Mokkulalla eetteriin

Päiväkahvit parvekkeella. Vielä aivan paras hetki, kun aurinko ei ole lämmittänyt tätä paahtavaksi helv.. hellekopiksi. Mukavaa toki auringonpalvojan kannalta, mutta olenko joskus kertonut olevani sellainen.

Piti liittämäni tähän omenapuunkukkia, joita sain kuvattua tässä päivänä eräänä. Taisi olla ensimmäinen, muttei toivottavasti viimeinen kerta, kun näin ne niin läheltä, kosketusetäisyydeltä. Mutta koska olen "väärällä" koneella ja kuvien siirtohässäkkä ei nyt innosta, teen sen joskus myöhemmin. Olen kyllä testannut kesälomaa varten, miten saisin hoidettua kuvablogin päivitystä myös mökkiolosuhteissa ja se toimi. Tarvittiin vain kortinlukija ja senhän hommasin aikoinaan jo diskettejä varten. Nähtäväksi jää, miten hyvin mokkula toimii ja pääsenkö nettiin. Muuten tekniikka on hallussa. Mitäpä ei nettiriippuvainen testaisi ja varmistaisi etukäteen.

Aktivoiduin männä viikolla taas työhakemusten teossa, vaikka aioin vasta loppukesästä. Iski vain sellainen ahistus ja veetutus, että jotain tässä pitäisi päästä tekemään, jotta saisi rahaa. RAHAA. Ikävä motivaattori, mutta silloin, kun sitä rahaa ei ole tarpeeksi, se kummasti potkii eteenpäin. Välillä menee ihan ok, toisinaan jopa paremmin, mutta sitten kun alkaa liikaa miettiä ja vallankin omaa "kohtaloa" raha-asioiden lisäksi, on tunnetila kaikkea muuta kuin iloisen leppoisa. Siinä voi äkkiä muutama tuskan- ja itsesäälin- ja -inhon kyynel vierähtää, mutta kun sen tekee ja nukkuu muutaman yön yli, niin johan helpottaa ja voi katsella vähemmän sumein silmin eteenpäin.

Tämä ylenmääräinen vapaa-aika ei tuota ongelmia. Voisin mieluusti kuvitella olevani vaikkapa eläkkeellä ja nauttia arjesta ja sen rutiineista, kuten nytkin, eikä silloin tarvitsisi pokkuroida työvoimatoimistonkaan tahtojen ja sääntöjen mukaan. Ainut, mikä tuottaa tuskaa on saada rahat riittämään. Aika ei todellakaan tule pitkäksi ja keksin edelleen kyllä tekemistä päivien kuluksi, jos niikseen tulee. Ihmiset kun yleensä jaksavat päivitellä, eikö minulla työttömänä tule aika pitkäksi. Asennekysymys.

Toki rahojen riittävyys tai riittämättömyyskin on asennekysymys. Onko pakko olla auto- ja asuntolainaa, muista (pienistä) veloista ja laskuista puhumattakaan. Meidän tapauksessa on. Asumiskulut on tällä hetkellä pienemmät, kuin mitä vuokralla asuessa ja muutenkin asumismukavuus on aivan toista luokkaa. Loppuajan kun muistaa, ken muistaa.

Illaksi on lotottu ja veikattu, joten niissä itää taas pieni toivonkipinä. Muutama hassu rivi, mutta onpa edes yritetty.

Merkillepantavaa

Kummasti sitä huomaa ja rekisteröi, jos kauppaan mennessä tai sieltä poistuessa on myyjä/t kuin myrkyn nielleitä eikä esimerkiksi sitä pientä tervehdyksentynkää edes tule - tai jos liikkeessä toimitaan täysin päinvastoin, kuten tänään.

Poikkesin paikallisessa vaateliikkeessä ja sain oloni tuntumaan vähintäänkin omituiseksi. Yleensä siihen kauppaan astuessani (jota tapahtuu keskimäärin kerran vuodenajassa ja olen ostanut sieltä tasan yhden vaatekappaleen joskus viime talvena) teen tuon ensimmäisen huomion, että hyvä, kun hein sanovat. Mitkähän asiakashuomaavaisuuden kampanjapäivät siellä nyt on menossa, koska vastassa oli heti tervehtivä myyjä, toinen ja kolmas heti nurkan takana, loput kenties takahuoneessa tarkkailemassa kontakteja. Ensin tervehtinyt tuli hetken päästä jopa kysymään, tarvitsenko apua. Olinko sen näköinen? Vai olivatko he valmiita opastamaan, että äitiysvaatteet on tuolla päin. Tai kenties he olivat uusia ja innokkaita kesätyöntekijöitä/myyjiä. Vai luulivatko he minua haamuostajaksi. En todellakaan tiedä.

