Taidanpa syödä sanani

Kävin vanhan kellarin puolella katselemassa vähän paikkoja ja naputtelemassa jonninjoutavia, mutta tulin aika äkkiä siihen tulokseen, että ei sinne enää varsinaista paluuta tee mieli. Vauhtiahan sinne on saatu, mutta kun EMMINÄ SIELLÄ HALUA HUUTAA ja vaikka mitä tein, keppareina viimeisin teksti on ja pysyy. Vähästä sitä saa kulmat kurttuun. Tulinpa sitten tänne mussuttamaan, kun ei unikaan vielä paina. Ei kai, kun otin äkkilähdön sohvalla alkuillasta.

Tässä taannoin hehkutin jo sen Arin puolesta, että mitä sitä Idolsia jatkamaan, kun siinähän on selvää voittaja-ainesta. Mutta ai, ai - olin vähän liian hätäpöksy. Joudun perumaan sanojani, koska onhan siellä jo toinen selvä tapaus, tämä Kristian. Ei se, että siitä kuoriutui komea nuori mies, mutta se ääni ja esiintyminen! Huh huh! Kunhan ei liikaa jatkaisi sitä omakehuaan, niin hyvä tulee, uskon. Ja toivon. Hyvä duo niistä kahdesta voisi ainakin tulla, jos voiton viekin joku muu.

Kolmannesta en ota kantaa ainakaan tällä istumalla, koska vaikka se yksi muka osaa laulaa (en ole varma, mitä mieltä olen, tykkäänkö siitäkään tavasta laulaa vai en), niin joku muu siinä tökkii, etten vaan voi sietää. Jos ei ole pituudella pilattu, niin pitääkö sitä silti joka hellvetin välissä tuoda itse julki ja olla niin, niin muutenkin *! Ihan vaikka piruuttani toivoisin, että Mia yllättäisi tässä vielä tulevilla kerroilla, kun nyt Johannakin kerta tipahti.

Männä viikko on ollut aika työläs töissä ja sama meno, ellei pahempi, on edessä tulevalla viikolla. Ne on nämä loma-ajat ja toisten tuuraukset. Toisaalta ei pitäisi valittaa; päinvastoin - päivät hurahtaa nopeasti ohi, kun on tekemistä. Mutta se, että kun on tällanen ressipeese, niin sitä tulee otettua turhaan paineita ihan turhista jutuista. Pitäisi muistaa, että ne on vaan töitä ja siellä ollaan vaan töissä. Mutta ei...

Vaan ei kai se tämä tilanne vielä liian paha ole, koska tiedostan sen itse, että ressaan turhasta. Pitäisi saada jostain lisää varmuutta ja rutiinia niihin oudompiinkin töihin, niin kyllä se siitä taas. Ja mitenpä muuten sitä saan, kuin tekemällä niitä töitä. Hohhoijaa. Ihme kierre.

Unensaantiongelmia ei todellakaan ole ollut. Koneelle kun on tullut, on jaksanut ehkä muutaman blogin lukea, sähköposteja kirjoittaa vielä vähemmän ja sitten taas on kutsunut sohva taikka peti. Onni on tiskikone ja suht pitkäpinnainen mies.

Muutamia, tai aika montaakin blogia lukiessa tuli tosin mieleen, että mikä järki näissä taas on. Toisaalta pitäisi olla omalla tontilla oma lupa, mitä kirjoittaa ja miten kirjoittaa, mutta sitten taas toisaalla otetaan pulttia, kun siellä naapurissa nyt sillä tavalla ollaan asioista mieltä ja vielä sanotaan ne ääneen, jotkut jopa omalla nimellä. Sitten kommenttilaatikot täyttyvät milloin minkäkin sävyisistä "mielipiteistä" ja näkemyksistä - vai onko se sävy vaan lukijan korvissa? Aika helposti niitä kahinoita näyttää kuitenkin syntyvän.

Mielessä kävi jo, että lopetan omani, kun ei aika enää riitä samalla tavalla, kuin työttömänä. Kuitenkin tämä kirjoittaminen ja puoliääneen höpöttäminen on niin tärkeää ja muutenkin, että vaikeaa kuvitella lopettamista ainakaan vielä näissä tunnelmissa. Ja ainahan voin vaan lukea ja nyökytellä, kun toiset* saa sanottua asiat niin kuin ne on. Kommentoin sitten mielessäni.

Täällä naksuu kahvinkeitin ja mies kuorsaa - taitaa olla aika laittaa pillit pussiin ja painua itsekin peiton alle.

*Onko epäselvää, että tykkään Anna-Leena Härkösen ja Minttu Hapulin kirjoitustavasta ja rohkeudesta sanoa asiat suoraan ja niin kuin ne on (meidän mielestä). He kirjoittavat liian monesta asiasta samalla tavalla, kuin minä ajattelen, mutta en saa niitä ajatuksia edes paperille yhtä hyvin. Siksi nyökyttelen ja komppaan hiljaa mielessäni. En halua osoitella sormella, enkä mitään muutakaan, mutta minun mielestä oli aika kohtuuttomia kommentteja liikkeellä männä viikolla. Enää ei riidelleet asiat ja mielipiteet. Tuli vähän pettynyt ja paha mieli niitä lukiessa.