Elämää rintalastan alla

Muistanpa vielä sen ajan, jolloin hihkuin ja toitotin joka suuntaan, että maanantai oli viikon paras päivä. Enää ei tunnu siltä. Minusta on tulossa yhtä ankea ja tylsä, kuin *, joka/jotka odottaa vain perjantaita ja viikonloppua.

Nyt tosin helpottaa jo vähän - selvisinpäs tästä päivästä - mutta jos möykky rinnassa alkaa tuntua jo ennen sunnuntaita, niin onpa hienoa. Just.

Motivoin töihinmenoani sillä, että pöydällä on sopivasti paljon töitä odottamassa; voi vaan keskittyä olennaiseen ja yrittää vältellä kaikkea epämukavaa. Aikaisesta töihinmenosta revin myös sen verran huumoria, että sain nauttia hiljaisuudesta ainakin puoli tuntia. Rauhallisesti alkava aamu ei ainakaan voi pilata päivää.

Lokakuuta odotan jo, josko se toisi minkäänlaisia muutoksia mihinkään suuntaan. Jos ei muuten, niin kaikenlaista menoa ja meininkiä on luvassa - hammaslääkäristä lähtien. Aikani taas jahkailin sen ajan varaamisen kanssa, mutta nyt se on merkitty kalenteriin. Kuten myös syksyn ensimmäiset (ja viimeiset? Alkaa tuntua, että jätän sittenkin töihin liittyvät hippaloinnit väliin) pikkujoulut. Onhan j-aattoon tasan kolme kk.