Hämmennyin käytöksestään kuitenkin niin paljon, että häivyin säällisen ajan päästä kaupasta vähin äänin pois. Ei minulla ollut aikomustakaan sieltä mitään ostaa, melkein persaukisena, kunhan kiertelin ja katselin. Toki jos vastaan olisi tullut jotain aivan ehdotonta kesävaatetta, olisin ehkä voinut tehdä poikkeuksen, mutta liian palvelualttiit myyjät saivat epäilykseni heräämään, että nyt ei ole kaikki ihan normaalia. Joskus näinkin päin. Valittaen totean.

Siitä en valita, että Mintulta (anteeksi tuttavallisuuteni) on tulossa uusi kirja syksyllä.

Mutta mitä kuuluu Haahikselle? Lukisin ja tietäisin, jos voisin. Plääh!

On pitänyt myös monta monituista kertaa mainita tästä kissasta, joka on koukuttanut minut ihan täysin seuraamaan päiviään ja tapahtumiaan. Nytpä sen muistin. En ole kissaihminen alkuunkaan, mutta se unohtuu aina tuon blogin kohdalla.

Minulla on lomakuumetta tai ainakin maisemanvaihdostarvetta, vaikken sitä myönnä. Tajusin sen tänään, kun istuin parvekkeella lukemassa ja "kuuntelin" päiväkodin lasten kirkas- ja kovaäänistä huut..leikkimistä ja lähitienoon rakennustyömaan nakutusta ja räjäyttelyä. Väkisinkin tuli mieleen, että kunpa tästä pääsen järvenrannalle ja laiturille kuuntelemaan hiljaisuutta, niin eiköhän se tästä taas.

Muutamaa tuntia myöhemmin luin, että Inkinen on löytynyt.

Toikkarointeja

Eilinen pyöräilylenkki oli taas sen verran kulmia kurtistavaa (muistui kummasti Elegian kirjoitus kommentteineen mieleen ja nyökyttelin mielessäni päätä, miten samaa mieltä taas olin ja miten totta ne esiin tulleet esimerkit on myös tässä kaupungissa ja kaupunginosassa. Siihen lisäksi vielä keskellä kulkuväylää juor.. juttelemaan jäävät ihmiset sekä linja-autoista pysäkille hyppivät matkustajat, joita tosin olen oppinut jo varomaan ja samasta syystä astun itse pysäkille varovasti, koska en halua jäädä pyöräilijän alle.), että päätin tänään lähteä käymään linja-autolla kaupungissa. Sen olen tosin päättänyt, lehtikirjoitteluista huolimatta ja/tai niiden ansiosta, että pyörän kelloa käytän jatkossakin. Siinä on sen verran häijy ääni, että ihan mielelläni pirautan. Siinäpä oppivat toikkaroimaan.

Omista toikkaroinneistani voinen mainita sen verran, että kävin taannoin katsomassa Harmajan keikan. Jahkailin taas aikani, mutta olin jotenkin niin täpinöissäni siitä orkesterista (musiikista), että ajattelin sen olevan elämäni tilaisuus nähdä ja kuulla sitä ihan livenä. Ja olihan se hyvä. Paikkana Sputnik oli minun mieleen ja voi olla, että jos keksin joskus jonkun hyvän syyn, menen sinne toistekin. Helppo mennä ja olla. Ei siihen muuta (tai muita) välttämättä tarvita.

Kesän ja syksyn ohjelma- ja tapahtumahärdelli alkaa muuttaa muotoaan ts. muodostua joksikin (mennäkseen taas pieleen, mutta se on sen ajan murhe). Olin jo hakemassa yhteen koulutukseen, mutta koska selvisi, että valinnat ovat epämääräisesti (tarkkaa päivää ei tiedossa) samaan aikaan, kun meidän pitäisi olla kotikotona, jättänen tällä hetkellä haun myöhempään ajankohtaan. En todellakaan ota sitä riskiä, että joutuisin perumaan pohjoisen reissun vain jonkun varttitunnin haastattelun takia. Varsinkaan, kun syksyllä taitaa olla toinen mahdollisuus samaan koulutukseen. Hullu saa olla, muttei tyhmä.

