Mietintätauko

Reissun aikana ja vallankin sen jälkeen tuli pähkittyä, miten helppoa olisi irtaantua televisiosta (kyllä se siellä oli, mutta en joutanut saati malttanut katsella) ja blogeistani, vaan ei kuitenkaan internetistä. Sitä nyt olen tässä pähkinyt muutaman tovin kotona. Jotenkin tyhjä olo. Sekava.

Kotiinpaluu tänne tuntui yllättävän tahmealta ja vaikealta. Ehkä sitä ehti liiaksi taas tottua kotioloihin siellä toisaalla ja akut latautuivat ihan eri tahtiin, kuin täällä.

Ehkä tämä tästä selkiintyy, jahka aikaa kuluu ja päivät pimenee.

Aika vaihtaa maisemia

Ajat ei aivan täsmää.

Osuva kuvitus oli tässä taannoin ko. sarjakuvassa ja on hyvinkin ajankohtainen. Naamakirjan testin mukaan olin Vuohi ja koska reissua pukkaa melkein hetikohta, en voi olla käyttämättä tuota just nyt tähän hätään.

Sain päähäni kun laitoin sen ajatuksen sinne, että vielä jonain päivänä asun rivitalossa, jossa on pihamaata, jolla voi oleskella rauhassa yksin tai porukassa ja on multaa, jota kuopia ja minne voi istutella kaikenlaista. Se auttaa jaksamaan tätä ei-aina-niin ihanaa laatikkoelämää.

Huoh! Unelmat on tehty toteutettaviksi. Niitä päin siis! Hopi hopi!

Jäi koputtamatta

Ei haittaa, vaikka aurinkorasvapurkit olivatkin muutaman vuoden vanhoja (aukaisusta; päivämäärästä ei ole tietoa), kun eipä niille enää ole ollut moneen päivään käyttöä. On niin vilu, että sukat piti penkoa laatikosta ja aamutossuilla lampsin sitten parvekkeella.

Sen mitä lampsin.

En tajunnut enkä muistanut viimeksi asumismukavuudesta kirjoittaessani koputtaa puuta. Eihän sitä pitkään kestänyt. Tai eihän tässä mikään hätä ole vieläkään, mutta kummasti tuli eilen jossiteltua, että olisi sittenkin pitänyt muuttaa rivitaloon ja mielellään päätyasuntoon. Ok-talo kun oli kustannussyistä jo silloin pois vaihtoehdoista.

Nyt on tilanne se, että jos tämä ei muutu, tässä ei todellakaan aiota eikä pysty asumaan seuraavia noin 20 vuotta, jotta lainan saisi maksettua pois normikonstein. Edellyttäen myös sitä, että vuokrasuhde alakerrassa kestää pidemmän aikaa. Jospa taivaalta sataisi rahaa...

Kesän tultua parvekkeen ulointa ovea on pidetty auki ja lämpimämmillä säillä myös sisäovea, joten raitis, vaikkakin lämmin ilma on puskenut olohuoneen kautta muualle asuntoon. Tarvittaessa aukenee vielä parvekelasit, että varmasti kaikki ampiaiset ja muut höröt pääsee säikyttelemään.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Meni alakerran naapurit vaihtoon ja saatiin kaiken muun nykyisen kaupanpäälle vielä järkyttävä tupakanhaju. En tiedä, mitä siellä polttavat, mutta haju on kerrassaan kaamea. Tupakka kun joskus voi haista myös ihan siedettävältä, jos se menee ohittaessa ohi tai tilanteesta pääsee pois.

Parvekkeen ovet - ne molemmat on pakko pitää nyt kiinni (onni on nämä kylmät ilmat) ja silti se haju tunkee olohuoneeseen, pahempana toki silloin, kun naapurilla on tupakkatauko. Ei todellakaan mukava tunne omassa kotona, jossa ei polteta. Mieluummin se oma tunkkainenkin ruualle haiseva koti, mutta ei kiitos tätä, mistä ollaan nyt saatu esimak..hajua.

