10.3.2007

Kevättä keittiönpöydällä

Selvä kevään merkki, kun kukkakauppaa ei voi enää vain ohittaa.

Päivän kaupunkihaahuilu on takana. Mukava irtiotto keskelle lauantaipäivää, kun mieskin jäi suosiolla kotiin potemaan. Sain ostettua kaiken, mitä aioin, joten siinä mielessä onnistunut reissu. Vielä kun ompelijatäti taikoisi liehulahkeista sopivat, niin aijai - kevät voi minun puolestani tulla.

Mahtaako olla viikonlopun takia liikenteessä enemmän haitaribusseja pehmeine penkkeineen, kun jo (peräti) toistamiseen pääsin sellaisen kyytiin lauantaina. Piipahdin myös toisella puolella kaupunkia samanlaisella menopelillä. Minkä takia arkiaamuisin sitten täytyy istua epämukavilla ja pakkasaamuina kylmillä penkeillä! Kysyn vaan.

Tuskanhikeä oli havaittavissa erinäisissä sovituskopeissa, eikä pelkästään sen jonottamisen takia. Pahinta oli se, kun peilissä luki You look great!, mutta olotila ja näky olivat kaikkea muuta. Onneksi vielä sentään omin silmin näkee, mikä on greittiä ja mikä kaameeta. Inhoan housujen ostoa - olkoon ne sitten farkut tai mitkä tahansa, joilla pitäisi liikkua ihmisten ilmoilla ja vielä tuntea olonsa kotoisaksi! Kaikki oli ja näytti ihan toisenlaiselta kymmenen vuotta ja 10 kiloa sitten. Mitähän tässä ehtii vielä tapahtua, ennen kuin täyttää 40, jos tätä +kilo/vuosi -vauhtia mennään.

Järkytyin tuolla reissussa ihan vain vähän, koska huomasin hipelöiväni kenkiä, joissa oli (minun mittapuun mukaan) mainittavasti korkoa. Seuraavalla kerralla varmaan jo kokeilen. Ehkä tuolla paikkapaikoin pärjäisi, kun asfaltti kiiltää jo! Ei tarvitse pelätä lentävänsä peeseelleen. Kops, kops...

5 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Suosittelen, kokeile! Ihme kyllä minäkin pysyn noilla kymmensenttisillä pystyssä ja tuntuu aika hienolta :)

Kuten aikaisemmin olemme todenneet, kengät ovat tärkeitä ;)

tinka kirjoitti...

Hahaa, Satu!
Älä sie hullua yllytä.
Ei niissä kyllä noin korkeat korot ollu, semmosiin en uskalla kajota, kun pitäs ensin opetella kävelemään.

Kyä niitä hoipparoijia tuolla näkee jo ihan tarpeeksi. Kellä jalat/kengät lonksuu, kellä muuten vaan on askel vähän hukassa.

Mutta hienoa, kun "uskalsit" laittaa ne omas jalkaan ja lähit liikenteeseen vähän viihteelle :)

siru kirjoitti...

Kukkia,JEI!

Pikkuraportti;
Virranjakajan ensimmäinen ostos,tähän kotiin..., ONNEN-BAMBU!
Siis nyt se on mullakin..
Pyysin kaupassa häntä sellaisen ostamaan. Satuttiin oleen hedelmätiskin luona.
-Banaani vai kurkku? Mukakuuli pamppu... TÖRKEE ;D

No nyt se tönöttää naisenmuotoisessa pullossa,siis ei banaani eikä kurkku, vaan onnen-bambu :D

Saat arvata tuntuuko hyvältä...
Nuuskamuiskusta ei oo aikoihin näkynyt ;)

Näkyy se kevät tekevän tuloaan!

vintti kirjoitti...

Ja just tuollaisista ja tuollaisten takia minulta meinaa nyt henki taas lähteä. Voi tätä,sanon minä.

Ja taas niistän, ja otan antihistamiinia..

tinka kirjoitti...

Siru,
jes - toivottavasti onnenbambu toimii. Tai sitte siet vaan sitä eroa huomaa, kun se alkaa toimia :)
Omani pitäs laittaa kokeeksi multaan tässä jonain päivänä. Tai sitte ostan uuden, jonka multaan. Se kuulemma puskee sitte uusia versoja, jos hyvin käy.

Kevät tuli ihan ykskaks yllättäin!

Vintti,
auts! "Miten" tulppaaneille voi olla allerginen :0 Ja niinko mie aattelin, että tuon sulle joku pv kukkia :0 Enpäs tuokaan. Taidan tuoda nessuja ja salmiakkia...