Mies pitää lomansa kahdessa osassa, joten pientä reissuntynkää on luvassa myös elokuussa. Varasi mökinkin "jostain päin Suomea". Syksylle on hankittuna teatteri- ja konserttiliput, joten enää puuttuu vain syksyn sävel ja vähemmän raskaat askeleet.

Potkua viikkoon

Otin aamupäivällä riskin ja lähdin polkemaan tutun autotien vierusvartta lähikunnan puolelle. Riskin siitä teki se, että oli luvattu sadetta ja pyöräilykuntoni on vielä pohjalukemissa. Kartta ja kamerat polttivat laukussa, mutta aika vähälle käytölle ne pääsivät, koska vettä alkoi ripotella siihen tahtiin, että päätin palata mutkien kautta kotiin. Oheinen kuva on sieltä mutkan varrelta.

Lenkki otti sen verran koville, että kävin kaupan kautta tarkistamassa, olisiko siellä niitä uusia Pätkiksiä. Ei ollut, mutta löysin (kun pengoin) uuden Kotiuunin DuoMunkkipussin. Vappu meni jo, mutta munkit maistuvat harvakseltaan pitkin vuotta. Niin, vaikka minun piti rajoittaa, mitä suuhuni lapan.

Eilinen ja tämä päivä on mennyt myös puhelinatktukena, vaikka tällä kertaa vähän heikoin tuloksin. Hankalaa nämä välimatkat, kun ei voi mennä paikanpäälle ja tehdä itse, ts. napsutella, kuten omaa konetta. Aina se jotenkin on lähtenyt toimimaan, jos on takkuillut. Koulussa jo opin niiden koneiden kanssa, että tarpeeksi kun napsutteli ja katkoi virtoja ja käynnisti uudelleen, niin heti helpotti. Nettiyhteyskatkoihinkin olen löytänyt keinot, jotka tähän asti on tepsineet.

Käytiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Haraldissa syömässä. Hyvä oli ruoka ja kaikki toimi muutenkin moitteetta. En tosin vessaa testannut. Laskin kierosti, että nyt jos koskaan oli mentävä, koska vappuna ei huvittanut mennä sinne ryysikseen (ylipäänsä kaupunkiin) ja ensi viikonloppuna on ruokapaikoissa äitienpäivähärdellit. Mies on muuten vaan ollut tulisilla hiilillä, kun edessään on yksi "tulikoe". Väitän, että siitä myös johtuu huonohkosti nukutut yöt, eikä tästä uudesta huonejärjestelystä. Hmph!

Tuleva viikonloppu menee lennossa, kun on pihatalkoot. Intopiukkaista porukkaa, kun ei yksi päivä riitä. No, kieltämättä tekemistä riittää. Sopii toivoa, että nämä sateet tuli nyt eikä loppuviikoksi.

Epätoivon hetkiä

On se jännä, miten eri tavalla voi kuvitella ja visioida päässään (vilkas mielikuvitus kun on), miltä jokin asia pitäisi näyttää, mutta tekemisen hankaluus ja lopputulos onkin sitten pikkusen jotain muuta. Noh, pääasia, että tuli valmista.

Tarkoitan nyt tuota uusvanhaa "kukkapöytää". Luin joskus parturiin jonottaessani jostain lehdestä, en muista mistä, ohjeen tuon tapaiseen tekeleeseen. Jos olisin ollut viksu, olisin ottanut valokuvan ohjeesta, mutta ei, kun piti tavata ja päntätä ulko- ja näkömuistiin.

Kokemusta rikkaampana voinen todeta, että helpompaa olisi ollut ehkä tehdä tuokin oikeista mosaiikkipalasista, mutta koska kaikki tarvittava löytyi jo omasta takaa, niin mitä sitä suotta. Ainoastaan piti ostaa liima ja laasti.



Aloitin vanhan pinnan hionnalla ja maalaamisella. Ensimmäinen maali oli aivan väärä ostos, mutta senkin tajusin vasta siinä vaiheessa, kun olin ensimmäisen sutaisun vetänyt. Ensimmäinen epätoivon pilkahdus rintapieleen, näinkö tässä taas kävi! Amatööri asialla!

Uudelleen hionta ja vanhan maalikätkön hyödyntäminen (kiitos miehen, joka muisti, että eteisen kaapin perällä on jämäpurkki. Olkoonkin valkoista, mutta kerrankos sitä suunnitelmat menevät uusiksi.).

