Jag går inte till pippalo*

Tähän blogittomuuteen melkein taas tottui jo. Kokonaan irtipääsy ei taida olla kaukana, jos oikein kovasti yrittäisin. Ei sillä, etteikö edelleen kiinnosta, mitä ihmisille kuuluu, mutta kun se tietojen (omien ja toisten) (päivittäinen) päivittäminen vaatisi joka iltaista istumista koneella. Ei kiitos. Ei vaan jaksanut, ei huvittanut, enkä kyllä ehtinyt. Olen käynyt istumassa mm. kavereiden kanssa kahvilla, parturissa ja sohvalla.

Nyt, saunan lämpiämistä odotellessa, on hetki aikaa. Vuodatukseen ei tosin pääse taas millään ilveellä, joten Valokuvatorstai saa taas odottaa. Mitäpä jahkailin ja nukuin onneni ohi.

Nukkumisesta puheenollen. Eilen sammuin kuin saunalyhty 20.30 ja nukuin 11 tuntia. Siinä välissä ehti tulla yksi tekstiviesti ja herättää täydestä unesta, mutta ei tehnyt tiukkaakaan jatkaa unta. Vastasinkin kai jotain järjellistä. Ei kai viestin lähettäjä voinut tietää, että kuorsaan jo klo 21.15. En minäkään, mutta kun en kertakaikkiaan jaksanut pysyä hereillä, eikä tarvinnut suoriutua iltarientoihin, niin mikä on sen mukavampaa, kuin pujahtaa täkin alle ja nukkua.

Kävin eilen Pirkkahallin käentaitomessuilla, kuten aika moni muukin. Yhtään tuttua en nähnyt, ellei lasketa tv:stä tuttuja naamoja, jotka siellä pyörivät ostoksilla ja myyntikojunsa takana. Itse ostin vähemmän, mitä kuvittelin ja suunnittelin. Harmikseni huomasin, että moni käsityöihminen on myös kissaihmisiä - liian paljon kissa-aiheita minun makuuni. En osaa kantaa kissalaukkua. Sen verran mukava parituntinen tuolla tuli kumminkin vietettyä, että ehkä menen seuraavankin kerran. Mieluummin tosin aamusta, jos mahdollista.

Eilinen iltapäivä oli muutenkin mukavaa vastapainoa työviikolle. Jos en ole aiemmin tiennyt tai tuntenut ketään energiasyöppöä, niin nyt sitä sanaa olen makustellut työpaikalla. Mistä muusta syystä muuten tuntuisi niin raskaalta ja väsyttävältä olla töissä. Eikä sitä energiaa riitä kyllä illoiksi kotiinkaan asti yhtä paljon, kuin ennen. Keliakiaa tämä tuskin on, syysväsymyksestä puhumattakaan. Tämähän on melkein vuoden parasta aikaa!

*Olipa yhtenä päivänä jätte kiva kanssamatkustaa suomenruotsalaisen vieressä linja-autossa. Hänen sanojaan lainatakseni totean vain, että enpä osallistu tänä vuonna työpaikan pikkujouluihin. Omaa oloani se päätös helpotti, mutta muutama muu tuntuu ottavan siitä päänsäryn, että "miksi et?"

Miksiköhän.

Sallikaa minun vaihtaa puheenaihetta.