1.4.2007

Virpojia ja pajunoksia vartoessa

Tänään on ensimmäinen kerta, kun oikein odotan, että ovikello soisi ja pikkupirpanat virpoisivat ja varpoisivat. Haluaisin sellaisen koristellun risun. Rahaa ei ole antaa; kaikki pienet kolikot säästän töihin kahvirahaksi, mutta suklaamunia on. Ihan vartavasten hommattiin, ettei tarvitse nolona seistä ja vetää ovea kiinni. Rohkea jos olisin, en avaisi ovea ollenkaan, mutta koska tässä asunnossa ei (vieläkään) ole ovisilmää, niin uteliaisuuteni ei anna periksi. Pahaa kyllä pelkään, että nyt just, kun näin varautuu "pahimpaan", ketään ei oven takana edes käy. Vaan mitäpä tuosta, ei ne suklaat ehdi pilaantua.

Oma virpomisperinteeni jäi vain yhteen kertaan joskus ala-asteella. Kaverin yllyttämänä pengoin äitin vaate- ja keittiönkaappeja ja eikun menoksi. En vielä silloin osannut jännittää "esiintymistä" ja pelätä oven avaavia ihmisiä; liekö se maski naamassa turvannut kulkua. En tiedä. Hauska reissu siitä tuli eikä ovien takanakaan ollut kuin mukavia ihmisiä. Saatiin molemmat reilut 50 markkaa + appelsiini. Ei yhtään suklaamunaa. Liekö niitä edes ollut vielä siihen aikaan.

Kuinkahan moni viettää krapula-aamuaan näin sunnuntaina ja vielä aprillipäivänä. Siihen kun vielä osuu kohdalle pikkunoidat, niin avot!

Eilen piipahdettiin Asta Kevät -messuilla. Edellisellä kerralla siellä tuli kierrettyä lähinnä uteliaisuudesta ylipäänsä messuja ja kaikkea sitä tilpehööriä kohtaan ja myöhemmin harmittelin, että kannattiko maksaa liput. Nyt meinasin jo jättää väliin, mutta mies oli saanut työnpuolesta kutsulärpäkkeet, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Nyt se reissu ei mennyt edes hukkaan. Remonttiasiat, lähinnä nyt pintaraapaisut, on taka-ajatuksissa ja saatiinpa neuvoja myös lasitetun parvekkeen ikkunoiden availuun. Nyt niitä uskaltaa liikutella reilumminkin, kun ei tarvinne pelätä niiden tippuvan syliin.

Jossain vaiheessa murehdin sitä akkain lenkkiä. Eipä tarvitse enää, kun päätin jättää sen väliin. Työnantaja pihistelee eikä maksa kuin tietylle, pienelle porukalle puolet osallistumismaksusta - ja minä en kuulu siihen porukkaan. En todellakaan maksa kaupunkikävelystä ja t-paidasta 3-kymppiä! Voin kävelllä saman matkan ihan ilmaiseksi, enkä erityisemmin edes tykkää teepaidoista.

Näin ne ongelmanalut ratkeavat ihan itsestään. Seuraava!?

5 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Voiko ne tippua syliin?? ... Oon liikutellu miten sattuu ja joskus vaan himpun verran pohtinut miten varpaille kävis jos... Nyt kun sinä tuon sanoit niin en varmaan enää voi koskea niihin ollenkaan!

Tinka kirjoitti...

Satu,
ei voi, jos on uskomista sitä edustajaa :) Mutta mulla on omat ennakkoluuloni tuomosia liikkuvia osia kohtaan - vallankin, kun en vielä ennen eilistä tienny, miten ne toimii.

Että ihan rauhallisin mielin vaan :D

vintti kirjoitti...

Onpa kiva pohja, pidän tästä väristä.

Me oltiin koko pvä ulkona, niin ei tarvinnut ovea aukoa :-)
Mie en jaksa niitä akkoja ja virpomisia.
Murr.

Sie oot muuten ihan mahoton, ihan tuohon lasiasiaan vaan :-)

Kivaa alkavaa viikkoa siulle. kai sie oot jo kaivanu fillarin esille, voidaan tehdä jokua aamu tärskyt siihen yhteen risteykseen ja polkee yhdessä..

Anonyymi kirjoitti...

Olin ulkona päivän, niin enpä sitten kohdannut pikkunoitia. Suklaamunatkin säästyi, täytyy ne nyt (pakolla) tunkea omaan kitaansa ;)
Lapsena tuli käytyä useampanakin vuonna virpomassa, meilläpäin se tehtiin vasta lankalauantaina. Rahaa mekin enimmäkseen saatiin...

Anonyymi kirjoitti...

Vintti,
kiitos - mie tykkään kans. Onhan näissä minun lempifärejä. Ja koska sisustuskärpänen puree taas, piti vaihtaa täälläki väritystä.

Juu, ei käyny meiläkään virpojia, ohi menivät, mitä pihalla näin.

Mitä? Miekö mahoton :D Mutku ne lasithan on toiminu ihan omituisesti. Liikkuvat ihan omia raiteitaan, niin kerrankos tämmönen tumpelo ne pudottais maahan, ellei olis varovainen.

Ei oo kuule pyörä vielä valmiina - tai mie en ole. Liian vilposia ilmoja. En taho tulla kipeäksi, ko tähänki asti säästyny pahemmilta. Jos tuossa toukokuun puolella ;)

Harmittelin muuten just lauantaina ohi ajaessamme, että "eipä tuu enää varmaan tehtyä treffejä Vintin kans tuossa risteyksessä" :]
Taitaa olla turhan pitkä matka mulla polkea töihin, jos sitä kautta mukkasen. Vanhassa osotteessa jos asuttais, niin ei mikään hullumpi idea polkea, mutta NYT?! HUH..
Toki muuten vaan voidaan joskus taas jatkaa siitä, mihin männä kesänä jäätiin :) Eikä kukaan kiellä tulemasta tännepäin :D

Hyvää alkanutta viikkoa!


Lisbetti,
juu, loput suklaamunat meni justiinsa.

Mieki muistelisin, että meillä kotipuolessa pääsiäisämmät liikku vasta lankalauantaina. Ja raha vaihto omistajaa :)

Tarvii lähteä itte pajumettään, jos mielii niitä risuja saada.

Hauskaa viikon loppua!