Seuraavaksi oli vuoro liimata pöydän pintaan entinen valokuvakehys. Ohjeessa puhuttiin listoista, mutta koska muutamaa päivää aiemmin olin tärvellyt ko. valokuvakehyksen ripustuslenkin, joten sitä ei voinut enää seinällä käyttää, se pääsi uusiokäyttöön ja mitä kätevimmin.

Sitten liimailin lasihelmet "paikoilleen". Edelleen epätoivo rinnassa, että näinköhän ne siinä pysyvät. Liimausvaiheen jälkeen oli aika hengähtää vuorokausi. Siinä ajassa ehti tehdä vaikka mitä muuta.

Seuraavana päivänä valmistauduin henkisesti laastin levitykseen. Kaikki tykötarpeet esille, tosin kuvasta puuttuu (kostea) luutu, joka toimikin kaikista parhaiten tuossa hommassa ja imuri. Hammasharjalla oli hyvä sekoittaa laasti, jonka levityksessä puolestaan toimi Veetin lasta. Vanupuikoilla oli tarkoitus puhdistaa kehyksen sottaisat reunat, mutta luutu korvasi lopulta senkin homman.

Laasti olisi ehkä kannattanut tehdä toisenlaiseen astiaan, mutta tyylilleni uskollisesti; olemassaolevilla tavaroilla etiäpäin! Tuossa kohtaa oli epätoivon syvin hetki, kun en oikein tiennyt, miten olisi järkevintä toimia, koska ne lasihelmet piiloutuivat ja peittyivät turhan vahvasti. Liikaa koloja, että olisin pysynyt tolpillani. Siinä kohtaa tuli mieleen, josko neliskanttiset palaset olisivatkin toimineet paremmin. No, myöhäistä siinä vaiheessa.

Laastin kuivuessa (muutampi tunti) oli taas aikaa lorvailla mm. naamakirjassa ja toivoa parasta. Viimeisenä olikin sitten luutun avulla helmien puhdistus ja jynssäys laastin alta. Imurilla oli myös oma tärkeä osansa tässä vaiheessa.

Lähempää tarkastelua pöytä ei kestä, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Toinen vaihtoehto kun olisi ollut se, että helmet ja laastit olisivat lentäneet pitkin kylpyhuonetta.

Tarvikkeita jäi vielä, joten voi olla, että jos joskus oikein intoudun, teen niistä vielä jotain. Vaikka mökille pihajakkaroita pölkyistä. Sellaisenkin ohjeen olen nähnyt joskus, joten enää puuttuu vain vapaa toteutus.

Kurkistus verhojen takaa

Tässäpä hyvä kohta istahtaa alas ja hengähtää vähän. Olen antanut edelleen viime päivinä itselleni vapaat kädet touhuta mitä mieleen on tullut ja siinä samalla tehnyt pientä pintasiivousta. Remonttiin ei tällä hetkellä riitä varat eikä maltti, mutta kun olemassa olevia tavaroita ym. on siirrellyt paikasta toiseen ja vielä kierrätykseen ja katsonut vähän eri vinkkelistä, tulee sitä muutosta silläkin tavalla. Tosin tein "huomaamattani" tilan nojatuolille, uudelle työtuolille ja toiselle mappihyllylle. Ja parveke kaipaa pientä laatikkoa, jonne voi piilottaa tyhjät kukkapurkit ja muut roinat.

Nyt on kaikki ikkunat ja parvekelasit pestyinä ja kaksi huonetta vaihtanut vähän olomuotoaan. Käytännön syistä ja vähän mukavuudenhalustakin. Tuntuu, että siivouskin maistuisi paremmalta, kun tuli vähän väljyyttä huoneisiin. Katsotaan loppuviikosta, onko mieli yhtä korkealla. Kulkusuunnat ainakin paranivat (imurille, jos ei muuten).

Verottaja muisti palautuksia lupaavalla postilla, joten loppuvuosi ainakin loppunee paremmin, kuin tämä kuluva tähän mennessä. Olen koittanut venyttää senttejä samalla kun toisaalla kaventaa, heikoin tuloksin. Mutta koska en anna rahan vaikuttaa nykyiseen hyvään mielialaani, niin en ajattele sitä tuon enempää. Mitä sitä suotta hakee ahistusta. Kyllä se tulee taas, kun on tullakseen.