Omassa kotona tehköön kukin mitä lystää, mutta luulisi olevan sallittua myös toivoa, että omassa kotona voisi asua ja olla ilman, että naapuri aiheuttaa vetutusta. Jos on niin kova tupakantuska ja -ystävä, niin kävelköön pihalle polttamaan, siellä sitä lääniä tässäkin taloyhtiössä riittää ja vartavasten asennetut tupakka-astiat "ei kenenkään ikkunan alla". Ja kysyn vaan, miksi grillaus on kiellettyä? Näissä säännöissä ja laeissa on jotain mätää.

Täytyy elätellä vielä pientä toivoa, että ne tupakoitsijat ovat kuuluneet muuttoporukkaan, eivät kalustoon.

Mokkulalla eetteriin

Päiväkahvit parvekkeella. Vielä aivan paras hetki, kun aurinko ei ole lämmittänyt tätä paahtavaksi helv.. hellekopiksi. Mukavaa toki auringonpalvojan kannalta, mutta olenko joskus kertonut olevani sellainen.

Piti liittämäni tähän omenapuunkukkia, joita sain kuvattua tässä päivänä eräänä. Taisi olla ensimmäinen, muttei toivottavasti viimeinen kerta, kun näin ne niin läheltä, kosketusetäisyydeltä. Mutta koska olen "väärällä" koneella ja kuvien siirtohässäkkä ei nyt innosta, teen sen joskus myöhemmin. Olen kyllä testannut kesälomaa varten, miten saisin hoidettua kuvablogin päivitystä myös mökkiolosuhteissa ja se toimi. Tarvittiin vain kortinlukija ja senhän hommasin aikoinaan jo diskettejä varten. Nähtäväksi jää, miten hyvin mokkula toimii ja pääsenkö nettiin. Muuten tekniikka on hallussa. Mitäpä ei nettiriippuvainen testaisi ja varmistaisi etukäteen.

Aktivoiduin männä viikolla taas työhakemusten teossa, vaikka aioin vasta loppukesästä. Iski vain sellainen ahistus ja veetutus, että jotain tässä pitäisi päästä tekemään, jotta saisi rahaa. RAHAA. Ikävä motivaattori, mutta silloin, kun sitä rahaa ei ole tarpeeksi, se kummasti potkii eteenpäin. Välillä menee ihan ok, toisinaan jopa paremmin, mutta sitten kun alkaa liikaa miettiä ja vallankin omaa "kohtaloa" raha-asioiden lisäksi, on tunnetila kaikkea muuta kuin iloisen leppoisa. Siinä voi äkkiä muutama tuskan- ja itsesäälin- ja -inhon kyynel vierähtää, mutta kun sen tekee ja nukkuu muutaman yön yli, niin johan helpottaa ja voi katsella vähemmän sumein silmin eteenpäin.

Tämä ylenmääräinen vapaa-aika ei tuota ongelmia. Voisin mieluusti kuvitella olevani vaikkapa eläkkeellä ja nauttia arjesta ja sen rutiineista, kuten nytkin, eikä silloin tarvitsisi pokkuroida työvoimatoimistonkaan tahtojen ja sääntöjen mukaan. Ainut, mikä tuottaa tuskaa on saada rahat riittämään. Aika ei todellakaan tule pitkäksi ja keksin edelleen kyllä tekemistä päivien kuluksi, jos niikseen tulee. Ihmiset kun yleensä jaksavat päivitellä, eikö minulla työttömänä tule aika pitkäksi. Asennekysymys.

Toki rahojen riittävyys tai riittämättömyyskin on asennekysymys. Onko pakko olla auto- ja asuntolainaa, muista (pienistä) veloista ja laskuista puhumattakaan. Meidän tapauksessa on. Asumiskulut on tällä hetkellä pienemmät, kuin mitä vuokralla asuessa ja muutenkin asumismukavuus on aivan toista luokkaa. Loppuajan kun muistaa, ken muistaa.

Illaksi on lotottu ja veikattu, joten niissä itää taas pieni toivonkipinä. Muutama hassu rivi, mutta onpa edes yritetty.

