4.3.2007

Entten tentten tenttaamista vaille

Muutama vuosi sitten, kun vielä asuttiin kotiseudulla, oli vaalien alla aina sama ongelma; ketä äänestän. Kaikki muka mielenkiintoiset ja hyvät vaihtoehdot ja ehdokkaat olivat ihan muissa vaalipiireissä. Aivan kuin niillä mitään eroa oikeasti olisi.

Nyt kun täällä pitää äänestää, huomaan, että olen vähän samassa jamassa. Toki ehdokkaita on enemmän ja nykyisin on saatavilla enemmän tietoa ja tahtoa ottaa selvää, mitä kenenkin päässä liikkuu (eri asia on, miten pitkään ne niitä aatoksiaan ja suunnitelmiaan muistavat). Mietityttää ja ihmetyttää, koska sehän on selvää, että kopissa käyn. Ennakkoon, mutta käyn kumminkin. Saan ainakin hyvällä syyllä myöhemmin taas valittaa ja mussuttaa, kun mikään ei muutu ja asioitten tola on, mikä on.

Eilisilta meni aika pitkälti siinä, kun naputtelin erilaisia vaalikoneita. Piti saada jonkunlainen tolkku ja vihi, että mihin suuntaan tässä nyt pitäisi lähteä. Suurinpiirtein tiedän, mutta testasinpas nyt kumminkin. Samoja ehdokkaita (kaksi - kolme) antoivat kokeilemani vaalikoneet, mutta hauskaa oli se, miten "parhaatkin" vaihtoehdot sitten joissakin kysymyksissä olivat täysin eri mieltä, kuin minä. Ei kukaan tosin ollutkaan 100 %:n sopiva.

Eilisen pohjalta sain jonkun tuntuman muutamasta ehdokkaasta, joita nyt aion syynätä vähän tarkemmin. Pienikin kämmi tässä viikon - kahden sisään, niin käännän taas takkini. Vaihtoehtojahan riittää, paitsi julkkiksissa ja tietyissä puolueissa.


Sitä lopullista kansanedustajien lukumäärää voisi kyllä vähentää ja rankasti. Sehän on tämän päivän tapa monella muullakin työpaikalla.

3 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Tosi vaikeeta tuo äänestys on. Varsinkin kun alkaa epäluuloisesti pitää kaikkien sanomisia vain vaalilupauksina.

(en luota enää ihmisiin, näköjään...)

Ja vuodatuksesta:
Mie vähän petyin vuodatukseen. Nykyäänkin menee kaikki sekasin siellä. Mun vanhassa ainakin. =)

Meni sivupohja sekasin, vaihdoin vuodatuksen sivupohjiin ja siinäpä meni teksti sekaisin. Ei toimineet ääkköset eikä öökköset. Huoh.
Kommentoinnit tipahtivat pois päältä vaihtaessani sivupohjaa ja niinpä en enää jaksa välittää vuodatuksen blogista.

Blogger on hyvä. =)
Vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän sitä saa päänsä puhki miettiä ,ketä äänestäis..
Ja vaalikoneista saa välillä aika hupaisiakin tuloksia ;)
Minulla on tuttujakin, ketä voisin äänestää. Olisi kyllä hyvä vaihtoehto sikälikin, että voisin sitten mennä heille mussuttamaan, jos eivät pitäisikään lupauksiaan =D

Anonyymi kirjoitti...

Hallatar,
niitäpä ne, vaalilupauksia.
Näinä päivinä niitä ehokkaita pyörii tuolla jaloissa, kun käy pikaseen ruokatunnilla. Se, ketä äänestän, on edelleen harkinnassa.

Vuodatuksesta tuli nopea, juu, mutta se vähä, mitä sitä nykyään käytän, niin --- siksi pysyn täällä. Tämä on hyvä.
Ei ole sattunu omalle kohalle pahojakaan katkoksia. Tosin vähemmän täällä enää roikun, mutta silti. Seinät ei kaatuile eikä muutenkaan tarvi pelätä, mitä tapahtuu.

Lisbetti,
ja toisaalta - mitä miettimistä niissä Oikeasti on :) Samanlaisia kaikki loppujen lopuksi... mutta onhan tässä vielä aikaa jahkailla sen numeron kans.

Mie oon taas aatellu, että onneks ei ole tuttuja; ensimmäinen, mitä mussuttaisin kovaan ääneen, on se, että minkä hellvetin takia niillä pitää olla niin älytön palkka?! Eikö sitä vois pienentää ja miten ne kehtaa nostaa sitä mennen tullen palatessa! ARGH.

Hyvää illanjatkoa :)