Pieni pala sos. elämää

Tässä vaiheessa kesää pitäisi kai suunnitella ja miettiä kesälomakuvioita. Tai parempi kai olla liikoja suunnittelematta, mutta noin niin kuin periaatteessa. Enemmän kyllä odotan pelkkää lomaa, taukoa työmaalta - omaa aikaa, omia hommia tai tekemättömyyttä. Lataan vaikka akkuja, jos en muuhun kykene.

Osa lomasta on miehen kanssa yhtä aikaa, joten mahdollisuus lähteä tienpäälle voisi onnistua. Eri asia on, mihin suuntaan ja kuinka pitkälle budjetti riittää. Jos riittää. Kotikoti-matka on aika epätodennäköistä, vaikken ole siitä vielä vanhemmille maininnut, en ainakaan kovin suoraan. Vihjaillut vain, että nyt elellään vähän tiukilla rahallisesti ja ajallisesti, mutta, että pääseväthän hekin tänne päin. Aika näyttää, mihin ratkaisuun päädytään. Kesä on liian lyhyt murehtia sitä nyt.

Tarpeen tullen ollaan kyllä sitten (muka) tulossa ja menossa, että on vähän työ- ja muita kiireitä, vierashuone kovassa käytössä jne. Appikaksikko kun ilmoitti jo alustavasti, että tulisivat tänne heinäkuussa. Argh! Kysymättä sen kummemmin meiltä, että sopiiko. Pitävät itsestään selvyytenä, vaikka varmaan ihmettelevät, kun ei ole kutsua kuulunut - eikä kuulu. Vaikka mieskin on vastahankainen, niin minulle se niiden vierailu on myrkkyä, mutta kai se on pakko asennoitua taas joku päivä, että ne tänne majoittaa itsensä, kun ei voi eikä kehtaa suoraankaan kieltää. Sen verran yritän käyttäytyä. Mies menee ensi kuussa käymään taas yksin kotiseudullaan muissa asioissa, ja voi harmi! kun se visiitti kestää yli viikonlopun, niin en pääse mukaan. Kerrankin on hyvä syy olla töissä! Tosin ohimenevä hotelliviikonloppu vähän harmittaa, mutta enköhän sen kestä. Ajattelin vuokrata Forrest Gumpin, kun en ole sitä koskaan vielä nähnyt.

Menneellä viikolla tuli oltua tavallista sosiaalisempi. Kävin syömässä elämäni ensimmäisen bruschettan, vaan tuskinpa viimeisen. Terassikausi tuli melkein avattua, mutta ehkä paremmin toisella kertaa sitten. Kiitos vaan S mukavasta iltapäiväporinasta.

Tässä taannoin murehdin, kuinka selviän kyläilystä kissaperheessä. No, kuten kuvasta näkyy - jäin henkiin, niin fyysisesti kuin henkisesti. Kissan pelottavat nappisilmät muistuttivat minua kuitenkin liikoja hötkyilemästä ja silittelemästä. Isäntäväkeä oli kiittäminen, että valppaina olivat ja todesta ottivat, etten mikään kissafani ole, jos ja kun kyseessä on vilkas ja utelias kissa. Omissa oloissaan viihtyvät kissat ovat aina olleet eri juttu. Sellaisia kissoja on kaveripiirissä tosin ollut vain yksi.

Vierailulla hurahti muutama tunti ja loppujen lopuksi olin tosi mielissäni, että otin kutsun vastaan ja menin. Ei se ollutkaan niin vaikea pala, päinvastoin. Lähimmät työkaverit ihmettelivät vierailuani, mutta kateellisten horinoita, sanon minä. Oli tosi mukavaa istuskella ja kahvitella, jutella niitä näitä ja huomata, että sitä arkipäiväistä paskanjauhantaa muista ihmisistä tai työkavereista ei ollut missään vaiheessa. Mukavaa oli myös nähdä toisenlaisia asuntoja. Sisäinen sisustajani ja kukkamaakari oli oikein täpinöissään. Vierailusta jäi kaikin puolin hyvä mieli. Jos mahdollista, siinä kodissa oli aistittavissa onni niiden ihmisten välillä.

Aurinko pilkahti myös täällä päin. Hyvä niin. Tänään on vielä tiedossa sosiaalista elämää vähän isommalla porukalla. Tarjolla ruokaa ja palan painiketta. Mikäpä tässä.