Sisäinen Mirkkuli

Sarjassamme viikon paras päivä - maanantai oli täällä taas! Tai on edelleen, koska tässä on vähän hommat kesken. Silmätippoja kehiin (silmiin), niin kummasti taas jaksaa.

Viikonloppuna sain semmoisen virtapiikin ja herätyksen, että jo ennestään kierron ollessa tässä vaiheessa, käytän kaiken tarmoni taas hyväksi ja teen muutakin, kuin aion ja jahkailen. Kyllä se stoppi sieltä taas tulee.

Kävin lauantaina hyvässä seurassa kuuntelemassa Paanasen [Inno] Markon sisustusvinkkejä, jotka tosin pitivät sisällään niin paljon asiaa ja osuvia esimerkkejä, etten millään onnistu niitä tässä kohden referoimaan edes malliksi. Ne jutut on parempi kuulla itse ja Markon "luennoimana". Se mies on aika loistava noin niin kuin livenäkin.

Muutenkin aiheeseen liittyneet asuntoesittelyt osuivat aika hyvään kohtaan. Ei sillä, että mallia sisustukseen pystyisin ottamaan, mutta vähän se antaa perspektiiviä omiin kotinurkkiin ja kaaokseen täällä. Ehkä liioittelen, ehkä en. Häiritsee muutamakin kohta ja sehän tarkoittaa vaan sitä, että niille pitää tehdä jotakin. Aloitin tänään ja tästä se taas jatkuu pikkuhiljaa. Ikean tuloon on turhan pitkä aika, että minun hermot kestäisi tätä epäjärjestystä tietyissä paikoissa.

Sain tänään myös hyvän tekosyyn tehdä pikapullia ekaa kertaa, kun ohjeeseen törmäsin, kiitos vaan. En tiedä, miltä ne pitäisi maistua ja näyttää, mutta näkyvät kelpaavan myös miehelle. Taisi ihmetellä kovin, kun talossa haisi iltapäivällä pulla.

Sulatin tänään pakastimen. Helpommalla olisi päässyt, jos sen olisin tehnyt jo aiemmin, mutta eipä näitä inspiksiä turhan usein ole jaossa. Tänään oli ja nappasin heti käyttöön.

Kuhnailua

Ettei tämäkin aamu menisi yhtä jahkailuksi, kuin eilinen, laitoin toisen koneellisen pyykkiä pyörimään. Siinäpä sopiva aikalisänpaikka miettiä päivän kulkua.

En eilen päässyt minkäänlaiseen päätökseen valokuvausreissusta. Aurinko paistoi lähes täydeltä taivaalta, vaikka säätiedotukset vähän joka sivustolla kertoivat täällä satavan vettä. Harhaanjohtavia ennustajia. Pah! Pilvet kerääntyivät vasta yötä vasten, mutta minuahan ei yösade haittaa (yökastelu kylläkin, eh).

Katselin kaupungin karttaa linja-autoaikatauluvihkosta ja arvoin, mihinkä suuntaan lähtisin. Tässä kohtaa arkea ja elämätä olisi taas käyttöä sille kuukausikortille, jonka avulla voisi suhaista eessuntaassun. Autokin on käytettävissä, mutta en viitsi moisen ajankulun ja harrastuksen takia kurvailla bensoja. Siinä säästyy myös miehen hermot, kun hänen ei tarvitse miettiä, mihin eksyn tai koliseeko pelti. Luottamuspulaa havaittavissako. Omasta mielestäni ajan täälläkin jo ihan hyvin, ellei minun eteen tulla tai takapuskurissa roikuta. Silloin saatan hermostua ja kirota, kuin mettiäinen. Tampereen liikennekäyttäyminen on poikkeuksia lukuunottamatta ihan peeseestä. Piste.

Mielessä kävi päätepysäkiksi Pyynikin näkötorni tai Rauhaniemi ja kaikki siltä väliltä. Ja minnekö päädyin. Lähikauppakeskuksen postilaatikolle kävellen. Kuntoilua kaikki tyynni, mutta en ollut oikein tyytyväinen päivän kuvasaldoon. Yhden tarjouskirjan (keräämääni kirjailijaa) ostin ja näin Frogleyn. Jotain hyvää sentään.

Tänään on niin pilvinen päivä, että on ollut käynnistymisvaikeuksia. Tulipa kuitenkin kokeiltua suoristusrautaa. Vaatii sekin harjoittelua. Jostain syystä haistan täällä palaneen käryä.

