Muistoja vain

Pala kurkussa taas luin viikonlopun Kotiseudun Sanomista tämän kevään ylioppilaiden nimiä. Kavereita tai sukulaisia ei ole sattuneesta syystä ollut enää moniin vuosiin, mutta muuten vain tuttuja nimiä siellä näköjään vilisee aina vain. Joko entisten naapureiden lapsia, vanhoja hoitolaisia, kavereiden ja tuttujen kaimoja. Siinä vaiheessa tuli jo melkein itku silmään, vaikken nyt muuten kaipaakaan kouluaikoja. Paitsi niitä hyviä aikoja. Kevättä kaikessa ristiriitaisuudessaan ja Suvivirttä. Oli mukavaa päästä kesälomille, vaikka ikävä tulikin aina joitakin ihmisiä.

Tuntuu vaan niin kamalalta, miten nopeasti aika on mennyt! Vastahan ne muutamatkin valmistuneet oli niitä kauhukakaroita ja muita pikkupirpanoita. Osalla on varmaan jo omia lapsia. Eikähän niistä omista kouluajoista tunnu olevan kovinkaan pitkä aika; ellei ala laskea vuosia. Juu, ei kannata.

Kummasti siinä nimilistaa lukiessa tulvi mieleen kaikenlaisia muistoja samaisista listoista; miten piti vuonna se ja se ostaa iltapäivälehti, että näki Hakulisen Jussin nimen siellä muiden joukossa. Mielessä vilahteli pätkiä lähisukulaisen ja kavereiden lakkiaisista, omista valmistujaisista, muutamastakin kevätjuhlasta, Kuningatartuuteista, stipendeistä (naamapatsaita en koskaan saanut, mikä ei ole kyllä mikään yllätys). Voi itku ja hammasten kiristys! Ja miten hankalaa aikaa oli aina löytää kevätjuhlavaatteet - ihan niin kuin niillä vaatteilla olisi ollut tärkeäkin osa.

Vaikka kuinka olen syysihminen, niin kyllä tämä toukokuukin on aika pirskatin hienoa aikaa. Sitä ei aina edes muista, miltä ympärillä näyttää ja kuulostaa, kun tämä aika on vaan kerran vuodessa. Tämäkin aamu oli aika hieno. Harmi vain, että se piti pilata työmaalla.