3.11.2007

Etukäteismurehdinta toimii aina

Niinhän siinä kävi, kuten olettaa saattaa. Kun liikaa suunnitteli ja murehti etukäteen, niin mikään ei mennyt sinne päinkään. Junantuomia ei tullutkaan ja tästä päivästä tuli ihan ikioma. Sairaustapauksille ei toki koskaan mitään mahda, mutta voisi sitä kyllä ilmoittaa (hyvissä ajoin), jos tulee este. Niinpä oli tuuria matkassa, että mies avasi linjat ja moinen käänne tuli ilmi. Hyvä, ettei asemalle suunniteltu jo lähtöä. No, tulipa ainakin siivottua pahimmat ja täytettyä jääkaappi sekä nyt myös pakastin.

Pyhäpäivä onkin kulunut sitten sujuvasti kokaten ja pyykäten. Aamuinen lumisade meinasi vähän latistaa tunnelmaa, mutta kun pysyttelen sisätiloissa, pärjään kyllä. Huomisesta ja konsertista en uskalla vielä odottaa mitään. Vähän jännittää kyllä, myönnän.

Miehen kanssa jutellessa* penkkiriveistä ja paikoista juttu kääntyi yllättäin kameroihin. Hän ihmetteli, miksi en ollut ottanut lippuja parvekkeelta. Miksiköhän! Siksi, että kamerassa ei ole tarpeeksi hyvä zoomi eikä minulla tarpeeksi hyvä näkö. Ei riitä, että näen suurinpiirtein ja kuulen hyvin, vaan haluan täpinöidä ja tutkailla lavalle kunnolla. Siitäpä sitten aasinsiltana mentiin kamerasivuille ja loppujen lopuksi valitsin uuden kameran. Ei todellakaan mikään päivän viksuin teko, mutta joskus on vaan hyvä lopettaa se jahkailu ja toimia.

*Jos tänään juteltiin, niin eilen kätistiin. Olin valmiiksi jo pahalla tuulella, kun tulin töistä kotiin. Olin suunnitellut (!) lähteväni töistä ajoissa pois, mutta kuinka ollakaan; viime tingan ihmiset heräsivät vasta iltapäivällä ja minun korkea työmoraalini (hah!) ei antanut periksi, että olisin tulleet työt siirtänyt maanantaille. Siinäpä sitten kärvistelin ja purin hammasta ja olin tappiin saakka, mutta sainpa kuitenkin kiireellisimmät asiat hoidettua. Paremmalla mielellä voinen aloittaa uuden työviikon.

Kotona olisi ollut vaikka mitä tekemistä ja kello kerkesi hurjaa vauhtia. Miestä ei meinannut saada millään avittamaan toisesta päästä ja siitäkös minä hermostuin. Okei, olihan se imuroinut ja tehnyt ruokaa, mutta kun muutakin oli jäljellä. Argh!

Välillä ei tiennyt, itkeä vai nauraa, tapellako "kunnolla" (minusta ei tappelijaa saa, vaikka kuinka yrittäisi. Inhoan huutamista ja muuta siihen mekkalaan viittaavaa.) vai pelkästä kätinän ilosta, mutta ketutti kyllä ihan kympillä! Olin aivan helkutin väsynyt ja olisin mieluummin mennyt nukkumaan, kuin viikannut pyykkejä ja pyykännyt lisää. Vallankin, kun kone oli jo ladattu valmiiksi; olisi vain pitänyt naputella se käyntiin ja sen jälkeen olisi vielä ehtinyt pestä miehen työvaatteet.
Mutku ei. Liian usein pitää olla sanomassa ja sitten kun sanoo, sekään ei ole aina hyvä. Huoh. Näitä aikoja, kun pinna kiristyy turhan helposti.

Tänään meillä on taas rauha maassa ja lunta päällä.

2 kommenttia:

Sukulaissielu kirjoitti...

Nyt on universumin biorytmit sekaisin puolella jos toisella. Onneksi tänään menee taas paremmin vaikka tulikin paleltua tuulessa ja tuiskussa, kun bussia odottelin.

Mukavaa lauantaita kellariin

Tinka kirjoitti...

Sukulaissielu,
välillä täytyy vähän synkistellä ja kiukutella - sitte voiki taas nauttia hyvästä jaksosta :)

Toivottavasti et paleltunu.

Hyvää viikonlopun jatkoa..