Merkillepantavaa

Kummasti sitä huomaa ja rekisteröi, jos kauppaan mennessä tai sieltä poistuessa on myyjä/t kuin myrkyn nielleitä eikä esimerkiksi sitä pientä tervehdyksentynkää edes tule - tai jos liikkeessä toimitaan täysin päinvastoin, kuten tänään.

Poikkesin paikallisessa vaateliikkeessä ja sain oloni tuntumaan vähintäänkin omituiseksi. Yleensä siihen kauppaan astuessani (jota tapahtuu keskimäärin kerran vuodenajassa ja olen ostanut sieltä tasan yhden vaatekappaleen joskus viime talvena) teen tuon ensimmäisen huomion, että hyvä, kun hein sanovat. Mitkähän asiakashuomaavaisuuden kampanjapäivät siellä nyt on menossa, koska vastassa oli heti tervehtivä myyjä, toinen ja kolmas heti nurkan takana, loput kenties takahuoneessa tarkkailemassa kontakteja. Ensin tervehtinyt tuli hetken päästä jopa kysymään, tarvitsenko apua. Olinko sen näköinen? Vai olivatko he valmiita opastamaan, että äitiysvaatteet on tuolla päin. Tai kenties he olivat uusia ja innokkaita kesätyöntekijöitä/myyjiä. Vai luulivatko he minua haamuostajaksi. En todellakaan tiedä.

Hämmennyin käytöksestään kuitenkin niin paljon, että häivyin säällisen ajan päästä kaupasta vähin äänin pois. Ei minulla ollut aikomustakaan sieltä mitään ostaa, melkein persaukisena, kunhan kiertelin ja katselin. Toki jos vastaan olisi tullut jotain aivan ehdotonta kesävaatetta, olisin ehkä voinut tehdä poikkeuksen, mutta liian palvelualttiit myyjät saivat epäilykseni heräämään, että nyt ei ole kaikki ihan normaalia. Joskus näinkin päin. Valittaen totean.

Siitä en valita, että Mintulta (anteeksi tuttavallisuuteni) on tulossa uusi kirja syksyllä.

Mutta mitä kuuluu Haahikselle? Lukisin ja tietäisin, jos voisin. Plääh!

On pitänyt myös monta monituista kertaa mainita tästä kissasta, joka on koukuttanut minut ihan täysin seuraamaan päiviään ja tapahtumiaan. Nytpä sen muistin. En ole kissaihminen alkuunkaan, mutta se unohtuu aina tuon blogin kohdalla.

Minulla on lomakuumetta tai ainakin maisemanvaihdostarvetta, vaikken sitä myönnä. Tajusin sen tänään, kun istuin parvekkeella lukemassa ja "kuuntelin" päiväkodin lasten kirkas- ja kovaäänistä huut..leikkimistä ja lähitienoon rakennustyömaan nakutusta ja räjäyttelyä. Väkisinkin tuli mieleen, että kunpa tästä pääsen järvenrannalle ja laiturille kuuntelemaan hiljaisuutta, niin eiköhän se tästä taas.

Muutamaa tuntia myöhemmin luin, että Inkinen on löytynyt.

Toikkarointeja

Eilinen pyöräilylenkki oli taas sen verran kulmia kurtistavaa (muistui kummasti Elegian kirjoitus kommentteineen mieleen ja nyökyttelin mielessäni päätä, miten samaa mieltä taas olin ja miten totta ne esiin tulleet esimerkit on myös tässä kaupungissa ja kaupunginosassa. Siihen lisäksi vielä keskellä kulkuväylää juor.. juttelemaan jäävät ihmiset sekä linja-autoista pysäkille hyppivät matkustajat, joita tosin olen oppinut jo varomaan ja samasta syystä astun itse pysäkille varovasti, koska en halua jäädä pyöräilijän alle.), että päätin tänään lähteä käymään linja-autolla kaupungissa. Sen olen tosin päättänyt, lehtikirjoitteluista huolimatta ja/tai niiden ansiosta, että pyörän kelloa käytän jatkossakin. Siinä on sen verran häijy ääni, että ihan mielelläni pirautan. Siinäpä oppivat toikkaroimaan.

