa tunnelmissa sieltä lähdin. Jotkut asiat olivat niin ennalta arvattavissa, mutta osa uutisista (juoruista) oli sitä sorttia, että jäi vähän paha mieli. Työttömyydessäkin on puolensa. Ehtii nauttia vähän elämästäkin. Eh.

Kävin myös tiedotustilaisuudessa, joka selvensi vähän lisää sitä auennutta työ- ja koulutusmahdollisuutta. Itkisin, jos ei naurattaisi niin paljon tämä tilanne. Haun tässä vaiheessa on jo useampi sata hakijaa ja siitä joukostako nyt pitäisi pystymetsäläisen jotenkin erottua? Entäs kun meitä pystymettäläisiä on "aika monta", ammattitaitoiset siihen vielä päälle. Neulankin löytää helpommin heinäsuovasta, kuin jos saisi paikan. Näin tuumaa sisäinen realisti pessimisti minussa ja on silti sitä mieltä, että hakee, vaikka tuskin kannattaa.

Kun nyt kaupunkiin asti pääsin, toin tullessani pari uutta levyä. Kotiteollisuutta ja Samuli Putroa. Niin monta hyvää sinne hyllyihin vielä jäi, että tiedän kyllä minne seuraavat ylimääräiset senttini sijoitan. Musiikkiin. Vaatteita on kotitarpeiksi, joten asiat tärkeysjärjestykseen.