Akkain taival ja muita aktiviteetteja
Millä tämän ajankulun saisi hidastumaan, että perässä pysyisin ilman sen kummempia spurtteja! Nyt on perstai, vaikka ihan varppina tässä viimeksi äsken eli maanantaina kitisin. Pientä kireyttä on ollut ilmassa koko viikon, mutta se menköön vaikka sitten pms:n piikkiin. Lauantaina pitäisi muka taas kellot siirtää ja vielä tunnilla eteenpäin (blogistanian muistisääntö; aina kesää kohti), ihan niin kuin aika ei juoksisi muutenkin jo aivan mahotonta vauhtia.
Viikkoon on mahtunut vaikka mitä ja vielä vähän lisää. Äidin sairaalareissu (ei hengenhätä, mutta kuuden tunnin leikkaus ja ensimmäinen nukutuksensa) ja kännykän tarkistamista mennen tullen palatessa. Nyt viime tietojen mukaan kaikki on kunnossa, tai ainakin niin hyvin, kuin voi olla tässä tapauksessa.
Töissä huomasin olevani aika pinna kireällä päivänä jos toisena, kun vaihteeksi istuin koko päivän peese tuolissa kiinni tehden hellvetisti töitä (miinus ruokapaussi). Ei se työmäärä, vaan se, miten jollakulla on aikaa pulista puhelimessa suureen ääneen omia ja toisten asioita; kaikkea muuta, paitsi työhön liittyviä. Ymmärrän kyllä, että joskus tulee asioita, jotka täytyy hoitaa virka-ajalla ja mikäs sen kätevämpää, kuin siinä työn (!) lomassa. Mutta, että sitä tikusta asian tekoa riittää ja riittää. Joinakin päivinä tuntuu, että sitä puhelinlinjaa pidetään tarkoituksella varattuna, ettei vaan tarvitse hoitaa työasioita. ARGH!
Loppujen lopuksi se ei hetkauta minua pätkääkään, vaikka työnantaja joutuukin maksamaan työkaverin yksityispuhelut (ja niitä riittää monta per päivä /viikko / kuukausi - jne.). Pikkupiru sisälläni on vaan tyytyväinen tilanteesta, kun puheluliikenne tuli/tulee tarkastuksen alle. Asiasta on kuulemma hänelle aikoinaan mainittu ja "ohjeistettu", mutta muisti on näköjään aika valikoiva. Ärrsyttää vaan moinen lässytys ja höpöttäminen, kun itse yrittää keskittyä töihin - joita taas loppuviikosta oli ruuhkaksi asti (se sama vanha; tyyntä myrskyn edellä...). Joinakin päivinä toivon, että olisin yksin omassa huoneessa. Ainoa seura pelkkä radio, josta sieltäkin tulisi vain tarvittaessa uutiset ja sää. Työrauha - onko muka liikaa vaadittu? Murr.
Vähän parempana hetkenä menin ja lupasin (ei tosin ole vielä kirkossa kuulutettu) osallistua työporukan kanssa akkain kävelyyn. Mietin kyllä pari minuuttia ja punnitsin mielessäni asian hyviä ja varsinkin huonoja puolia, samalla kun silmissä vilahteli oma nykypaino. Mutta kokemusmielessä - miksipä ei? Ja samaan hengenvetoon - mitä hellvettiä minä teen jossakin likkojen lenkillä? Kysyn vaan. Noh, ehkä ehdin sopeutua ajatukseen tässä kevään aikana ja voihan olla, että saan asenneratasta sen verran väännettyä, jotta klaaraan sen reissun ja jopa kilometrit siinä sivussa. Just. Taitaa olla parasta aloittaa alkuverryttelyt jo heti huomenna.
Viikkoon mahtui myös paljon uusia naamoja; mukavia ihmisiä, jotka käyvät samassa työpaikassa, mutta joiden kanssa ollaan vähemmän tekemisissä. Joidenkin kanssa onneksi ollaan vähemmän tekemisissä. Asiasta olisi paljon kirjoitettavaa, mutta olen tylsä ja arka ja hyppään jo viimeiseen kappaleeseen.
Tuntuu meinaan siltä, että omatoimista lääkitystä pitänee harrastaa koko viikonloppu, jotta olisi taas maanantaina työkuntoinen. Ihan niin kuin joku pöpö yrittäisi ottaa minusta niskalenkin. Pakko taistella, josko vaikka rahkeet riittäisi. Idolsista kun meinaa mennä maku ja taisto eilisen jälkeen. Jos vielä Ari tippuu, minä lupaan kokeilla korkokenkiä (en tosin ihan yhtä hurjia), mutta ihan omin nokkineni ja omavalintaisesti.
4 kommenttia:
Todella ärsyttävää, että töissä tehdään kaikkea muuta kuin itse sitä olennaisinta! Kyllä niitä lusmuilijoita ja höpöttelijöitä löytyy minunkin työpaikalta, mutta onneksi ovat joutuneet pomon vähemmän positiivisen huomion kohteeksi!
Kristian oli mun suosikki Idolsissa, joten pettynyt olen:(
Eihän sitä kuitenkaan tiedä, josko hänkin pääsisi levyttämään..
Lisbetti,
ärsyttävää se on siinä vaiheessa, kun kiire pukkaa päälle ja hommat seisoo vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että toisilla on aikaa ja pokkaa istua luuri poskella ja jauhaa juoruja. Tai muuten vaan lusmuilla.
Ja varattu linja on varattu linja. Itteäki ärsyttää, kun homma pitäis hoitua ja vastapuoli on joko puoli tuntia puhelimessa tai ei muuten vaan vastaa, vaikka olis paikalla.
Toki luovia pausseja pidetään mekin ja välillä höpötellään kaikkea muuta, kuin työjuttuja, mutta mulla on se paha tapa, että sitten kun niitä töitä on kasassa, teen niitä. On pakko tehdä, jos mielii päästä niistä kasoista eroon. Yksinkertasta. Työntekoa, jonka takia siellä olen.
Kristian ja Ari oli/on minun suosikit - ja keitä nyt on jäljellä! Pahaa pelkään, että se Apulantaa kaameasti vetänyt vielä voittaa koko kisan. Toisaalta - yks lysti, kuka voittaa, mutta sen myönnän, että Kristiinasta tykkään enemmän, ko Annasta. Siinä on joku, joka tökkii pahemman kerran.
Annalinda,
jos ei sisäinen jarrutus ja sensuuri iskis nykyään, vois tulla vieläki pippurisempaa purnausta. Joskus vaan ottaa niiiin päähän!
Kauon tätä auvoa kestiki :) Mutta onneks non vaan työasioita, jotka kirotuttaa.
Kiitos, samoin sinne päin!
Mää voin lainaa sulle mun omia :-),paitsi että ne tippuu sun jalastas..
Jaa akkain kävely? Kuule, voitas kokeilla sellaista pienimuotoista akkain kävelyä tässä joku päivä?
Vintti,
kiitti vaan, mutta juuei, mulle liian korkeet korot :) Taitaa olla kengissäs muutenki liikaa mulle kokoa.
Kävelyt ei olis pahitteeksi, jos ei muuten tämä olis taas tämmöstä tervanjuontia........ En uskalla tällä istumalla luvata mittään, kun hetket ja mielialat vaihtuu niin paljon. Ja äkkiä.
Lähetä kommentti