Omista toikkaroinneistani voinen mainita sen verran, että kävin taannoin katsomassa Harmajan keikan. Jahkailin taas aikani, mutta olin jotenkin niin täpinöissäni siitä orkesterista (musiikista), että ajattelin sen olevan elämäni tilaisuus nähdä ja kuulla sitä ihan livenä. Ja olihan se hyvä. Paikkana Sputnik oli minun mieleen ja voi olla, että jos keksin joskus jonkun hyvän syyn, menen sinne toistekin. Helppo mennä ja olla. Ei siihen muuta (tai muita) välttämättä tarvita.

Kesän ja syksyn ohjelma- ja tapahtumahärdelli alkaa muuttaa muotoaan ts. muodostua joksikin (mennäkseen taas pieleen, mutta se on sen ajan murhe). Olin jo hakemassa yhteen koulutukseen, mutta koska selvisi, että valinnat ovat epämääräisesti (tarkkaa päivää ei tiedossa) samaan aikaan, kun meidän pitäisi olla kotikotona, jättänen tällä hetkellä haun myöhempään ajankohtaan. En todellakaan ota sitä riskiä, että joutuisin perumaan pohjoisen reissun vain jonkun varttitunnin haastattelun takia. Varsinkaan, kun syksyllä taitaa olla toinen mahdollisuus samaan koulutukseen. Hullu saa olla, muttei tyhmä.

Mies pitää lomansa kahdessa osassa, joten pientä reissuntynkää on luvassa myös elokuussa. Varasi mökinkin "jostain päin Suomea". Syksylle on hankittuna teatteri- ja konserttiliput, joten enää puuttuu vain syksyn sävel ja vähemmän raskaat askeleet.

Potkua viikkoon

Otin aamupäivällä riskin ja lähdin polkemaan tutun autotien vierusvartta lähikunnan puolelle. Riskin siitä teki se, että oli luvattu sadetta ja pyöräilykuntoni on vielä pohjalukemissa. Kartta ja kamerat polttivat laukussa, mutta aika vähälle käytölle ne pääsivät, koska vettä alkoi ripotella siihen tahtiin, että päätin palata mutkien kautta kotiin. Oheinen kuva on sieltä mutkan varrelta.

Lenkki otti sen verran koville, että kävin kaupan kautta tarkistamassa, olisiko siellä niitä uusia Pätkiksiä. Ei ollut, mutta löysin (kun pengoin) uuden Kotiuunin DuoMunkkipussin. Vappu meni jo, mutta munkit maistuvat harvakseltaan pitkin vuotta. Niin, vaikka minun piti rajoittaa, mitä suuhuni lapan.

Eilinen ja tämä päivä on mennyt myös puhelinatktukena, vaikka tällä kertaa vähän heikoin tuloksin. Hankalaa nämä välimatkat, kun ei voi mennä paikanpäälle ja tehdä itse, ts. napsutella, kuten omaa konetta. Aina se jotenkin on lähtenyt toimimaan, jos on takkuillut. Koulussa jo opin niiden koneiden kanssa, että tarpeeksi kun napsutteli ja katkoi virtoja ja käynnisti uudelleen, niin heti helpotti. Nettiyhteyskatkoihinkin olen löytänyt keinot, jotka tähän asti on tepsineet.

Käytiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Haraldissa syömässä. Hyvä oli ruoka ja kaikki toimi muutenkin moitteetta. En tosin vessaa testannut. Laskin kierosti, että nyt jos koskaan oli mentävä, koska vappuna ei huvittanut mennä sinne ryysikseen (ylipäänsä kaupunkiin) ja ensi viikonloppuna on ruokapaikoissa äitienpäivähärdellit. Mies on muuten vaan ollut tulisilla hiilillä, kun edessään on yksi "tulikoe". Väitän, että siitä myös johtuu huonohkosti nukutut yöt, eikä tästä uudesta huonejärjestelystä. Hmph!

Tuleva viikonloppu menee lennossa, kun on pihatalkoot. Intopiukkaista porukkaa, kun ei yksi päivä riitä. No, kieltämättä tekemistä riittää. Sopii toivoa, että nämä sateet tuli nyt eikä loppuviikoksi.