Pätkiä

On elokuvia - ja sitten on elokuvia, joita voisi katsoa uudelleen ja uudelleen. Viimeksi katsomiani dvdeitä on ollut mm. Erottamattomat ja Päätalo. Molemmista tykkäsin, mutta ehkä enemmän jälkimmäisestä.

Viimeisin tällainen useamman katselukerran kestävä pätkä on Suden vuosi, jonka katsoin vasta tänään ja vieläpä tallennettuna kovalevylle. Tänä iltana se tulee TV-1:llä uusintana ja voi olla, että jos unetonna olen (jota kyllä epäilen), katson sen uudestaan. DVD-hankintalistalle se nyt ainakin päätyi ja taidanpa joskus tilanteen osuessa kohdalle hommata sen myös kirjana.

Samainen elokuva oli jotenkin liikuttava (kyllä, muutama itkukohtauskin siellä oli ja sehän on aina hyvän elokuvan merkki - ainakin minun mittapuun mukaan. Elokuvan täytyy jotenkin koskettaa tai laittaa tuumailemaan.) ja kaunis, en nyt muillakaan sanoilla osaa sitä kuvailla. Liian tuoreena mielessä, kun aamutuimaan sen katsoin.

Tykkäsin tarinasta tosi paljon, enkä kyllä vähiten Kari Heiskasen ansiosta. Se mies kun paranee vanhetessaan. Harvalle käy niin, mutta tässä tapauksessa kyllä. Nuorempana "tykkäsin" enemmän veljestään Ilkasta näyttelijänä, mutta nyt on vanhemmiten (omakin ikä huomioon ottaen) mieli muuttunut. Vaiko miehet rooleissaan. Tiedäpä tuota sanoa, mikä vaikuttaa.

Yllätyin myös siitä, että illan elokuvan oli ohjannut Olli Saarela. Hienoa jälkeä! Eikä Krista Kosonenkaan huono ollut. Päinvastoin! Suomi on pullollaan hyviä näyttelijöitä ja elokuvia. Minä tykkään!

Seuraavaa odotellessa!

Jännää

Jos olisin yhtään vainoharhaisempi [mietin kyllä yhtä toista kuvaavaa sanaa tähän, mutta en saa sitä nyt päähäni], olisi tänään varmasti nuppi napsahtanut.

1. Huomasin eilen tilastoja pitkästä aikaa tiiraillessani, että kuvablogissani on käyty useamman kerran Poliisiosastolta. Ymmärrän kyllä yksittäiset, satunnaiset käynnit, onhan niitä ollut tässäkin blogissa, mutta että ihan toistakymmentä kertaa. Minkä ihmeen takia? Ei kai ne kuvat nyt niin mainioita ole, että se selittäisi klikkailujen määrän. Vai oliko pääsiäispyhinä sen verran tylsää ja luppoaikaa, että ko. osastolla oli aikaa lukea blogeja. Kysyn vaan. En muuta järkeenkäypää selitystä moiselle visiitille keksi. Vai onko minua syytä epäillä jostakin? Ei minun tietääkseni.

2. Tässä päivänä eräänä lenteli helikopteri aivan liian matalalla, kiertäen ja kaartaen juurikin näillä talonkulmilla, missä asumme. Jotenkin ahistava tunne, kun se mökäkone meni niin läheltä ja useamman kerran, ihan kuin etsien jotakin - tai vaihtoehtoisesti kuvaten ihmisten ikkunoita.

3. Tänään tuo samainen mökäkone lensi taas ja yhtä matalalla, mutta vauhti oli melkein paikallaan pysyvä. Siinä ehti tuumailla viaton asukas ja bloggaaja jo vaikka mitä!

Näistä johtuen menin nettiin (vaikka olin jo siellä) ja googletin satunnaisilla hakusanoilla. Kuinka ollakaan, löysin yhden pienen uutispätkän, jossa mainitaan, että Tampereella ja parissa lähikunnassa kuvataan helikopterilla kaukolämpöputkia ja tämä tapahtuu erittäin matalalla. Näin siis eräänä sunnuntaina.

Aha. Ehkä ne olivat samalla asialla tänäkin iltana. Sitäkö se olikin. Se selittää ne matalalennot, jos haluaa uskoa. Mutta kuka tai mikä selittäisi ne kuvablogivierailut.