Höllennystä

Pahalta näyttää, ettei tänä vuonna näitä rikkonaisia viikkoja enää tule ja sitä myöten pop-laulajan vapaapäiviä. Paitsi juhannusaattona ja jouluna. Kyllä näitä irtovapaita voisin viettää vähän useammin tai ainakin silloin kun tuntuu, että kiristää ja puristaa, mutta kun kärähtääkään ei kannata. Mitä se hyödyttäisi? Parempi vaan purra hammasta yhteen ja ihmetellä keskenäni.

Tänään höllensin omaa työmoraaliani (kyllä, väitän sen olevan korkea, ihan yhtälailla, kuin oli opiskelujen suhteen vanhemmalla iällä), koska ketutuskäyrä oli sen verran punaisen puolella. Oli mahdollisuus häipyä työpaikalta jo hyvissä ajoin, sen myös tein. Ja tulin kotiin ensimmäisellä mahdollisella linja-autolla. Iltapäivää jäljellä muutama tunti. Luksusta, etten sanoisi. Palaan työpöydän ääreen vasta perjantaina. Onni on toisten lomapäivät - työmaalla on varsin hiljaista silloin.

Suunnittelin tekeväni vaikka mitä ylimääräisten tuntien aikana, mutta päätin jättää ne tylsät hommat (pyykinpesu, siivous) huomiselle. Lähdin pyöräilemään, vaikka ulkona tuuli sen verran kovasti, että hengästytti pelkkä toteaminen. Jalkautuminen lähimaastoon kiehtoi myös, mutta arkajalka sisälläni esti menemästä sinne yksin. Ehkä vielä joskus, mutta tänään ei rohkeus riittänyt. Siinä taas koiranmentävä aukko. Lenkkikaveri syrjäisille poluille.

Ensi viikolle on luvassa enemmän ja vähemmän sosiaalista elämää. Yksi ei-niin-läheinen työkaveri kutsui käymään, enkä hennonnut sanoa ei. Ja mikäpä siinä, voin tehdä pyöräilylenkin siinä samalla, jos ja kun haen jotain viemisiä. Tyhjin käsin en osaa mennä. Ainut, mikä tuossa vierailussa mietityttää, on talosta löytyvä kissa. Olen vähän vainoharhainen niiden otusten kanssa.