Epätoivon hetkiä

On se jännä, miten eri tavalla voi kuvitella ja visioida päässään (vilkas mielikuvitus kun on), miltä jokin asia pitäisi näyttää, mutta tekemisen hankaluus ja lopputulos onkin sitten pikkusen jotain muuta. Noh, pääasia, että tuli valmista.

Tarkoitan nyt tuota uusvanhaa "kukkapöytää". Luin joskus parturiin jonottaessani jostain lehdestä, en muista mistä, ohjeen tuon tapaiseen tekeleeseen. Jos olisin ollut viksu, olisin ottanut valokuvan ohjeesta, mutta ei, kun piti tavata ja päntätä ulko- ja näkömuistiin.

Kokemusta rikkaampana voinen todeta, että helpompaa olisi ollut ehkä tehdä tuokin oikeista mosaiikkipalasista, mutta koska kaikki tarvittava löytyi jo omasta takaa, niin mitä sitä suotta. Ainoastaan piti ostaa liima ja laasti.



Aloitin vanhan pinnan hionnalla ja maalaamisella. Ensimmäinen maali oli aivan väärä ostos, mutta senkin tajusin vasta siinä vaiheessa, kun olin ensimmäisen sutaisun vetänyt. Ensimmäinen epätoivon pilkahdus rintapieleen, näinkö tässä taas kävi! Amatööri asialla!

Uudelleen hionta ja vanhan maalikätkön hyödyntäminen (kiitos miehen, joka muisti, että eteisen kaapin perällä on jämäpurkki. Olkoonkin valkoista, mutta kerrankos sitä suunnitelmat menevät uusiksi.).

Seuraavaksi oli vuoro liimata pöydän pintaan entinen valokuvakehys. Ohjeessa puhuttiin listoista, mutta koska muutamaa päivää aiemmin olin tärvellyt ko. valokuvakehyksen ripustuslenkin, joten sitä ei voinut enää seinällä käyttää, se pääsi uusiokäyttöön ja mitä kätevimmin.

Sitten liimailin lasihelmet "paikoilleen". Edelleen epätoivo rinnassa, että näinköhän ne siinä pysyvät. Liimausvaiheen jälkeen oli aika hengähtää vuorokausi. Siinä ajassa ehti tehdä vaikka mitä muuta.

Seuraavana päivänä valmistauduin henkisesti laastin levitykseen. Kaikki tykötarpeet esille, tosin kuvasta puuttuu (kostea) luutu, joka toimikin kaikista parhaiten tuossa hommassa ja imuri. Hammasharjalla oli hyvä sekoittaa laasti, jonka levityksessä puolestaan toimi Veetin lasta. Vanupuikoilla oli tarkoitus puhdistaa kehyksen sottaisat reunat, mutta luutu korvasi lopulta senkin homman.

Laasti olisi ehkä kannattanut tehdä toisenlaiseen astiaan, mutta tyylilleni uskollisesti; olemassaolevilla tavaroilla etiäpäin! Tuossa kohtaa oli epätoivon syvin hetki, kun en oikein tiennyt, miten olisi järkevintä toimia, koska ne lasihelmet piiloutuivat ja peittyivät turhan vahvasti. Liikaa koloja, että olisin pysynyt tolpillani. Siinä kohtaa tuli mieleen, josko neliskanttiset palaset olisivatkin toimineet paremmin. No, myöhäistä siinä vaiheessa.

Laastin kuivuessa (muutampi tunti) oli taas aikaa lorvailla mm. naamakirjassa ja toivoa parasta. Viimeisenä olikin sitten luutun avulla helmien puhdistus ja jynssäys laastin alta. Imurilla oli myös oma tärkeä osansa tässä vaiheessa.

Lähempää tarkastelua pöytä ei kestä, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Toinen vaihtoehto kun olisi ollut se, että helmet ja laastit olisivat lentäneet pitkin kylpyhuonetta.

Tarvikkeita jäi vielä, joten voi olla, että jos joskus oikein intoudun, teen niistä vielä jotain. Vaikka mökille pihajakkaroita pölkyistä. Sellaisenkin ohjeen olen nähnyt joskus, joten enää puuttuu vain vapaa toteutus.

