27.3.2007

Hätäpäisiä ratkaisuja - tai ainakin sekavia johtopäätelmiä

Huokaus.

Tänä aamuna matkalla läpi kaupungin ehdin miettiä ja jahkailla paljon näitä kirjoitushommeleita. Punnitsin ja pähkäilin, muistelin vanhoja aikoja viiksekkäitä, miten oli aikaa ja halua kirjoittaa. Toisin kuin nykyään, koska molempia on vaihtelevasti ja vähän pakon sanelemana. Työttömänä päivät oli aivan toisenlaisia. Kiirikin paljon parempi, joskin kiukun aiheita oli enemmän. Nykyään suodatan ja sensuroin ihan liikaa - ja mitä jää jäljelle? Tyhjänpäiväistä lässytystä, jota en jaksa itsekään pitemmän päälle.

Pitäisi kai penkoa vanhoja kirjoituksia näiltä viikoilta vuoden, kahden päähän - oliko nämä ajat yhtä hankalia myös silloin. Vai johtuuko tämä kaikki tästä liian aikaisesta keväästä? Liika auringonvalo ei vaan sovi tällaiselle syksyn lapselle. Vai syytänkö pms:iä? Ei kai nekään voi kestää viikkotolkulla (minun tapauksessa voi).

Mietin pahana hetkenä jossakin risteyksessä sitäkin vaihtoehtoa, että laittaisin kokonaan pillit pussiin ja vetäisin blogit listoilta pois, löisin naulat ikkunoihin. Aikansa kutakin ja sitä rataa. Jatkaisin tätä touhuamista tässä kotona, kuten tähänkin asti. Nyt on kova sisustusintoilu taas käynnissä ja kevään koittaessa kotihommia riittäisi muutenkin, kukat huutavat auttavaa kättä jne. Kävisin töissä ja yrittäisin olla räjähtämättä, kun pitää pitää niin moni asia sisällä. Sitäkö oikeasti haluaisin?

Emmietiiä. Entäs, kun tulee taas se hetki, että
kirjotuttaa? Alanko kaiken alusta vai jatkanko tästä, mihin jäin? Sepä se. En tiedä. En tiedä edes sitä, onko minusta loppujen lopuksi tätä lopettamaan. Lienee parasta pitää nykyinen epäsäännöllisen säännöllinen kirjoitustahti. Kun ei huvita, niin ei huvita.

Se vain, että tunnen välillä huonoa omaatuntoa, kun en pidä entiseen malliin kavereihin yhteyttä, myös blogien kautta tutuksi tulleisiin. Mutta kun olla sosiaalinen - se käy huonoina aikoina työstä. Ei paljon lohduta ajatus, että sitten kun sitä lähtee liikkeelle, tapaa ystäviä, käy jossakin, sehän onkin monesti aivan mukavaa. Pitäisi vaan saada lähdettyä. Sovittua tapaamisia. Potkia itseä peeseelle.

Vähän nuorempana en vetänyt minkäänlaista ressiä, jos ja kun vietin päivä- tai viikkokausia "yksikseni"; tykkäsin ja tykkään olla yksin.
Yleensä se oli muille ongelma. Aina kumminkin on jotakin tekemistä ja jos ei ole, niin voi voi. Sitten vaan olla ihmettelen - ja taas tulee jotain mieleen. Mies kun tuli kuvioihin, tilanteet muuttuivat tietysti jonkun verran, mutta omat omituisuuteni "sain pitää". Hyvä niin, ei tästä muuten mitään tulisikaan.

Tulevalle perjantaille suunnittelin hyvänä hetkenä paria (jompaakumpaa) tapaamista, mutta koska en vielä tiedä, millä mielillä olen perjantaina, en mitään uskalla ilmoille päästää. Issekseni jahkailen ja pähkäilen. Mies menee omille teilleen muutamaksi tunniksi, niin siinäpä oiva tilaisuus joko olla keskenäni taikka sitten tavata kavereita. Eikös se Raitapaitojen [nyt lyö niin paljon tyhjää, etten muista edes kuoron nimeä!] konsertti ole samana iltana.

