29.4.2007

Autoilua etusormitekniikalla

Vastarintani navigaattoreita vastaan on selätetty. Mies sai tahtonsa läpi ja osti uuden leikkikalun, TomTomin. Täytyy sanoa, kuten Jone Nikula tapaa sanoa, että siinä vasta kätevä laite! Että on ihmisiä, jotka keksivät aina vaan viksumpia laitteita! Sitä on nyt pari päivää testattu ja kokeiltu, kotona ja liikenteessä ja sehän toimii. Netistä on saanut ladattua kaikenlaista lisämateriaalia, huoltoasemista ja autokorjaamoista lähtien.

Miehelle työssään tuosta on oikeasti apua - jäänee vähemmälle karttakirjan sivujen laavaamiset, kun voi osoitteen naputella näytölle ja mennä sen mukaan. Tai muuten vaan lukea katuosoitteita näytöltä; paikka paikoin ne näkyvät paremmin Tompasta, kuin tienposkesta. Seuraava Helsingin reissukin on kätevämpi suunnitella Tompan mukaan, koska viimeksi mentiin paperikartan avustuksella ja minun "kartanlukutaidoilla" vähän huti. Nyt voidaan laittaa Kati tai Matti asialle ja eikun menoksi. Ensin kääntyen oikealle. Miehen on turha minua syyttää, jos ajaa harhaan.


Tänään tuli käytyä uudestaan siellä Duossakin ja piti hätäpäissäni testata vessat. Tai siis se yksi vessa, jossa oli yksi pönttö ja musiikki/keskusradio/mikä lie täysillä! Tai ainakin niin lujalla, että eipä siellä kovin pitkään viihtynyt, kun ei voinut korviaan peittää. Mukavuuslaitoksesta ei voinut puhua, vaikka ihan siistiä jälkeä siellä muuten vielä oli.

Mutta mikä järki on tehdä ostoskeskus yhdellä naistenvessalla? Kysyn vaan. Vai onko ne vessat ripoteltu pitkin poikin ja me löydettiin vaan yksi nurkkaus? Täytyy jatkaa tutustumista. Tiimari jäi edelleen käymättä, koska tiedän, etten pääse sieltä pois ostamatta mitään ja nyt yritän vähän pihistellä. Tilipäivään on vielä aikaa ja tässä on vaikka mitä tulossa.




Marraskuussa on luvassa taas Konsertti, mutta pitää pitää vaan pvm mielessä ja hommata liput myöhemmin. Alkaa vähän jännittää nämä liian etukäteen tehdyt suunnitelmat, koska ne tuppaavat mennä pieleen. Paree vaan katsoa, missä asennossa nenä milloinkin on ja toimia sen mukaan.

Ei kommentteja: