Omin pikku kätösin

Nyt on taas maailmankirjat sekaisin. Tämä päivä oli aika hyvä ollakseen maanantai. Jos tätä menoa mennään, en valita enää, että joulu tulla jollottaa ja mies lomailee ja sekoittaa täten minun arjen aikataulut. Aamurutiinit ehkä voi mennä sekaisin, mutta haitanneeko tuo tuollainen pieni vaihtelu. Vuorokaudessa on edelleen ne 24 tuntia.

Käytiin tänään ns. jouluostoksilla. Tarkoitti tässä tapauksessa juurikin sitä, että hommattiin itsellemme ne loputkin jutut, mitä on ollut aikeissa. Pari vierasta joululahjusta on vielä hankkimatta, mutta eiköhän nekin hoidu tämän viikon aikana.

Posti toi tänään muutaman joulu- ja Postcrossing-kortin sekä tilaamani elokuvan. Täytyy vielä malttaa odottaa parempaa aikaa sen ja kolmen muun elokuvan katsomiseen. Aamulla ei koskaan "ehdi" ja illalla saatan nukahtaa kesken kaiken, jos en pidä varaani, joten eipähän hötkyillä näidenkään filmien kanssa. Onhan tuossa nuo joulunpyhät - paitsi, että täytyy muistaa katsoa myös Teemalauantai, jolloin tulee mm. Lumikit ja Katsastus.

Hain myös sen seinäkalenterin, jota niin hamusin. Se on kyllä hieno! Niin hienoja kuvia menneiltäkin vuosilta, että ihan liikutuin. Ja ne postikortit! Voih. Niistähän voisi väsätä vaikka taulun! Kenelle saa ja voi antaa palautetta, että kiitos! Loistava veto ja hienoa jälkeä.

Tuli vähän koominen tilanne kaupassa, kun jonotin kyseinen kalenteri kainalossa ja kyseisen orkesterin musikantti saapasteli takavasemmalta viereen. Siinä sitten olin niin kuin en olisikaan, vaikka ohimennen hymyä yritin, joka kyllä hyytyi aika pian, koska yritin olla, niin kuin en olisikaan. On sen verran kuitenkin ujomman oloinen kaveri, ettei ihan tullut mieleeni olla liian tuttavallinen näin maanantaina. Samalla naureskelin partaani, että "tietäisitpä vaan, että justhan me perjantaina vaihdettiin sähköpostia aiheesta äks."

Kaupasta kun lähdettiin, mies kysyi, huomasinko, kuka tuli kauppaan. Näin siinä käy, kun ei enää tässä iässä reagoi hihkumalla eikä muutenkaan höpöttämällä tikusta asiaa, kuten vaikkapa villillä 80-luvulla. Kiitin miestä taas käytöstavoistaan, ettei se siellä kaupassa alkanut ilmeillä tai töniä, vaan piti omat huomionsa aisoissa. Liikuttavaa oli, että sentään tunnisti. Ei ole toivo vielä kokonaan mennyt, vaikka sekin oli tässä taannoin lähellä, kun Herra Ylppöä toiseksi Ylpöksi luuli. Puhuttiin ehkäpä eri taajuudella.

Löysin tai kehitin itselleni vuorokaudessa uuden harrastuksen. Sen siitä sai, kun viimeksi jäin pohtimaan, että mitähän sitä sitten keksisi. Kävin läpi lankavarastoani, josko siellä olisi ylimääräistä hyötykäyttöön, mutta törmäsinkin yhteen vanhaan aloitettuun työhön. En edes muista, koska se pohja on ostettu, mutta matkassa se on pysynyt varmaan kolmekymmentä vuotta. Jäljestä päätellen se on suurimmaksi osaksi isin tekemää. Hänellä kun oli 70-luvulla (ja jo varmaan aiemmin) tapana tehdä niitä töitä ja oikein tauluiksi asti. Minäkin innostuin niistä lapsena, mutta se oli vähän lyhytkestoista.

Nyt se Tipu on viimeinkin valmis - ja tänään piti käydä ostamassa uusia kanavatöitä. Jäi jotenkin into ja tekemisen ilo päälle. Pitääkin kotiväkeä muistuttaa, että siinäpä heillekin uusvanha harrastus. Back to the 70´s!

Pingviini odottaa pistoksia...