Se siitä hyvästä kuun asennosta

Mukavan viikonlopun jäljiltä oli entistä pahempi siirtyä taas tähän arkeen. Paha paha maanantai alkaa olla takana ja pitkä viikko vielä edessä. Huokaus. Risaviikkokin vasta edessäpäin. Eikä tätä olotilaa helpota edes virallinen tieto töiden jatkumisesta ja palkannoususta. Raha ei tod. tee onnelliseksi, mutta eihän minulla ole varaa eikä kanttia sanoa ei. Eikä paljon muutakaan, johan se on nähty.

Jätän pari lausetta sanomatta, koska ne olisivat sitä samaa, mitä olen naputellut viimeiset viikot. Väsyttää, vaikka ei väsytä. Olen nukkunut hyvin, ei se sitä ole. Ottaa vaan voimille olla niin kuin en olisikaan. Elohiirikin on taas pitänyt seuraa jo monta päivää. Tänään kotimatkalla läpi Keskustorin teki tiukkaa, etten olisi pillahtanut itkuun. Jokohan ne myöntäisivät lepolomaa? Ei tässä fyysisesti mitään hätää, mutta napsahtaa se viulunkielikin jossain vaiheessa.

Tilannetta ei helpota yhtään se, että naapuri soittaa mollisäveliä pianolla. Kaunista. Tykkään tuosta soitosta/harjoittelustaan, kuka lieneekään. Itku vaan on herkässä muutenkin.

Tästä ei ole kuin yksi suunta. Suihkuun ja untenmaille. "Huomenna on paremmin" - en usko siihen enää, ennen kuin näen.