Kurkistus verhojen takaa

Tässäpä hyvä kohta istahtaa alas ja hengähtää vähän. Olen antanut edelleen viime päivinä itselleni vapaat kädet touhuta mitä mieleen on tullut ja siinä samalla tehnyt pientä pintasiivousta. Remonttiin ei tällä hetkellä riitä varat eikä maltti, mutta kun olemassa olevia tavaroita ym. on siirrellyt paikasta toiseen ja vielä kierrätykseen ja katsonut vähän eri vinkkelistä, tulee sitä muutosta silläkin tavalla. Tosin tein "huomaamattani" tilan nojatuolille, uudelle työtuolille ja toiselle mappihyllylle. Ja parveke kaipaa pientä laatikkoa, jonne voi piilottaa tyhjät kukkapurkit ja muut roinat.

Nyt on kaikki ikkunat ja parvekelasit pestyinä ja kaksi huonetta vaihtanut vähän olomuotoaan. Käytännön syistä ja vähän mukavuudenhalustakin. Tuntuu, että siivouskin maistuisi paremmalta, kun tuli vähän väljyyttä huoneisiin. Katsotaan loppuviikosta, onko mieli yhtä korkealla. Kulkusuunnat ainakin paranivat (imurille, jos ei muuten).

Verottaja muisti palautuksia lupaavalla postilla, joten loppuvuosi ainakin loppunee paremmin, kuin tämä kuluva tähän mennessä. Olen koittanut venyttää senttejä samalla kun toisaalla kaventaa, heikoin tuloksin. Mutta koska en anna rahan vaikuttaa nykyiseen hyvään mielialaani, niin en ajattele sitä tuon enempää. Mitä sitä suotta hakee ahistusta. Kyllä se tulee taas, kun on tullakseen.

Sisäinen Mirkkuli

Sarjassamme viikon paras päivä - maanantai oli täällä taas! Tai on edelleen, koska tässä on vähän hommat kesken. Silmätippoja kehiin (silmiin), niin kummasti taas jaksaa.

Viikonloppuna sain semmoisen virtapiikin ja herätyksen, että jo ennestään kierron ollessa tässä vaiheessa, käytän kaiken tarmoni taas hyväksi ja teen muutakin, kuin aion ja jahkailen. Kyllä se stoppi sieltä taas tulee.

Kävin lauantaina hyvässä seurassa kuuntelemassa Paanasen [Inno] Markon sisustusvinkkejä, jotka tosin pitivät sisällään niin paljon asiaa ja osuvia esimerkkejä, etten millään onnistu niitä tässä kohden referoimaan edes malliksi. Ne jutut on parempi kuulla itse ja Markon "luennoimana". Se mies on aika loistava noin niin kuin livenäkin.

Muutenkin aiheeseen liittyneet asuntoesittelyt osuivat aika hyvään kohtaan. Ei sillä, että mallia sisustukseen pystyisin ottamaan, mutta vähän se antaa perspektiiviä omiin kotinurkkiin ja kaaokseen täällä. Ehkä liioittelen, ehkä en. Häiritsee muutamakin kohta ja sehän tarkoittaa vaan sitä, että niille pitää tehdä jotakin. Aloitin tänään ja tästä se taas jatkuu pikkuhiljaa. Ikean tuloon on turhan pitkä aika, että minun hermot kestäisi tätä epäjärjestystä tietyissä paikoissa.

Sain tänään myös hyvän tekosyyn tehdä pikapullia ekaa kertaa, kun ohjeeseen törmäsin, kiitos vaan. En tiedä, miltä ne pitäisi maistua ja näyttää, mutta näkyvät kelpaavan myös miehelle. Taisi ihmetellä kovin, kun talossa haisi iltapäivällä pulla.

Sulatin tänään pakastimen. Helpommalla olisi päässyt, jos sen olisin tehnyt jo aiemmin, mutta eipä näitä inspiksiä turhan usein ole jaossa. Tänään oli ja nappasin heti käyttöön.