Huokaus.

Ei tämä naputtelu selventänyt omaa päätäni kyllä yhtään, mutta jatkan miettimistä. Ja jahkailua. Parempia aikoja odotellessa!

7 kommenttia:

Lisbetti kirjoitti...

Apua, älä nyt vaan sinäkin lopeta kirjoittelua, kun niin moni muukin näyttää sen tehneen! Eihän mulla ole kohta mitään lukemista :O
Kyllä minullakin välillä tulee hetkiä, ettei jaksa kirjoittaa, varsinkin nyt, kun töissä on aika kiireistä. Suotta siitä huonoa omaatuntoa potee! Kirjoittaa silloin,kun huvittaa...
Aurinkoisia kevätpäiviä!

natina kirjoitti...

Hyvin pohdittu! Melkein kuin omasta kynästäni, etenkin tuo "tykkään olla yksin". Se onkin varsinaista mahtavuutta kun saa olla luvan kanssa yksin ja itsekseen eikä silti ole yksinäinen.
Yksi ääni kirjoittamisen lopettelua vastaan täältä! Ehdottomasti.

tinka kirjoitti...

Lisbetti,
älä huoli, kyllä sulla sitä lukemista riittää, vaikka löisinkin ovet säppiin :) Mutta... kuten sanottu, minussa asuu se pikkupirulainen, joka kumminkin haluaa kirjottaa ja pitää tämän varoventtiilin auki. On tämä semmosta oman elämän dokumentointia välillä, että ilmankaan ei osaa vielä olla.

Enkä nyt siitä blogien päivityksestä saati päivittämättä jättämisestä tunne huonoa omaatuntoa, vaan just siitä, etten näe kavereita yhteenlain, ko ennen, enkä jaksa muutenkaan niin pitää yhteyttä. Ei sillä, että toisinkaan päin olisi ruuhkaa.
Illat on lyhyet, samoin viikonloput ja ko kuitenki tykkään touhuta kotonakin, niin saan aikani helposti kulumaan.
Tämä blogikirjottelu kun on kumminkin enimmäkseen tätä ääneen ajattelua, itekseen kirjottelua, vaikken kiellä, että onhan se ihan hauskaa, jos näitä jotkut lukee.

Älä hyvä ihminen toivota mulle enempää aurinkoisia kevätpäiviä - muuten mie en pääse tästä suosta ikinä ylös!! :/

Mutta kiitos samoin - :)



Natina,
kiitos. Jännää, jos tuosta sekavasta jaarittelusta jotain tunnistit. Vähän teki itelläki tiukkaa saada ajatuksia ulos, kun ei tuo asia ihan yksoikonenkaan ole.

Heh, ei ollu tarkotus kalastella ääniä puolesta tai vastaan, kunhan nyt ajattelin ääneen, että mitä hemmettiä minun pitäis tehä.
Tällä hetkellä homma jatkuu, kunnes loppu tulee.

vintti kirjoitti...

Paremmat ajat ovat juuri koittaneet.

Sata ääntä lopettamsita vastaan :-D

tinka kirjoitti...

Vintti,
ai, ovvai? :) Minoo mittään huomannu... mutta hyvä, kun siellä suunnalla on.

Kiitos äänistä - piän nekin mielessä.

Tipi kirjoitti...

Kirjoita silloin kun siltä tuntuu mutta älä kokonaan lopeta! Mullakin välillä tympii tää kirjoittelu ja tuntuu ettei ole mitään kirjoitettavaa ja menee päiviä ettei vain jaksa. Ja se yksin oleminen on minustakin niiiin ihanaa!

tinka kirjoitti...

Tipi,
tympiihän tämä kirjottelukin välillä, mutta enemmän mulla tympii se, kun ei voi kirjottaa kaikesta siitä, mikä tympii... näissä blogeissa, työpaikalla jne.

Mukavaa, kun kävit!